7.11.2014

S-ryhmä – IT-ulkoistussopimukset Tiedon, CGI Suomen ja Fujitsu Finlandin kanssa

Avustimme SOK:ta S-ryhmän keskitettyjen IT-infrastruktuuripalveluiden kilpailutuksessa ja uuteen, aikaisempaa joustavampaan monitoimittajamalliin siirtymisessä. Uusissa ulkoistussopimuksissa SOK:n sopimuskumppaneina ovat Tieto Finland Oy ja CGI Suomi Oy (kapasiteetti- ja konesalipalvelut) sekä Fujitsu Finland Oy (loppukäyttäjäpalvelut), joille siirtyy uudelleenjärjestelyn myötä Capgemini Finland Oy:n aiemmin tuottamia palveluita. Sopimukset kuuluvat Suomen vuoden 2014 merkittävimpien IT-ulkoistusten joukkoon.

Olimme mukana kilpailutuksessa tarjouspyyntövaiheesta (RFP) sopimusten allekirjoittamiseen saakka. Laadimme tarjouspyyntöön kuuluneet hankintaehdot, pisteytimme tarjoukset hankintaehdoista esitettyjen kommenttien perusteella ja neuvottelimme ja laadimme sopimukset valittujen IT-toimittajien kanssa.

S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupan alan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta ja kahdeksasta paikallisosuuskaupasta. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n. S-ryhmä tuottaa päivittäis- ja käyttötavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan, auto- ja autotarvikekaupan sekä maatalouskaupan palveluja. Lisäksi S-Pankki tarjoaa pankkipalveluja.