Robotiikka ja tekoäly: sopimus on ostajan paras turva

Eettisiä päätöksiä vähemmän on puhuttu siitä tosiasiasta, että robotiikkaan tai tekoälyyn ei juurikaan liity erityislainsäädäntöä, vaan niiden käyttö tulee sovittaa jo olemassa oleviin oikeudellisiin kehikoihin. Jos siis tarkastelemme ilmiötä sopimuksellisesta näkökulmasta, mistä roboteissa ja tekoälyssä oikein on kyse?

Irtaimen kauppaako tämäkin?

Jos joku on ajatellut soveltuvaa lainsäädäntöä hankkiessaan kotiinsa robotti-imuria tai lapsille tarkoitettua pehmolelurobottia, mieleen ovat varmaankin tulleet kauppalaki ja kuluttajansuojalaki. Niiden mukaan tavaran on sovelluttava sellaiseen tarkoitukseen, johon sellaisia tavaroita yleensä käytetään.

Kauppalaki pätee myös, kun kauppaa käydään kahden yrityksen välillä. Sopimusvapaudella on kuitenkin suurempi merkitys kuin kuluttajakaupassa, ja osapuolet voivat varsin vapaasti sopia vastuistaan ja velvoitteistaan.

Tekoäly yritysten liiketoiminnassa

Entä kun yritys hankkii robotiikkaa tai tekoälyä liiketoimintansa osaksi tai tueksi? Tekoälyn hypetyksestä huolimatta kyseessä on ihan samankaltainen ohjelmistotoimitus kuin hankittaessa muita ohjelmistoja ja sopimuksissa kamppaillaan siksi samankaltaisten kysymysten kanssa kuin perinteisissä softatoimituksissakin.

Sovittavia kysymyksiä on useita, kuten esimerkiksi:

Kauppalakia soveltaen voimme johtaa vastauksen algoritmin käyttötarkoituksesta. Toimittajaa ei voi kohtuudella asettaa vastuuseen algoritmille asetettujen rajoitteiden vastaisesta toiminnasta. Sen sijaan toimittajan voisi ajatella vastaavan siitä, että algoritmi toimii virheettömästi alkuperäisillä parametreilla. Mutta missä menee toimittajan vastuun raja, jos robotti tai tekoäly kykenee omatoimisesti kehittymään ja muuttamaan koodiansa?

Kenelle tieto kuuluu?

Tekoälyn raaka-aineena tai materiaalina käytetään useimmissa tilanteissa tietoa, dataa. Tänään sanotaan, että tieto on uusi öljy, vaikka pikemminkin voisimme sanoa, että tieto on uusi toimintaympäristö. Sanavalinnoista riippumatta tieto on joka tapauksessa uutta valuuttaa.

Kuinka sitten nykyinen lainsäädäntö huomioi tiedon omistusoikeuskysymykset? Voiko kukaan omistaa tietoa juridisesti?

Henkilötietoja lukuun ottamatta tiedolla ei usein ole juridisessa mielessä omistajaa. Toki tietyissä tilanteissa tietoon voi saada yksinoikeuden esimerkiksi luettelosuojan nojalla. Tieto voidaan myös sopimuksessa määritellä luottamukselliseksi.

Tietyissä tilanteissa tiedon voidaan katsoa saavan suojaa liikesalaisuutena rikoslain, työsopimuslain tai sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain nojalla. Liikesalaisuuksien suojasta on myös annettu oma direktiivinsä.

Jos sovit liiketoiminnassa yhteistyöstä, jonka tuloksena tai sivutuotteena syntyy tietoa eikä tietoa katsota henkilötiedoksi, sovi yhteistyökumppanisi kanssa myös siitä, kenelle tieto kuuluu, kuinka sitä saa käyttää ja kuinka saat tiedon käyttöösi yhteistyön aikana tai sen päätyttyä. Samalla teidän tulee sopia, missä muodossa tieto luovutetaan. Jälkikäteen sopiminen saattaa olla hankalaa, koska tilanteeseen ei välttämättä sovellu mikään normi, joka ohjaisi yhteistyökumppaneita.

Sopimusten merkitys kasvaa uuden teknologian myötä

Ainakin yksi asia on selvä: sopimusten merkitys kasvaa entisestään uuden ja nykyisenkin teknologian käytön lisääntyessä.

Kun teet sopimuksia robotiikkaan tai tekoälyyn perustuvista hankinnoista tai palveluista, pidä huoli siitä, että osaat huomioida sopimuksessa hankintaan parhaiten sopivat ehdot. Teknologian uudessa hyödyntämisessä osapuolten täytyy osata nähdä tulevaisuuteen ja ennustaa uusien hankintojen ja palveluiden hyödyt ja riskit.