23.2.2015

Välittömät ja välilliset vahingot yrityskaupassa – kuka vastuussa?

Suomessa on usein tapana sulkea välilliset vahingot kaupallisissa sopimuksissa osapuolten virhevastuun ulkopuolelle. Näin tehdään ainakin joiltain osin myös monissa yrityskaupoissa. Silloin on kuitenkin syytä pohtia tarkasti, kuka kantaa riskin mistäkin vahingosta.

Oikeusoppineet ja lainkäyttäjät ovat Suomessa jo pitkään olleet eri mieltä siitä, voidaanko osakekaupan virhevastuuseen soveltaa yleislakina toimivan kauppalain 17–20 §:ää vai tulisiko siihen soveltaa velkakirjalain 9.2 §:ää, joka erityislakina syrjäyttää kauppalain virhevastuuta koskevat periaatteet ja soveltuu arvopaperikauppaan. Kauppalain esitöissä on todettu, että arvopaperien osalta on otettava huomioon kaupan kohteen erityisluonne ja että erityiset velkakirja- ja arvopaperioikeudelliset periaatteet syrjäyttävät kauppalain säännökset velkakirjojen ja arvopaperien luovutuksessa. Ei ole kuitenkaan selvää, onko lainsäätäjän tarkoitus ollut, että myös listaamattomien yhtiöiden osakkeilla käytävä kauppa katsotaan arvopaperikaupaksi. Epäselvää on myös se, onko merkitystä sillä, ostetaanko määräysvalta vai vain vähemmistöosuus. Liiketoimintakaupan virhevastuuseen sovelletaan sen sijaan kiistattomasti kauppalakia.

Sopimisen vapaus kummassakin laissa

Kauppalaissa virhevastuu määräytyy sen perusteella, mikä on katsottu kohtuulliseksi riskinjaoksi ja tasapainoksi myyjän tiedonantovelvollisuuden ja ostajan selonottovelvollisuuden välillä. Kauppalaki on kuitenkin dispositiivinen, eli osapuolet voivat halutessaan sopia asiasta laista poikkeavalla tavalla. Velkakirjalain 9.2 §:stä ilmenevä virhevastuu perustuu sen sijaan niin sanottuun caveat emptor ‑periaatteeseen, jolloin luovuttaja ei vastaa muusta kuin omistusoikeudestaan, ellei hän ole siihen erikseen sitoutunut. Molemmissa säännöstöissä osapuolet ovat siis vapaat sopimaan virhevastuun jakamisesta toivomallaan tavalla.

Virhevastuusta sovitaan kauppakirjassa 

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elleivät Suomen lain alaisen osakekaupan osapuolet ole osakekauppakirjassa sopineet virhevastuusta mitään, on varsin epäselvää, kumpaa edellä mainituista vastuuperiaatteista tulisi soveltaa. Oikeuskirjallisuudessa on jopa joskus rohjettu epäillä, osattaisiinko esimerkiksi välimiesmenettelyssä valita tässä oikein. Harvassa ovat kuitenkin nykyään sellaiset osakekauppakirjat, jotka eivät sisältäisi lyhyempää tai pidempää myyjän vakuutusluetteloa. Vakuutusluettelossa luetellaan kohdeyhtiön ominaisuudet, jotka myyjä takaa yhtiön osakekannan ostajalle tietyin reunaehdoin. Käytännössä ei siis ole suurta merkitystä sillä, sovelletaanko osakekauppaan kauppalain vai velkakirjalain säännöksiä, koska virhevastuun ulottuvuudesta on selvästi sovittu kauppakirjassa. Kysymys on oikeastaan ajankohtainen vain silloin, jos myyjä ei ole antanut mitään vakuutuksia eikä kauppakirjassa ole otettu kantaa asiaan esimerkiksi sulkemalla kauppalain sovellettavuus kokonaan pois.

Välilliset vahingot määritellään todennäköisesti kauppalain mukaan

Mutta mitä korvataan, jos myyjän vakuutusluettelo ei pidäkään kaikilta osin paikkaansa ja kaupan kohdetta rasittaa jokin virhe, joka myyjän tulisi korvata? Lukeeko kauppakirjassa, että välillisiä vahinkoja ei korvata? Onko määritelty, mitkä vahingot katsotaan välillisiksi vahingoiksi? Jos ei ole, mutta sopimukseen sovelletaan Suomen lakia, lienee todennäköistä, että rajaus tehtäisiin kauppalain ja mahdollisesti muiden aihetta käsittelevien lakien mukaan, ellei kauppakirjassa nimenomaisesti ole toisin sovittu. Nämä lait eivät ole Suomessa kaikilta osin täysin yhteneviä, mutta kauppalain jaottelu on varmasti se, joka sopii parhaiten myös yrityskauppaan.

Kauppalain mukaan välillisenä vahinkona pidetään esimerkiksi

1) vahinkoa, joka johtuu tuotannon tai liikevaihdon vähentymisestä tai keskeytymisestä
2) muuta vahinkoa, joka johtuu siitä, ettei tavaraa voida käyttää tarkoitetulla tavalla
3) voittoa, joka on jäänyt saamatta sen vuoksi, että sopimus sivullisen kanssa on rauennut tai jäänyt täyttämättä oikein
4) muuta saman kaltaista, vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa.

Esimerkkejä välittömän ja välillisen vahingon eroista

Erottelu välittömien ja välillisten vahinkojen välillä ei ole Suomen kauppalain perusteella kuitenkaan mitenkään selvä. Annan muutaman esimerkin. Myyjä vakuuttaa tyypillisesti, että kohdeyhtiö omistaa immateriaalioikeutensa eivätkä niitä rasita kolmannen oikeudet. Jos yhtiöllä ei sitten olekaan kaikkia tietyn tuotteen valmistamiseen tarvittavia oikeuksia, esimerkiksi patentteja, ja se joutuukin lopulta poistamaan tuotteensa markkinoilta, tuotanto vähenee. Lopputulos on sama, jos kohdeyhtiöllä ei esimerkiksi olekaan kaikkia toiminnan harjoittamiseen tarvittavia lupia. Välittöminä vahinkoina korvataan varmasti esimerkiksi kustannukset, jotka aiheutuvat kohdeyhtiölle tuotannon uudelleen aloittamiseksi tarvittavien lisenssien hankkimisesta ja uusitun ympäristöluvan edellyttämästä lisäinvestoinnista. Mutta jos on sovittu, ettei välillisiä vahinkoja korvata, tuotannon vähentymisestä tai keskeytymisestä aiheutunutta vahinkoa ei todennäköisesti korvata. Tämä voi tulla yllätyksenä, ellei ostaja ole ottanut asiaa huomioon kohdeyhtiön arvonmäärityksen perustana käyttämissään olettamissa ja laskelmissa.

Kauppakirjassa sovittava välillisistä vahingoista

Jos kohdeyhtiö tai ostaja siis kärsii vahinkoja myyjän vakuutusluettelon rikkomisen vuoksi, osa niistä katsottaneen välillisiksi vahingoiksi. Tällöin on tärkeää varmistaa jo neuvotteluissa, että osapuolilla on sama ymmärrys korvattavan vahingon laajuudesta virhetilanteessa. Se edellyttää, että kauppakirjassa jollakin tavalla sovitaan tarkemmin siitä, mitkä välilliset vahingot ovat korvattavuuden piirissä. Kauppakirjassa voidaan esimerkiksi sopia, että jos tiettyjä myyjän vakuutuksia rikotaan, ostajalle aiheutuneena vahinkona korvataan saamatta jäänyt voitto siitäkin huolimatta, että kyseessä lienee luonteeltaan välillinen vahinko, jollaisten korvaaminen muuten on suljettu pois.

Riskit harkintaan jo ennalta

YK:n kansainvälinen kauppalaki (CISG) ei sinänsä sovellu osakekauppaan. Siinä on kuitenkin hyödyllinen periaate, jonka mukaan virhe on korvattava vain, jos sekä vahingon mahdollisuus että sen määrä on jotenkin ollut ennakoitavissa. Vastaavanlainen rajaus voi hyvin toimia yrityskaupassa mahdollisia kohdeyhtiötä rasittavia piileviä virheitä koskevana riskinjakoperiaatteena, jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä. Tällöin korvaamatta jäävät vaikeasti ennakoitavat vahingot, joista myyjä harvoin haluaa sitoutua vastuuseen. Kolmas tie kompromissiin taas löytyy joskus siitä, että tietyt kohdeyhtiölle itselleen aiheutuneet välilliset vahingot korvataan, mutta ostajalle tai ostajan muille konserniyhtiölle mahdollisesti aiheutunut välillinen vahinko rajataan virheen korvattavuuden piiristä pois.

Joka tapauksessa on hyödyllistä, että osapuolet kokeilevat kauppakirjaneuvotteluihin valmistautuessaan esimerkiksi yhdessä juridisen neuvonantajansa kanssa tällaisia pieniä ajatusleikkejä ja pohtivat riskinkantohalukkuuttaan. Puntaroinnissa kannattaa miettiä ainakin, mitkä ovat kohdeyhtiön arvokkaimmat omaisuuserät ja mihin olettamiin ja laskelmiin yrityksen arvonmääritys on perustunut.