12.11.2021

Uratarinoita: Minna Korhonen

 

Osakas Minna Korhonen hoitaa vaativia rahoitukseen liittyviä toimeksiantoja. Työpöydällä on myös maksukyvyttömyyteen, kiinteistötransaktioihin ja yhtiöoikeuteen liittyviä tehtäviä.

Minna siirtyi Castrén & Snellmanille vuonna 2018. Sitä ennen hän työskenteli toisessa suuressa asianajotoimistossa counselina, pienemmässä asianajotoimistossa associatena ja ulkoministeriössä lakimiehenä.

Minna kertoo viihtyvänsä nykyisessä työpaikassaan äärettömän hyvin.

”Olen kokenut, että meillä on matalat tiimirajat ja että olemme sitä kautta todellinen täyden palvelun toimisto. Olemme onnistuneet hyvin haastavissa toimeksiannoissa, joissa tarvitaan monipuolista osaamista. Se on asiakkaan etu. Kun asiakas tulee meille, hän tietää, että hänen asiaansa hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Päivät voivat välillä venyä, mutta sen vastapainona tekeminen on tosi mielekästä ja työkaverit mukavia. Lämmin työyhteisö, työn sisältö ja asiakkaat ovat ne asiat, jotka ajavat minua eteenpäin.”

Transaktiojuristi henkeen ja vereen 

Minna haaveili nuorena lastenlääkärin ammatista mutta ei ole katunut, että päätyikin liikejuridiikan pariin.

Rahoituksessa kiinnostavaa ovat Minnan mukaan haastavat ja monimutkaiset toimeksiannot ja työpäivien erilaisuus.

”Tiimimme asiakkaana voi olla joko rahoittava pankki tai muu rahoituslaitos tai lainan ottava yritys. Työ edellyttää perehtymistä rahoitusdokumentaation lisäksi myös kulloinkin rahoitettaviin hankkeisiin tai transaktioihin, jotka ovat hyvin monipuolisia. Voimme tänään avustaa kiinteistökehityshankkeessa ja huomenna rahoitusta haetaan yrityskauppaan. Rahoitus liittyy moneen oikeudenalaan, ja siksi toimeksiantoja hoidetaan melko usein yhteistyössä toimistomme muiden asiantuntijatiimien kanssa. Teemme paljon yhteistyötä esimerkiksi Kiinteistösijoittaminen ja transaktiot-, Ympäristö, infrastuktuuri ja luonnonvarat- sekä Yritysjärjestelyt-tiimien kanssa.”

Vastuullisuustyö vie tulevaisuuteen

Rahoituksessa on juuri nyt pinnalla vihreä rahoitus ja vastuullisuuskysymykset kokonaisuutena muutoinkin.

Minna huomauttaa, että rahoitus on hyvä väline edistää kestävää kehitystä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa: jokainen hanke tarvitsee rahoitusta, oli kyseessä sitten yrityskauppa tai kehityshanke.

Muutosvauhti vihreyden ja vastuullisuuden asioissa on ollut kova ja se näkyy myös käytännön asiakastyössä.

”Vastuullisuutta koskevat tavoitteet ohjaavat yhä useamman yrityksen toimintaa. Meidän toimistomme on edelläkävijä kestävyysasioissa, mistä on meidän asiakkaillemme valtavasti hyötyä. Vastuullisuus elinkeinoelämässä tarkoittaa tulevaisuudelle hyvää bisnestä, ja sitä haluamme olla tukemassa.”

Uusimmat referenssit

Avustimme WithSecure Oyj:tä sen myydessä avointen lähteiden tiedonkeruuseen liittyvän tuotteen ja liiketoiminnan Patria Oyj:lle. Myyty ohjelmistoja ja palveluita yhdistävä liiketoiminta ei kuulu WithSecuren nykyisen strategian piiriin. Myynnin myötä WithSecure terävöittää keskittymistään Elements-portfolioon. WithSecure on globaali kyberturvallisuusyritys (listattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä), jolla on yli 35 vuoden kokemus alalta. WithSecure tarjoaa kumppaneilleen joustavia kaupallisia malleja, jotka varmistavat molemminpuolisen menestyksen dynaamisessa tietoturvan maailmassa. Patria on kansainvälinen puolustus- ja turvallisuusalan yritys, joka tarjoaa puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan elinkaaren tukipalveluita sekä teknologiaratkaisuja. Kaupan myötä Patria avaa toimipisteen Oulussa ja 10 nyt liiketoiminta-alueella työskentelevää WithSecuren asiantuntijaa siirtyy Patrian palvelukseen. 
Julkaistu 30.9.2024
Toimimme A. Ahlströmin neuvonantajana yritysvastuuseen liittyvän huolellisuusvelvoiteprosessin suunnittelussa, jossa hyödynnetään toimialatuntemukseemme perustuvia parhaita käytäntöjä ja räätälöityjä ratkaisuja. Kattava ESG-neuvonantomme sisälsi myös sijoitustiimin ja johtoryhmän jäsenille sekä useiden portfolioyhtiöiden hallituksille räätälöityjä koulutuksia. ”Saimme Castrén & Snellmanin asiantuntijoilta ESG-sääntelytsunamiin liittyviä oikeudellisia ja käytännön neuvoja, jotka meidän tulee ottaa käyttöön omassa ESG-työssämme”, kommentoi Camilla Sågbom, Director, Sustainability and Communications, A. Ahlström Oy. Perheyhtiö A. Ahlström on teollinen omistaja, joka kehittää yritysomistuksistaan maailman johtavia metsä- ja kuitusektorin sekä ympäristöteknologian erikoisosaajia.
Julkaistu 5.9.2024
Edustimme työsuhdepyöräpalveluita tarjoavaa Vapaus Bikes Finland Oy:tä sen 10 miljoonan euron kansainvälisellä Series A -rahoituskierroksella. Rahoituksen takana ovat pääomasijoittajat Shift4Good ja Superhero Capital Oy sekä Tesi yhdessä Euroopan investointipankin EGF-rahoitusohjelman kanssa. Saatu rahoitus tukee yrityksen kansainvälistä laajentumista, ohjelmistokehitystä, alustan automatisointia sekä käytettyjen pyörien konseptin laajentamista. Vapaus Bikes Finland on kestävien liikkumispalvelujen edelläkävijä ja toiminut etulinjassa työsuhdepyöräalalla vuoden 2020 lopusta lähtien. Siitä on tullut yksi Suomen nopeimmin kasvavista yrityksistä. Shift4Good on vaikuttavuuteen keskittyvä pääomasijoitusrahasto, joka tähtää liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Tesi eli Suomen Teollisuussijoitus Oy on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.
Julkaistu 21.8.2024
Avustimme menestyksekkäästi Rovaniemen kaupunkia virkarikos- ja vahingonkorvausasiassa, joka koski kaupungin tekemää merkittävää sijoituspäätöstä. Vastaajina olivat kaupungin entinen työsuhteinen konserniasiamies sekä hänen esihenkilönään virkasuhteessa toiminut kaupunginkamreeri. Rikosasia liittyi kaupunginhallituksen tekemään sijoituspäätökseen, jossa vastaajien valmisteleman päätöksen mukaisesti sijoitettiin 2 miljoonaa euroa kaupungin varoja vastaperustetun sijoitusyhtiön velkakirjoihin. Yhtiön toiminnasta merkittävä osa oli niin sanottua pikavippitoimintaa. Keskeinen oikeuskysymys asiassa oli, onko julkisten varojen sijoittaminen julkisen vallan käyttöä ja siten virkarikossäännösten piirissä myös työsuhteessa olevan henkilön osalta. Työsuhteista konserniasiamiestä syytettiin törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä perustuen hänen laiminlyönteihinsä sijoituspäätöksen valmistelussa ja esittelyssä sekä esteellisyyteen siksi, että hän oli sijoittanut omia varojaan yhtiöön, joka sai rahoitusta kaupunginhallitukselle esitetyltä sijoituskohteelta. Kaupunginkamreeria koskevat virkarikossyytteet kohdistuivat hänen tehtävänkuvaansa kaupungin sijoitustoiminnan valvojana ja raportoijana. Hän osallistui myös kaupunginhallituksen päätöksenteon valmisteluun ja esittelyyn. Asian käsittely alkoi Lapin käräjäoikeudessa kesäkuussa 2022. Elokuussa 2022 antamassaan tuomiossa käräjäoikeus totesi muun muassa argumentaatioomme perustuen, että julkisten varojen sijoittaminen on julkisen vallan käyttöä, ja siten virkarikossäännöksiä voitiin soveltaa konserniasiamieheen. Käräjäoikeus katsoi entisen konserniasiamiehen menettelyn täyttävän virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön ja entisen kaupunginkamreerin menettelyn täyttävän sijoituspäätöksen valmistelun osalta virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön, mutta syyteoikeus oli vanhentunut. Siten vastaajia ei voitu tuomita rangaistuksiin, mutta vastaajat tuomittiin suorittamaan yhteisvastuullisesti kaupungille vahingonkorvausta noin 114 000 euroa viivästyskorkoineen, kaupunginkamreerin osuuden ollessa 10 % summasta. Syyttäjä tyytyi käräjäoikeuden tuomioon, mutta muut osapuolet valittivat hovioikeuteen. Siten ajoimme kaupungin puolesta hovioikeudessa sekä rangaistus- että korvausvaatimuksia. Rovaniemen hovioikeuden käsittely oli marras-joulukuussa 2023. Kesäkuussa 2024 antamassaan tuomiossa hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan virka-aseman väärinkäyttämisen ja virkavelvollisuuden rikkomisen osalta. Hovioikeus katsoi, että konserniasiamies oli laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa esteellisyydestään. Lisäksi hän oli laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia siitä, että hänen valmistelemansa sijoituspäätös oli kaupungin sijoitusohjeiden mukainen ja että se oli asianmukaisesti kilpailutettu. Hovioikeus katsoi myös, että sijoituskohteen esittelyteksti oli laadittu puutteellisesti ja harhaanjohtavasti ja että konserniasiamiehen menettely oli ollut tahallista. Kaupunginkamreerin osalta hovioikeus katsoi hänen laiminlyöneen velvollisuutensa valvoa, että kaupunginhallitukselle tehty sijoitusesitys oli sijoitusohjeiden mukainen ja että esitys ei ollut harhaanjohtava ja että riskit oli otettu huomioon sijoitusohjeiden edellyttämällä tavalla. Hovioikeuden tuomio on selkeä kannanotto siihen, että virkatoiminnassa ja julkista valtaa käytettäessä ei hyväksytä väärinkäytöksiä, ja tärkeä linjaus siltä osin, että julkisten varojen sijoittaminen on julkisen vallan käyttöä ja siten virkavastuun piirissä myös työsuhteisten henkilöiden osalta. Lisäksi hovioikeudessa oli keskeisenä arvioitavana kysymyksenä taloudellisen vahingon määrittäminen sijoitustoimintaan liittyvässä tapauksessa. Hovioikeus katsoi argumenttiemme pohjalta, että konserniasiamiehen ja kaupunginkamreerin menettelystä oli aiheutunut kaupungille vahinkoa. Hovioikeus korotti vahingonkorvauksen määrän 210 000 euroon, kamreerin osuuden rajoittuessa 10 %:iin. Vahingonkorvauksen korottaminen perustui siihen, että hovioikeus katsoi kaupungille aiheutuneen vahinkoa pääoman menetyksen lisäksi myös arvioitujen sijoitustuottojen menetyksestä. Tuomio ei ole lainvoimainen. 
Julkaistu 21.8.2024