Asian ennakkopäätösarvosta vallitsi yksimielisyys
Veronkorotusten määräämistä koskeva sääntely uudistui Suomessa lakimuutoksella vuonna 2018. Uudessa sääntelyssä veronkorotusten määräämisen on tarkoitettu tapahtuvan kaavamaisemmin perustein. Lain esitöiden (HE 97/2017 vp) mukaan kaavamaisuudella pyritään siihen, että seuraamusmaksuja määrätään verovelvollisille yhdenmukaisin perustein ja ennustettavasti.
Uuden sääntelyn voimaantulon jälkeen KHO on ottanut jo useasti kantaa veronkorotussäännösten soveltamiseen. KHO:n aiemmasta oikeuskäytännöstä merkittävimpiä ovat olleet etenkin vuonna 2024 julkaistut ennakkopäätökset KHO 2024:93 ja KHO 2024:94.
Ratkaisun KHO 2024:94 perusteluissa KHO lausui, että veronkorotus on rangaistuksen luonteinen hallinnollinen seuraamus. Näin ollen, vaikka uuden sääntelyn tarkoituksena on ollut veronkorotusten määrääminen aiempaa kaavamaisemmilla perusteilla, veronkorotuksen kohtuullisuutta arvioitaessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota laiminlyönnin tosiasialliseen moitittavuuteen. Tähän perustuen KHO määräsi, että Verohallinnon yhtiölle määräämää veronkorotusta oli alennettava kohtuuttomana. KHO on antanut lisäksi myös useita julkaisemattomia ratkaisuja, joissa Verohallinnon määräämiä veronkorotuksia on alennettu kohtuuttomina.
Viranomaisen tulkintakäytännössä näiden ennakkopäätösten merkitys on kuitenkin vaikuttanut jäävän vähäiseksi. Viranomainen on suhtautunut KHO:n kannanottoihin hyvin varauksellisesti ja korostanut kohtuullisen lopputuloksen tavoittelun sijasta edelleen veronkorotusten kaavamaisuutta. Myös nyt arvioitavana olleessa asiassa aiemman oikeuskäytännön soveltuminen oli Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön (VOVA) näkemyksen mukaan epäselvää, koska aiempi oikeuskäytäntö oli koskenut vain yhteisöille määrättyjä veronkorotuksia. VOVA puolsi näin ollen valituksen käsittelyä korkeimmassa hallinto-oikeudessa asian ennakkoratkaisuarvon vuoksi, mutta kuitenkin samalla vaatien, että perustason mukainen veronkorotus on pidettävä KHO:n päätöksellä voimassa.
Verovelvollisen näkemyksen mukaan hallinto-oikeus oli sen sijaan tehnyt asiassa ilmeisen virheen, kun hallinto-oikeus ei ollut päätöksellään arvioinut verovelvollisen laiminlyönnin tosiasiallista moitittavuutta, kuten KHO on aiemmassa oikeuskäytännössä edellyttänyt. Toissijaisesti myös verovelvollinen vaati valitusluvan myöntämistä prejudikaattiperusteella, eli asian ennakkoratkaisuarvon vuoksi.
KHO:n tulkintaohjeet soveltuvat myös yksityishenkilöiden veroasioissa
KHO viittasi uuden ennakkopäätöksen KHO 2026:4 perusteluissa suoraan asiassa KHO 2024:94 esitettyihin kannanottoihin. Toisaalta KHO suoritti myös uudessa ennakkopäätöksessä vuoden 2024 päätösten kaltaista arviota veronkorotuksen määräämisen perusteista sekä siitä, täyttyykö jokin laissa määrätty kohtuullistamisperuste.
KHO:n perusteluiden mukaan Verohallinnon määräämää 2 prosentin suuruista veronkorotusta tuli pitää laissa tarkoitetulla tavalla erityisestä syystä kohtuuttomana. KHO:n mukaan perustason mukainen veronkorotus oli kohtuuttoman suuri, koska asiassa oli olemassa vain pieni riski sille, että asiassa verovelvollisena olleen yksityishenkilön saama luovutusvoiton lisäkauppahinta jäisi todellisuudessa verottamatta.
KHO:n mukaan riski lisäkauppahinnan verottamatta jäämisestä oli tapauksen KHO 2026:4 olosuhteissa pieni, kun huomioitiin, että Verohallinnolla oli tosiasiassa olemassa tieto lisäkauppahinnasta. Toisaalta verovelvollinen oli itse saattanut lisäkauppahinnan verotuksen kohteeksi hakemalla omatoimisesti lisäennakkoa, sekä myös maksanut merkittävän osan verosta. Verolta välttymisen riski oli siis pieni siitäkin huolimatta, että lisäkauppahinta oli jäänyt ilmoittamatta esitäytetyllä veroilmoituksella.
Uusi ennakkopäätös vahvistaa oikeustilaa ja korostaa entisestään tapauskohtaisten olosuhteiden merkitystä veronkorotuksia määrättäessä
Ennakkopäätöstä KHO 2026:4 voidaan pitää toivottuna jatkumona korkeimman hallinto-oikeuden aiemmalle oikeuskäytännölle. Ratkaisun jälkeen vaikuttaa entistäkin selvemmältä, että kunkin veroasian tapauskohtaiset olosuhteet sekä verovelvollisen laiminlyönnin tosiasiallinen moitittavuus on huomioitava veronkorotuksia määrättäessä.
Tapausta voidaan pitää erittäin tervetulleena ennakkopäätöksenä etenkin yksityishenkilöille, joilla ei aina välttämättä ole resursseja pitkien muutoksenhakuprosessien läpivientiin ja siten Verohallinnon veronkorotuspäätösten haastamiseen. Selvää kuitenkin on, että myös yksityishenkilöille määrättävien veronkorotusten tulee olla lainmukaisia, eli kohtuullisia suhteessa laiminlyönnin moitittavuuteen.
