3.4.2025

Nokian Panimo Listautuminen First Northiin

Toimimme Nokian Panimo Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana yhtiön listautuessa Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.

Kysyntä yleisö- ja instituutioannista koostuneessa listautumisannissa oli erittäin vahvaa ja listautumisanti ylimerkittiin. Nokian Panimo sai listautumisannista noin 10 miljoonan euron bruttovarat. Listautumisannissa vastaanotettiin merkinnät yli 2 900 sijoittajalta ja yhtiön osakkeenomistajien määrä nousi listautumisannin myötä yli 4 700 osakkeenomistajaan.

Listautuminen antaa meille vahvan pohjan seuraaville kasvun vuosille. Olemme kiitollisia sijoittajille luottamuksesta ja innostuneita siitä, mitä voimme yhdessä saavuttaa. Tästä alkaa uusi luku Nokian Panimon tarinassa”

– toimitusjohtaja Janne Paavola

Kaupankäynti osakkeilla alkoi First North -markkinapaikalla 3.4.2025 kaupankäyntitunnuksella BEER.

Nokian Panimo on vuoden 2023 liikevaihdolla mitattuna Suomen toiseksi suurin pienpanimo ja viidenneksi suurin panimo. Nokian Panimo tunnetaan erityisesti Keisari-oluistaan. Nokian Panimo valmistaa kaikki tuotteet Nokialla sijaitsevassa tuotantolaitoksessa, ja vuonna 2024 myyntivolyymi oli yhteensä yli 8,3 miljoonaa litraa ja liikevaihto 11,9 miljoonaa euroa. Kotimaisuus, vastuullisuus ja kestävät toimintatavat ovat Nokian Panimo keskiössä.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme S-Pankki Oyj:tä 150 miljoonan euron Senior Non-Preferred Notes -joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa ja vuonna 2026 erääntyvien 150 miljoonan euron Senior Preferred MREL Eligible Notes -joukkovelkakirjojen takaisinostotarjouksessa. Takaisinostotarjous edellytti Rahoitusvakausviraston etukäteistä hyväksyntää perustuen komission teknisiin sääntelystandardeihin (EU) 2023/827. Rahoitusvakausvirasto myönsi S-Pankille luvan velkakirjojen takaisinostoon. Luvan mukaisesti S-Pankki korvasi velkakirjat vähintään yhtä laadukkailla tai laadukkaammilla omien varojen tai hyväksyttävien velkojen instrumenteilla S-Pankin tuloksen tuottamiskyvyn kannalta kestävillä ehdoilla. Takaisinostotarjouksen 10.12.2025 julkaistujen lopullisten tulosten mukaan S-Pankki hankki takaisin yhteensä 97,9 miljoonan euron määräiset joukkovelkakirjat. Uudelle joukkovelkakirjalainalle maksetaan vaihtuvaa korkoa, joka määräytyy kolmen kuukauden Euribor-koron mukaan lisättynä 1,35 prosentin marginaalilla. Joukkovelkakirjalaina laskettiin liikkeeseen 11.12.2025 ja listattiin Helsingin Pörssiin. Joukkovelkakirjalainan erääntymispäivä on 11.12.2029. Liikkeeseenlaskun tarkoituksena oli täyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta (MREL-vaade) sekä rahoittaa pankin toimintaa.
Julkaistu 18.12.2025
Neuvoimme Ålandsbanken Abp:tä suostumusten hakumenettelyssä koskien sen joulukuussa 2041 erääntyviä 150 000 000 Ruotsin kruunun Tier 2 -joukkovelkakirjalainoja ja maaliskuussa 2043 erääntyviä 200 000 000 Ruotsin kruunun Tier 2 -joukkovelkakirjalainoja. Suostumusten hakumenettelyssä muutettiin edellä mainittujen joukkovelkakirjalainojen ehtoja poistamalla niistä alaskirjausmekanismit. Lisäksi neuvoimme Ålandsbanken Abp:tä 350 miljoonan Ruotsin kruunun ensisijaisen lisäpääoman (Additional Tier 1) joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan vaihtuvaa korkoa, joka määräytyy kolmen kuukauden STIBOR-koron mukaan lisättynä 3,35 prosentin marginaalilla. AT1-instrumentti laskettiin liikkeeseen 20.11.2025 ja listattiin Helsingin Pörssiin. Instrumentti on eräpäivätön, ja se lasketaan EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaiseen ensisijaiseen lisäpääomaan. Liikkeeseenlasku vahvistaa Ålandsbankenin pääomarakennetta suotuisia markkinaolosuhteita hyödyntäen.
Julkaistu 10.12.2025
Avustimme Enersize Oyj:tä merkintäoikeusannissa, jolla yhtiö keräsi noin 8,3 miljoonan Ruotsin kruunun bruttovarat. Varat tarkoitettiin käytettäväksi muun muassa markkinoiden laajentamiseen ja myyntitoimiin sekä tuotteiden, lisenssien ja tekniseen validointiin ja kehitykseen. Annin yhteydessä laskettiin liikkeelle maksuttomia optio-oikeuksia, ja optio-oikeuksien perusteella merkittävien uusien osakkeiden merkintäaika on 1.10.2025–15.10.2025. Enersize on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka osakkeet on listattu Nasdaq Stockholm First North Growth Market -markkinapaikalla. Yhtiön arvopapereilla käydään kauppaa vain Ruotsissa. Enersize kehittää ja tarjoaa ohjelmistoja, työkaluja ja palveluja teollisten paineilmajärjestelmien energiatehokkuuden parantamiseen, palvellen teollisuusyrityksiä, joille energiatehokkuus on sekä taloudellinen että ympäristönäkökulma. Tavoitteenaan energiankulutuksen vähentäminen, vuotojen havaitseminen ja suorituskyvyn parantaminen, sen teknologia mahdollistaa paineilmajärjestelmien yksityiskohtaisen seurannan, analysoinnin ja reaaliaikaisen optimoinnin. 
Julkaistu 21.11.2025
Toimimme Oomi Oy:n ja Lumme Energia Oy:n yhteisenä oikeudellisena neuvonantajana liiketoimintakaupassa, jossa Lumme Energia yhdistyy Oomiin. Yhdistyminen luo toteutuessaan Suomen suurimman sähkön vähittäismyyjän ja energiapalveluyhtiön, kun kaksi alansa merkittävää toimijaa yhdistyvät. Vuonna 2024 Oomin liikevaihto oli 373,9 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 110 työntekijää. Lumme Energian liikevaihto samana vuonna oli noin 314,6 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli noin 50 työntekijää. Järjestelyn taustalla on sähkömarkkinoiden viimeaikainen kehitys sekä tavoite kehittää kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita. Tavoitteena on myös vahvistaa asiakaskokemusta entisestään, sillä asiakaslähtöisyys on yhdistävä tekijä molemmissa yhtiöissä. Yhdistymisen seurauksena Lumme Energian asiakkuudet siirtyvät Oomille, ja samalla Lumme Energiasta tulee yksi Oomin omistajista. Kaupan toteutuminen edellyttää Suomen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Julkaistu 29.8.2025