25.5.2016

Tapaa riitojen ratkaisuun erikoistuneita lakimiehiämme alan tapahtumissa toukokuussa

Castrén & Snellmanin lakimiehet osallistuvat omien tapahtumiemme lisäksi ahkerasti alan tilaisuuksiin eri puolilla maailmaa: olemme mukana erilaisissa tapahtumissa ja koulutuksissa sekä sponsoreina että muutoin maailman muutoksesta kiinnostuneina ammattilaisina. Tänä keväänä riitojen ratkaisemiseen erikoistunut ryhmämme osallistuu sponsorina kahteen Helsingissä toukokuussa järjestettävään tapahtumaan.

Helsinki International Arbitration Day (HIAD)

HIAD on Helsingissä vuosittain pidettävä välimiesmenettelyä ja riitojen ratkaisemista käsittelevä tapahtuma, jonka järjestää Keskuskauppakamarin välimieslautakunta. Tänä vuonna tapahtuma on 26. toukokuuta ravintola Pörssissä.

Tällä kertaa tapahtuman teema on jaettu kolmeen aihepiiriin: digitalisaatio ja kyberturvallisuus välimiesmenettelyssä, välimiesmenettelyn tulevaisuus yritysten näkökulmasta ja sovittelun rooli kansainvälisten riitojen ratkaisemisessa. Puhujina tapahtumassa on välimiesmenettelyn johtavia asiantuntijoita sekä Suomesta että ulkomailta.

Keskuskauppakamarin välimieslautakunta edistää puolueettomana elimenä elinkeinoelämään liittyvien riita-asioiden ratkaisemista välimiesmenettelyssä. Se hallinnoi sääntöjensä mukaisia kansainvälisiä ja kotimaisia välimiesmenettelyitä sekä nimeää välimiehiä ja sovittelijoita. Castrén & Snellmanin osakas ja riitojen ratkaiseminen -asiantuntijaryhmän vetäjä Marko Hentunen toimii välimieslautakunnan varapuheenjohtajana.

HIAD 2016 aihepiirit

 

Co-Chairs’ Circle Global Conference (CCC)

CCC Global Conference järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Tapahtuma kokoaa välimiesmenettelyn parissa työskentelevät nuoret ammattilaiset keskustelemaan alaa kansainvälisesti puhuttavista teemoista. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2014 Berliinissä, jolloin loppuunmyytyyn tapahtumaan osallistui 150 nuorta ammattilaista 25 maasta.

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Helsingissä ja sitä isännöi Nuorten välimieskerho (YACF, Young Arbitration Club Finland). Tapahtuman asiaohjelma painottuu perjantaille 27. toukokuuta, jolloin osallistujat pääsevät keskustelemaan päivänpolttavista aiheista kansainvälisten puhujien johdolla Helsingin yliopistolla järjestettävässä tapahtumassa.

Co-Chairs’ Circle on epävirallinen yhteistyön ja verkostoitumisen väylä nuorille ammattilaisille, jotka työskentelevät välimiesmenettelyn parissa eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana 25 erilaista kansainvälistä ryhmää. Lisätietoja löydät Co-Chairs’ Circlen nettisivuilta (englanniksi).

 

Annamme mielellämme lisätietoja:
Anders Forss, Marko Hentunen

Uusimmat referenssit

Toimimme OP Yrityspankki Oyj:n neuvonantajana kiinteistörahoitusjärjestelyssä, joka koskee Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitsevaa DHL Expressille rakenteilla olevaa logistiikkakeskusta. Järjestelyssä Nrep ja Pontos Group ostivat Finavian osuuden rakenteilla olevasta logistiikkakeskuksesta. Nrep toimi järjestelyssä NSF III-rahaston lukuun. Hankkeelle haetaan LEED Platinum-sertifikaattia ja sertifioinnin johdosta laina on tarkoitus luokitella vihreäksi lainaksi logistiikkakeskuksen valmistuttua.
Julkaistu 12.3.2025
Toimimme Gasumin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Gasum hankki uuden nesteytetyn maakaasun (LNG) sekä nesteytetyn biokaasun (LBG) bunkkerialuksen. Celsius-niminen alus palvelee Gasumin asiakkaita vuodesta 2027 alkaen. Aluksen omistaa Gasumin ja ruotsalaisen Sirius Shipping -varustamon yhteisyritys. Aluksen rakentaa RMK Marine -telakka Istanbulissa, Turkissa. Investointi on osa Gasumin strategiaa turvata LNG:n ja LBG:n saatavuus asiakkailleen Luoteis-Euroopan alueella kysynnän kasvaessa tulevina vuosina.Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Gasum tarjoaa puhtaamman energian ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuudelle ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maa- ja meriliikenteeseen. Yritys auttaa asiakkaitaan pienentämään sekä omaa että asiakkaidensa hiilijalanjälkeä. Sirius on Backmanin perheen perustama ruotsalainen varustamo. Siriuksella on 11 tuote-/kemikaalisäiliöalusta ja kaksi LNG-säiliöalusta, ja lisäksi se hallinnoi kolmea tuote-/kemikaalisäiliöalusta.
Julkaistu 11.3.2025
Avustimme eBrands Holdings Oy:tä sen uusimmalla rahoituskierroksella, jolla yhtiö keräsi 7,5 miljoonan euron rahoituksen. Uusi rahoitus nostaa yrityksen kerätyn rahoituksen kokonaismäärän 50 miljoonaan euroon. Viimeisintä rahoituskierrosta johtivat pääasiassa perhesijoitusyhtiö Veikko Laine, eläkeyhtiö Varma ja operatiiviset osakkeenomistajat. Uudella rahoituksella kehitetään eBrandsin tekoälypohjaista Apollo-markkinakasvutyökalua, joka auttaa brändejä laajentumaan kuuteenkymmeneen eri markkinaan ja myyntikanavaan ilman paikallista infrastruktuuria tai raskaita investointeja. eBrands on vientialusta, joka kasvattaa kuluttajabrändejä globaalisti verkkokaupan ja merkittävien vähittäiskauppakanavien kautta. Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoihin erikoistunut eBrands mahdollistaa brändien kansainvälistymisen vientipalvelumallilla, joka vähentää laajentumiseen liittyvää riskiä ja monimutkaisuutta hyödyntämällä edistyksellistä teknologiaa. Vuonna 2020 perustetun helsinkiläisyrityksen tiimiin kuuluu 75 henkeä ja yrityksen liikevaihto on yli 35 miljoonaa euroa.
Julkaistu 11.3.2025
Toimimme kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö Nrepin neuvonantajana yli 100 miljoonan euron asunto- ja hoivahankkeessa Helsingin Herttoniemessä. Nrepin hallinnoima rahasto (NSF V) osti tontin, jolle toteutetaan moderni asumiskokonaisuus laadukkaita asuntoja sekä hoiva-asumista ikäihmisille ja muille erityisryhmille. Avustimme Nrepiä sekä tontin ostossa että hoiva- ja asumiskokonaisuuden urakkasopimuksissa. Kohteeseen valmistuu yhteensä 425 asuntoa sekä 108 hoiva-asuntoa. Rakennustyöt on suunniteltu aloitettavaksi syksyllä 2025 ja rakennusten on tarkoitus valmistua 2028. Hanke toteutetaan Nrepin kestävän rakentamisen periaatteiden mukaisesti. Rakennukset varustetaan aurinkopaneelein, lämmityksessä hyödynnetään maalämpöä ja materiaaleina käytetään vähäpäästöistä vihreää betonia ja terästä.
Julkaistu 6.3.2025