Avustimme oikeudellisena neuvonantajana S-ryhmää sen ostaessa Stockmann Herkun Suomen-liiketoiminnan. Yrityskaupan myötä Stockmann Herkku -myymälät Helsingin keskustassa, Tapiolassa sekä Itiksen ja Jumbon kauppakeskuksissa siirtyivät HOK-Elannolle, Turussa Turun Osuuskaupalle ja Tampereella Pirkanmaan Osuuskaupalle. Samalla Herkun ketjutoiminnot siirtyivät SOK:lle ja Stockmann Meals -ruokia valmistava Herkkukeittiö SOK:n tytäryhtiö S-Herkkukeittiö Oy:lle.
Ostettavan liiketoiminnan kauppahinta oli 27 miljoonaa euroa.
S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1 600 toimipaikkaa. S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) tytäryhtiöineen. Vuonna 2016 S-ryhmän vähittäismyynti oli noin 11 miljardia euroa ja operatiivinen tulos oli 290 miljoonaa euroa. S-ryhmällä oli noin 40 000 työntekijää Suomessa vuonna 2016.
Stockmann on vuonna 1862 perustettu suomalainen vähittäiskauppaa harjoittava pörssiyhtiö, jolla on noin 8 000 työntekijää. Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 1 303,2 miljoonaa euroa. Stockmann Herkun Suomen-liikevaihto ilman Oulun tavarataloa oli 127 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja liiketulos oli -11 miljoonaa euroa. Näiden Herkkujen osuus Stockmann Retailin tuotemyynnistä oli 25 prosenttia vuonna 2016 ja 12 prosenttia koko Stockmann-konsernin tuotemyynnistä. Herkulla on noin 800 työntekijää Suomessa.