16.2.2023

Pohjoismaiden energiamurros etenee kriisiaikana – ja sen vauhdittamana

Energiajuristi voi liioittelematta sanoa työskentelevänsä päivänpolttavien kysymysten parissa. Euroopassa Ukrainan sodan laukaisema energiasokki käänsi kansalaisten, päättäjien ja median huomion energiamarkkinoihin. Samaan aikaan globaali ilmastokriisi pahenee, ja sen hillitsemiseen tarvitaan energiamurrosta. Energiapula ja hinnannousu koettelevat yhteiskuntia, mutta niiden voi myös ajatella vauhdittavan välttämätöntä muutosta. Energiayhtiö Fortumin lakiasiainjohtaja ja johtoryhmän jäsen Nora Steiner-Forsberg ja Energia-palvelumme osakas Samuli Tarkiainen keskustelivat Pohjoismaiden energiamurroksesta ja juristin roolista sen edistäjänä.

”Energiasiirtymä on paras ratkaisu kriiseihin, koska se pienentää hiilijalanjälkeä ja riippuvuutta tuontipolttoaineista”, Nora kiteyttää.

Pohjoismaiden energiajärjestelmä on pärjännyt kriisissä varsin hyvin. Sen valtteihin kuuluvat suotuisat luonnonolot, monipuolinen energianlähteiden yhdistelmä ja toimivat siirtoyhteydet maiden välillä. Sähköntuotanto pyörii jo lähes pelkästään päästöttömillä voimanlähteillä, ja lämmöntuotannossa fossiilisia polttoaineita korvaavat vähitellen biomassa ja erilaiset hukkalämpövirrat.

Vihreä siirtymä ei kuitenkaan voi pysähtyä energiantuotantoon. Myös teollisuus ja kuljetukset on saatava hiilineutraaleiksi. Sitä varten tarvitaan vielä paljon lisää päästötöntä energiaa ja päästöttömiä polttoaineita, mutta myös markkinamallin muutoksia. Näitä tavoitteita voi edistää oikeanlaisella lainsäädännöllä.

”Sääntely toimii kahdella tasolla”, Nora luonnehtii. Lyhyellä aikajänteellä lainsäätäjät pyrkivät nyt ymmärrettävästi suitsimaan energiasokkia: valtiot puuttuvat energiamarkkinoiden toimintaan pienentääkseen kansalaisten sähkölaskuja, ja energiayhtiöt ovat palauttaneet hiilivoimaloita tilapäisesti käyttöön lisätäkseen energian tarjontaa.

Pitkällä aikajänteellä energiasääntelyn pitää tähdätä päästöttömään yhteiskuntaan. Se tarkoittaa uusiutuvan energiantuotannon lisäämistä, mutta myös verkkoinvestointeja, tuonti-infrastruktuuria ja kysynnän murrosta.

Yhdysvallat otti energiasääntelyssä johtoaseman viime vuoden Inflation Reduction Act -lakipaketillaan. Myös Euroopan unionin kannattaa tarttua tilaisuuteen yksissä tuumin.

”Toivottavasti Eurooppa onnistuu esimerkiksi vedyn sääntelyssä niin, että voimme kilpailla vetytaloudessa tasaveroisesti Yhdysvaltojen kanssa”, Samuli toteaa.

Energiajuristeilla on oma osansa sääntelyn kehittämisessä. Juristit voivat välittää viestiä siitä, millainen lainsäädäntö edistää energiamurrosta parhaiten. Juristit myös toteuttavat sääntelyä ja vaikuttavat siis siihen, miten tehokkaasti järjestelmä toimii. Koska energiamurroksella on kiire, Nora nostaa vielä esiin yhteistyön yritysten, viranomaisten, kuntien ja muiden energia-alan sidosryhmien kesken.

”Yhteistyö vie asioita nopeasti eteenpäin. Ensin on kuitenkin ansaittava luottamus. Sitä rakennetaan avoimuudella ja toimimalla yhteisten päämäärien eteen.”

Kuuntele Noran ja Samulin keskustelu yhteistyökumppanimme Legal500 Green Guiden verkkosivustolta. Englanninkielinen haastatteluvideo käsittelee muun muassa sitä, miten lainsäädäntö voi edistää energiamurrosta ja miltä hiilineutraalin Suomen energiajärjestelmä voisi näyttää.