18.6.2025

Muutos on mahdollisuus kasvuun

”Elämme poikkeuksellisia aikoja”, on ehditty lausua moneen kertaan 2020-luvulla. Tänäänkin markkinat puntaroivat sekä globaalia kauppasotaa että ihan oikeaa sotaa Euroopassa sekä niiden rinnalla historiallisen suurta teknologista murrosta. Markkinoiden odotukset eivät enää perustu tasaisiin jaksoihin. Poikkeukselliset ajat ovat uusi normaali, johon yritysten on sopeuduttava.

Muutos voi haastaa, mutta se myös energisoi ja avaa ovia kasvulle. Olemme saaneet olla mukana, kun uudet innovaatiot esimerkiksi kvanttiteknologian, kyberturvallisuuden, terveysteknologian, kiertotalouden, satelliittiteknologian ja puhtaan energian aloilla synnyttävät järjestelyjä ja vetävät puoleensa pääomaa. Castrén & Snellmanin osaajakunta, vahvempana kuin koskaan, auttaa asiakkaita hyödyntämään mahdollisuudet toimialasta riippumatta.

Uudessa ajassa korostuu myös kumppaneiden muuntautumiskyky. Tehtävämme on auttaa asiakkaitamme varautumaan tulevaan ja näyttää askelmerkit uusissa tilanteissa. Sopimuksilta odotetaan ketteryyttä, ja tiimeiltä räjähtävää lähtönopeutta, kokemuksen tuomaa varmuutta sekä kirkasta ajattelua.

Tekoälyn hyödyntämisessä päämäärä on asiakkaidemme kanssa yhteinen. Näemme teknologiassa valtavasti potentiaalia nostaa juridisen työn laatu ja nopeus uudelle tasolle ja siirtää vieläkin enemmän painoa strategiseen työhön yhdessä asiakkaidemme kanssa. Olemme kehityksessä pitkällä ja haluamme jakaa oppimme. Lukuisat hyvät keskustelut ovat saaneet paljon kiitosta. 137-vuotiaan Castrén & Snellmanin hengen mukaisesti olemme tarttuneet tähänkin muutokseen rohkeasti, asiakaslähtöisesti ja yhteistyölle rakentaen.

On ollut kunnia päästä luotsaamaan toimistoamme ja tutustua vieläkin laajemmin teihin, hyvät asiakkaamme.

Aurinkoista kesää!

Uusimmat referenssit

Toimimme kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä Urban Partnersin neuvonantajana yli 100 miljoonan euron rahoitusjärjestelyssä Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa rakennushankkeessa, jossa yhdistyvät vuokra-asuminen ja hoiva-asuminen saman kokonaisuuden puitteissa. Urban Partnersin hallinnoima rahasto (NSF V) hankki Herttoniemessä sijaitsevan tontin ja varmisti hankkeelle kaavoituksen hybridimuotoisen asumiskokonaisuuden toteuttamiseksi. Moderni kokonaisuus tarjoaa korkealaatuisia vuokra-asuntoja sekä hoiva-asumista ikäihmisille. Kohteeseen toteutetaan yhteensä 425 asuntoa ja 108 hoiva-asuntoa neljässä rakennuksessa. Hanke toteutetaan Urban Partnersin kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Kaikki rakennukset toteutetaan energialuokkaan A, ja hankkeessa tavoitellaan kansainvälisen LEED-ympäristösertifioinnin korkeinta Platinum-tasoa sekä hanke toteutetaan EU-taksonomian vaatimusten mukaisesti.
Julkaistu 5.1.2026
Avustimme Citycon Oyj:tä Lippulaiva-asuinkiinteistöjen myynnissä Espoossa. Myydyt asuinkiinteistöt koostuvat 275 asunnosta, yhteensä noin 13 000 neliömetriä, ja sijaitsevat Cityconin omistaman Lippulaiva-kauppakeskuksen yhteydessä. Bruttokauppahinta 61,5 miljoonaa euroa vastaa kohteen viimeisintä IFRS:n mukaista kirja-arvoa.
Julkaistu 19.12.2025
Neuvoimme S-Pankki Oyj:tä 150 miljoonan euron Senior Non-Preferred Notes -joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa ja vuonna 2026 erääntyvien 150 miljoonan euron Senior Preferred MREL Eligible Notes -joukkovelkakirjojen takaisinostotarjouksessa. Takaisinostotarjous edellytti Rahoitusvakausviraston etukäteistä hyväksyntää perustuen komission teknisiin sääntelystandardeihin (EU) 2023/827. Rahoitusvakausvirasto myönsi S-Pankille luvan velkakirjojen takaisinostoon. Luvan mukaisesti S-Pankki korvasi velkakirjat vähintään yhtä laadukkailla tai laadukkaammilla omien varojen tai hyväksyttävien velkojen instrumenteilla S-Pankin tuloksen tuottamiskyvyn kannalta kestävillä ehdoilla. Takaisinostotarjouksen 10.12.2025 julkaistujen lopullisten tulosten mukaan S-Pankki hankki takaisin yhteensä 97,9 miljoonan euron määräiset joukkovelkakirjat. Uudelle joukkovelkakirjalainalle maksetaan vaihtuvaa korkoa, joka määräytyy kolmen kuukauden Euribor-koron mukaan lisättynä 1,35 prosentin marginaalilla. Joukkovelkakirjalaina laskettiin liikkeeseen 11.12.2025 ja listattiin Helsingin Pörssiin. Joukkovelkakirjalainan erääntymispäivä on 11.12.2029. Liikkeeseenlaskun tarkoituksena oli täyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta (MREL-vaade) sekä rahoittaa pankin toimintaa.
Julkaistu 18.12.2025
Avustamme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä seitsemän sosiaalisen infrastruktuurin kohteen myynnissä Kinland AS:lle. Kaupan arvo on noin 29 miljoonaa euroa, ja portfolioon kuuluu kolme päiväkotikiinteistöä sekä neljä lastensuojeluyksikköä eri puolilta Suomea. Portfolio koostuu moderneista ja energiatehokkaista kohteista, jotka ovat pitkäaikaisesti vuokrattuja alan johtaville toimijoille. Vuokrasopimusten painotettu keskimääräinen jäljellä oleva kesto (WAULT) on noin 11 vuotta. Kaupan odotetaan toteutuvan 17. joulukuuta 2025.
Julkaistu 10.12.2025