30.12.2020

Koronaviruspandemia mullisti liiketoiminnan – Viisi luetuinta blogiamme 2020

Vuoden 2020 aikana julkaisimme lähes 50 blogikirjoitusta liikejuridiikasta. Lukijoitamme kiinnostivat erityisesti ajankohtaiset koronapandemiaan liittyvät blogit. Viiden luetuimman jutun joukkoon nousseita aiheita olivat koronaviruksen vaikutukset liiketoimintaan ja työelämään sekä pelkotilojen hyödyntäminen markkinoinnissa ja vinkit hallitusjäsenyyden vastuulliseen hoitamiseen.

Tutustu tästä suosituimpiin blogeihimme 2020:

1. Koronavirus vaikuttaa yhtiöiden toimintaan – näin turvaat liiketoiminnan kriittisiä kohtia

2. Pelkotilojen hyödyntäminen markkinoinnissa on kiellettyä

3. Koronavirus mullistaa liiketoiminnan – tarkista yrityksesi rahoitussopimukset

4. Kolme ohjenuoraa hallitusjäsenyyteen: kiinnostu, perehdy ja ota kantaa

5. Työturvallisuus korona-aikana – mitä jokaisen työnantajan on hyvä tietää?


Olemme iloisia siitä, että niin monet ovat löytäneet blogimme ja ehkä jopa saaneet siitä arvokkaita neuvoja oman liiketoimintansa haasteisiin. Monet blogikirjoituksemme ovat edelleen ajankohtaisia, mutta huomioithan, että blogit kuvaavat julkaisuajankohdan aikaisia tilanteita.

Muistathan, että voit tilata tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi verkkosivuiltamme.

 

Uusimmat referenssit

Avustimme RVRC Holding AB:ta (RevolutionRace) suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen hankkiessa 90,1 % ICANIWILL AB:n (ICIW) osakkeista. RevolutionRacen pääasiallisena oikeudellisena neuvonantajana toimi ruotsalainen asianajotoimisto Mannheimer Swartling. Vuonna 2012 Ruotsissa perustettu ICIW on ruotsalainen treeni- ja urheiluvaatebrändi.  RevolutionRace on nopeasti kasvava ruotsalainen ulkoiluvaatebrändi, joka tarjoaa monikäyttöisiä tuotteita aktiiviseen elämäntyyliin. Yritys toimii digitaalisella suoramyyntimallilla (D2C) ja palvelee asiakkaita noin 40 maassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021 lähtien.
Julkaistu 14.7.2026
Avustimme Mandatumin hallinnoimaa erikoissijoitusrahastoa sen myydessä Tampereen Tammelassa sijaitsevan PMK-talon. PMK-talo on monipuolinen toimitilakiinteistö, jossa toimii kymmeniä vuokralaisia.  Tilat ovat muun muassa varasto-, tuotanto- ja toimistokäytössä.
Julkaistu 13.7.2026
Avustimme Suominen Oyj:tä merkintäetuoikeusannissa. Anti ylimerkittiin, ja yhtiö keräsi annissa noin 28 miljoonan euron bruttovarat. Avustimme Suomista myös yhtiön kolmivuotisen 100 miljoonan euron arvoisen syndikoidun lainajärjestelyn ehtojen uudelleenneuvottelussa, jossa laina-aikaa pidennettiin ja kovenanttiehtoihin lisättiin liikkumavaraa. ”Haluan kiittää kaikkia osakkeenomistajia tuesta ja luottamuksesta Suomisen tulevaisuutta kohtaan. Toteutettu osakeanti vauhdittaa Full Potential -ohjelman toimeenpanoa ja vahvistaa samalla pääomarakennettamme. Muutosohjelma keskittyy erityisesti tuotantomme ja toimitusketjumme luotettavuuden ja tehokkuuden sekä kaupallisten kyvykkyyksiemme parantamiseen. Näin kykenemme entistä paremmin vastaamaan asiakkaidemme ja osakkeenomistajiemme odotuksiin”, toteaa Suomisen toimitusjohtaja Charles Héaulmé. Suominen on kuitukangasvalmistaja, joka toimii globaaleilla markkinoilla. Suominen luo arvoa hankkimalla kuituraaka-aineita ja valmistamalla niistä kuitukankaita, joita yhtiön asiakkaat jatkojalostavat tuotteiksi sekä kuluttajille että ammattikäyttöön. Suomisen visio on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen liikevaihto vuonna 2025 oli 412,4 milj. euroa ja yhtiö työllistää lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. 
Julkaistu 6.7.2026
Toimimme Nordea Bank Oyj:n ja Avain Yhtiöiden neuvonantajana noin 48 miljoonan euron rahoitusjärjestelyssä. Järjestely sisälsi luottoja olemassa olevan kiinteistöportfolion jälleenrahoitukseen sekä yrityksien hankkimiseen – ja kiinteistökehitystarpeisiin. Rahoitusjärjestely tukee Avain Yhtiöiden tavoitetta rakentaa ja ylläpitää toimivaa, turvallista ja ympäristöystävällistä asumisympäristöä sekä kehittää asumisen ja rakentamisen yleistä laatua. Avain Yhtiöt on suomalainen asumiseen, asumispalveluihin, rakennusurakointiin ja uudisrakentamiseen keskittyvä konserni. Yhtiön tavoitteena on rakentaa vuosittain 1 000 uutta asuntoa Suomen keskeisille kasvualueille. 
Julkaistu 2.7.2026