Työskentelen assistenttina Kansainvälinen rakentaminen ja projektit -tiimissä, joissa toimimme neuvonantajina vaativissa kansainvälisissä ja kotimaisissa projekteissa, kuten voimalaitosten rakentamisessa, suurissa infrastruktuurihankkeissa sekä laite- ja järjestelmähankinnoissa.
Minulla on laaja työkokemus vaativista assistentin tehtävistä asiantuntijaorganisaatioissa muun muassa rahoitusalalla sekä kansainvälisissä sähköistys- ja rakennusalan yhtiöissä. Lisäksi minulla on vahva osaaminen viestinnän ja markkinoinnin tehtävistä. Koulutukseltani olen tradenomi ja minulla on MBA-tutkinto liiketoiminnan kehittämisestä Haaga-Helia-ammattikorkeakoulusta.
Assistentin työssä minua motivoi monipuolisten haasteiden ratkominen usein nopeastikin muuttuvissa tilanteissa. Olen tiimipelaaja ja nautin siitä, että saan tehdä tiiviisti yhteistyötä asiakkaidemme, asiantuntijoidemme ja muiden sidosryhmien kanssa. Haluan kehittyä ja oppia jatkuvasti uutta. Vahvuuksiani ovat ratkaisukeskeinen työtapani, organisointikykyni sekä viestintätaitoni. On hienoa olla Cassulla auttamassa asiakkaitamme rakentamaan kestäviä menestystarinoita!