8.12.2021

Uratarinoita: Petra Fyhr

Castrén & Snellmanin Data ja teknologia -tiimin assistentilla Petra Fyhrillä pysyvät monet langat tiukasti hyppysissä. Hän on tehnyt pitkän uran asianajoalalla ja työskennellyt erikokoisissa asianajotoimistoissa 30 vuoden ajan. Urallaan Petra on nähnyt eri oikeudenaloja ympäristölainsäädännöstä konkurssioikeuteen. 

Petran tie toi Castrén & Snellmanille nelisen vuotta sitten, kun hänellä syntyi kipinä kokeilla vielä jotain uutta toisaalla.

”Mietin tovin, vieläkö hakisin uuteen toimistoon, mutta kollegan kannustuksesta tein niin ja loppujen lopuksi pääsinkin Cassulle töihin. Oli hienoa huomata, että yli viisikymppisen ammattitaitoa arvostettiin eikä ikä ollut esteenä Cassulle siirtymisessä”, Petra kertoo.

Petralla on työparina toinen pitkän uran tehnyt assistentti Tarja Lindfors. Tehopari avustaa yhdessä noin kymmenhenkistä juristitiimiä.

Proaktiivinen ja itsenäinen tekijä

Data ja teknologia -tiimissä assistentin työtehtäviin kuuluu vauhtia ja monenmoisia töitä, kuten uusien toimeksiantojen  lisäämistä järjestelmään, laskutusta, määräajoista huolehtimista, asiakirjojen käsittelyä, estetiedusteluja, juristien kalentereiden hallintaa ja matkavarauksia. Työhön kuuluu myös paljon hallinnollisia, tiimin toimintaan liittyviä tehtäviä osakkaiden tukena.

Petra kuvailee työskentelyotettaan proaktiiviseksi ja itsenäiseksi.

”Työskentelen hyvin omatoimisesti ja pyrin ennakoimaan tilanteita juristien puolesta. Otan vastuuta omista töistäni ja tykkään tehdä tiettyjä kokonaisuuksia itsenäisesti. Pitkän urani ansiosta tiedän tarkasti työni sisällön ja sen, mitä minulta odotetaan.”

Petra on aiemmin työskennellyt pienemmissä toimistoissa. Mikä Castrén & Snellmanilla viehättää?

”Vaikka C&S on iso toimisto, kaikki ovat täällä todella mukavia. Ihmiset tekevät Cassun. On hienoa kuulua tähän porukkaan. Täällä panostetaan yhteisöllisyyteen ja yhteisiin tilaisuuksiin sekä jaetaan onnistumisia. Myös omalla tiimillä ja läheisillä kollegoilla on iso merkitys”, Petra kertoo. 

Yhteiset haasteet ja niissä onnistuminen tuovat kipinää Petran työhön.

”Yksi parhaista hetkistä on se, kun saamme haastavan ja isotöisen projektin onnistuneesti yhdessä maaliin.”

Hybridityöskentely – valmiina uuteen

Koronapandemia sysäsi assistentit työskentelemään aiempaa enemmän etäkonttoreissa. Etätyöt ovat tulleet jäädäkseen myös assistenteille. Petralle etätyöt maistuvat oikein hyvin, kun aikaa säästyy työmatkoista omaan vapaa-aikaan.

”Assistenttienkin työt onnistuvat tosi hyvin kotoa. Ihan kaikkia työtehtäviä en voi tehdä kotikonttorilta, mutta meillä on vaihtuva assistenttiharjoittelija toimistolla säännöllisesti ja jaamme toimistovuoroja keskenämme muiden assistenttien kanssa.  Tämä tapa on sopinut kaikille hyvin.  Uudessa hybriditoimintatavassa meillä on tiimin kanssa käytössä Toimistotorstai, jolloin kaikki ovat toimistolla”, Petra kertoo.

Petran mielestä arvoja pidetään toimiston arjessa hyvin esillä ja niistä myös keskustellaan. Lempiarvokseen Petra kertoo rohkeuden.

”Arvostan sitä, että asioita tehdään kuten sovitaan. Ja jos jokin ei toimi, uskallan sanoa sen ja otankin mielelläni kehityskohteita esiin. Pidän tuntosarveni ylhäällä ja pohdin, onko tietty toimintatapa fiksu ja järkevä.”

Uusimmat referenssit

Neuvoimme Nevel Oy:tä sen hankkiessa Suomen toiseksi suurinta biokaasulaitosta operoivan Labio Oy:n liiketoiminnan. Järjestelyssä Lahti Aqua Oy ja Salpakierto Oy myivät Labion koko osakekannan Nevelille, mikä laajentaa Nevelin jo entuudestaan merkittävää materiaalitehokkuus- ja biokaasuportfoliota. Kauppa ei vaikuta Lahti Aquan vesihuoltotoimintaan tai Salpakierron yhdyskuntajätehuollon palvelutehtäviin. Labion toiminta ja asiakassuhteet jatkuvat ennallaan. ”Yhteistyö on meille luonnollinen askel jatkaessamme investointeja materiaalitehokkuuteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Integroimalla Labion kattavan tarjooman sekä osaamisen voimme tarjota asiakkaille vahvan alustan materiaalin kiertoon. Vahvistamme myös markkina-asemaamme yhtenä Suomen johtavana toimijana materiaalitehokkuuden saralla”, sanoo Nevelin liiketoimintajohtaja Ville Koikkalainen. Nevel on energiainfrayhtiö, joka tarjoaa teollisuuden ja kiinteistöjen kehittyneitä, ilmastopositiiviseen tulevaisuuteen tähtääviä ratkaisuja. Se operoi yli 130:tä energiantuotantolaitosta ja hallinnoi yli 40:tä kaukolämpöverkkoa. Nevelin liikevaihto on 150 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on 190 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
Julkaistu 16.7.2025
Toimimme Nordea Bank Abp:n neuvonantajana sen tehdessä 150 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Lahti Energia Oy:n kanssa. Rahoitus tukee Lahti Energian toiminnan puhdasta siirtymää edistäviä investointeja sekä olemassa olevien lainojen jälleenrahoittamista. Lahti Energia Oy:n vihreän lainan investointikohteet keskittyvät ratkaisuihin, jotka vähentävät fossiilisia hiilidioksidipäästöjä ja tukevat kestävää kehitystä. Suunniteltuihin hankkeisiin kuuluvat muun muassa sähkökattilat, kaukolämpövarastot sekä energiaverkoston kehittämisinvestoinnit.
Julkaistu 1.7.2025
Toimimme Tukholman Nasdaqissa listatun urakoitsijayritys Netel Groupin neuvonantajana järjestelyssä, jossa sen Suomen liiketoiminta, Netel Oy:ssä, myytiin yksityiselle sijoittajaryhmälle. Myynti on osa Netel Groupin strategista uudelleenjärjestelyä. Netel Group ilmoitti tammikuussa 2025 päätöksestään luopua Suomen toiminnoistaan keskittyäkseen ydinmarkkinoihinsa Ruotsissa ja Norjassa sekä kasvumarkkinoihin Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Netel Group on johtava kriittisen infrastruktuurin kehittämis- ja ylläpitopalvelujen tarjoaja infrastruktuuri-, energia- ja televiestintäalalla Pohjois-Euroopassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021.
Julkaistu 1.7.2025
Avustimme Glaston Oyj Abp:tä yhtiön osakkeiden yhdistämisessä eli osakkeiden lukumäärän vähentämisessä siten, että jokaista kahta yhtiön osaketta vastaa jatkossa yksi yhtiön osake. Glastonin osakkeet on listattu Helsingin pörssiin. Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin.
Julkaistu 27.6.2025