4.5.2016

Castrén & Snellman jatkaa nousuaan oikeustieteen opiskelijoiden ihannetyönantajana

Tuore Universumin opiskelijatutkimus 2016 osoitti jälleen, että toimistomme nauttii vankkaa suosiota juridiikan opiskelijoiden keskuudessa. Castrén & Snellman nousi tutkimuksessa nyt kahdeksatta kertaa peräkkäin suomalaisista asianajotoimistoista houkuttelevimmaksi työnantajaksi.

Castrén & Snellman kohensi asemiaan myös oikeustieteellisen alan työnantajien kokonaislistauksessa: sijoituksemme nousi edeltävästä vuodesta pykälällä, ja asetuimme tällä kertaa toiseksi heti tuomioistuinten jälkeen. Kolmanneksi suosituin työnantajaehdokas oli tänä vuonna oikeusministeriö, neljäntenä Euroopan unioni ja viidentenä syyttäjälaitos. Yksityisen sektorin työnantajista olimme siis suosituin.

Universumin opiskelijatutkimus on vuosittain toistuva kyselytutkimus, jossa kartoitetaan eri alojen toimijoiden työnantajakuvaa alan opiskelijoiden keskuudessa. Oikeustieteellisen alan lisäksi Universum tutkii Suomessa tekniikan, kaupallisen alan sekä IT-alan opiskelijoita.

Tutkimukseen osallistui noin 11 400 opiskelijaa neljästäkymmenestä yliopistosta ja korkeakoulusta. Vastaajista 542 oli juridiikan opiskelijoita.

Lisää tutkimuksesta Universumin sivuilla.

 

Oikeustieteellisen alan suosituimmat työnantajat. Lähde Universum.

Annamme mielellämme lisätietoja,
Pauliina Tenhunen

Uusimmat referenssit

Toimimme Nordea Bank Abp:n neuvonantajana sen tehdessä 150 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Lahti Energia Oy:n kanssa. Rahoitus tukee Lahti Energian toiminnan puhdasta siirtymää edistäviä investointeja sekä olemassa olevien lainojen jälleenrahoittamista. Lahti Energia Oy:n vihreän lainan investointikohteet keskittyvät ratkaisuihin, jotka vähentävät fossiilisia hiilidioksidipäästöjä ja tukevat kestävää kehitystä. Suunniteltuihin hankkeisiin kuuluvat muun muassa sähkökattilat, kaukolämpövarastot sekä energiaverkoston kehittämisinvestoinnit.
Julkaistu 1.7.2025
Toimimme Tukholman Nasdaqissa listatun urakoitsijayritys Netel Groupin neuvonantajana järjestelyssä, jossa sen Suomen liiketoiminta, Netel Oy:ssä, myytiin yksityiselle sijoittajaryhmälle. Myynti on osa Netel Groupin strategista uudelleenjärjestelyä. Netel Group ilmoitti tammikuussa 2025 päätöksestään luopua Suomen toiminnoistaan keskittyäkseen ydinmarkkinoihinsa Ruotsissa ja Norjassa sekä kasvumarkkinoihin Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Netel Group on johtava kriittisen infrastruktuurin kehittämis- ja ylläpitopalvelujen tarjoaja infrastruktuuri-, energia- ja televiestintäalalla Pohjois-Euroopassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021.
Julkaistu 1.7.2025
Avustimme Glaston Oyj Abp:tä yhtiön osakkeiden yhdistämisessä eli osakkeiden lukumäärän vähentämisessä siten, että jokaista kahta yhtiön osaketta vastaa jatkossa yksi yhtiön osake. Glastonin osakkeet on listattu Helsingin pörssiin. Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin.
Julkaistu 27.6.2025
Avustimme OP-Palvelukiinteistöt-erikoissijoitusrahastoa kuuden hoivakiinteistön portfolion myynnissä belgialaiselle Aedifica-konsernille, joka on erikoistunut eurooppalaisiin terveydenhuollon, erityisesti vanhustenhoidon, kiinteistöihin. Portfolioon kuuluvat, yhteensä 233 asukkaan hoivakiinteistöt sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Tuusulassa ja Kirkkonummella. Aedifica-konserni osti 100 prosenttia kiinteistöt omistavien kuuden kiinteistöyhtiön osakkeista. Kaupan kokonaisarvo on noin 37,5 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 26.6.2025