7.1.2021

Uratarinoita: Jutta Vainikainen

Jutta Vainikainen aloitti työt assistenttiharjoittelijana asianajotoimistossa keväällä 2019 – omaksi yllätyksekseen. Asianajomaailma ei ollut hänelle ennestään tuttu, mutta Castrén & Snellmanin arki alkoi nopeasti tuntua omalta.

Hyvin alkanut työharjoittelu sai jatkoa, kun toimiston riidanratkaisutiimistä vapautui assistentin paikka. Jutta on nyt kotiutunut toimiston kuudenteen kerrokseen, jossa hän työskentelee riidanratkaisu– ja Corporate governance ‑tiimien assistenttina.

”Olen todella onnellinen, kun sain jatkaa Cassulla. On hienoa työskennellä tutun tiimin kanssa. Tunnen kaikkien työskentelytavat ja viihdyn muutenkin hyvin porukassa”, Jutta kertoo.

Riitojenratkaisutiimi auttaa kotimaisia ja ulkomaisia yrityksiä haastavissa riita-asioissa Suomessa ja ulkomailla.

”Tiimimme toimeksiannot ovat mielenkiintoisia. Riidoissa projektit ovat usein pitkiä, ja jutuissa pääsee olemaan mukana koko toimeksiannon kaaren ajan.”

Riitojenratkaisutiimiin kuuluu 12 juristia ja Jutan lisäksi toinen assistentti, Laura Pesonen. Voimakaksikon yhteistyö sujuu hyvin.

”Työtehtäviini kuuluvat muun muassa estetiedustelut, toimeksiantojen avaukset, kirjelmien ja liitteiden viimeistely ja lähettäminen, laskutus, matkajärjestelyt sekä säätiö- ja yhdistystoimintaan liittyviä tehtäviä. Corporate governance -tiimissä autan tarpeen vaatiessa, mutta pääasiassa avustan riitojenratkaisutiimiä. Työtehtävät ovat erilaisia eri palveluissa, ja se tuo mukavaa vaihtelua työhöni”, Jutta kuvailee.

Castrén & Snellmanilla assistentit työskentelevät ryhmäassistenttipalvelussa, jossa työnjakoa ja hallintaa helpottaa sähköinen tehtävänjakojärjestelmä. Jutasta uudehko järjestelmä toimii hyvin. Hänen tiiminsä on ottanut järjestelmän omakseen:

”Työt jakautuvat tasaisemmin, kun molemmat ryhmäassistentit näkevät, mitä työpyyntöjä tiimistä tulee ja kuka niitä hoitaa.”

Jutta nostaa Cassun tärkeimmiksi vetovoimatekijöiksi ihmiset ja mielekkäät työtehtävät. Nuorena ammattilaisena Jutta on vielä uransa alussa: hän valmistui kesällä 2020 HSO-tradenomiksi. Jutta suunnittelee opiskelevansa myöhemmin lisää ja jatkavansa itsensä kehittämistä myös työpaikalla.

”Ihmiset täällä ja oma tiimi ovat minulle arvokkaita. Teen mielekästä työtä tässä vaiheessa uraani. Opin paljon uutta, ja se pitää mielenkiintoa yllä. On kiva päästä normaalien työtehtävien lisäksi mukaan talon muihin projekteihin, kuten vaikkapa järjestämään tapahtumia”, Jutta summaa.

Uusimmat referenssit

Avustimme Nomiosia, eurooppalaisen growth buyout -pääomasijoittaja Keensight Capitalin portfolioyhtiötä, sen rajat ylittävässä yrityskaupassa, jossa se osti Intragen Groupin. Intragen Group on johtava eurooppalainen digitaalisen identiteetin ja pääsynhallinnan asiantuntija. Yritysosto on merkittävä virstanpylväs Nomiosin kasvustrategiassa ja vahvistaa edelleen yhtiön asemaa kansainvälisenä ja luotettuna kyberturvallisuuden kumppanina Euroopassa. Nomios on yksi Euroopan johtavista kyberturvallisuuspalveluiden tarjoajista. Keensight Capital on eurooppalainen growth buyout -pääomasijoitusyhtiö, jolla on syvää asiantuntemusta teknologia- ja terveydenhuoltoaloilta.
Julkaistu 17.11.2025
Castrén & Snellman laati ympäristöministeriön toimeksiannosta selvityksen siitä, miten kiertotalouslailla voitaisiin vaikuttaa julkisiin hankintoihin siten, että kiertotaloustekijät otettaisiin niissä paremmin huomioon. Selvityksellä tuotettiin tietoa kiertotalouslain valmistelun tueksi. Selvitys sisältää katsauksen relevantteihin strategioihin, toimintaohjelmiin ja linjauksiin, lainsäädäntökatsauksen, oikeuskäytäntökatsauksen, arvion kiertotaloushankintojen nykytilasta sekä kansainvälisiä esimerkkejä kiertotalousaspektien huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa. Esitimme selvityksessä myös konkreettisia johtopäätöksiä sekä ehdotuksen mahdolliseksi säännökseksi perusteluineen. Ehdotuksessa on pyritty siihen, että sääntely olisi mahdollisimman vaikuttavaa ja haitalliset sivuvaikutukset mahdollisimman vähäisiä. Julkaistu selvitys on luettavissa kiertotalouslakihankkeen hankeikkunassa . Selvityksen toteutti työryhmä Anna Kuusniemi-Laine, Sanna Aalto-Setälä, Lotta Huhtamäki, Marja Ollila, Laura Vuorinen, Paavo Heinonen ja Anna Ylitalo.
Julkaistu 11.11.2025
Avustimme CapMan Real Estatea korkealaatuisen, Helsingin Katajanokalla sijaitsevan asuinkiinteistön hankinnassa ja rahoituksessa. Kiinteistö hankittiin Suomen Merimiespalvelutoimistolta (MEPA). Kaupan kohteena ollut vuonna 2017 valmistunut kiinteistö koostuu 38 modernista vuokra-asunnosta ja pysäköintihallista. Rakennus on korkealaatuinen, ja siinä on modernit pohjaratkaisut sekä hyvin suunnitellut yhteiset tilat, kuten kuntosali ja kattosauna. Rakennus sulautuu hyvin alueen historialliseen ja merelliseen luonteeseen. Asuinkiinteistö sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa arvostetussa Katajanokan merenrantakaupunginosassa. Kiinteistöllä on korkea ESG-profiili, jota CapMan Real Estate aikoo kehittää entisestään.
Julkaistu 6.11.2025
Toimimme Stena Linen oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa NLC Ferry Ab Oy:n (Wasaline). Kauppa vahvistaa Stena Linen asemaa Itämerellä ja mahdollistaa Stena Linen toiminnan Ruotsin Uumajan ja Suomen Vaasan välisellä lauttareitillä. Yritysosto vahvistaa entisestään Stena Linen asemaa yhtenä kestävän kehityksen johtavista toimijoista lauttateollisuudessa ja parantaa yhtiön mahdollisuuksia käyttää vaihtoehtoisia polttoaineita sekä tarjoaa vahvan intermodaalisen kuljetusyhteyden Göteborgin ja Trelleborgin suuntaan ja edelleen Euroopan mantereelle. NLC Ferryn, joka toimii lisänimellä Wasaline, omisti Merenkurkun Link, joka on Uumajan ja Vaasan kaupunkien puoliksi omistama yhtiö. Wasaline on maailman pohjoisin varustamo, joka liikennöi päivittäin matkustaja- ja rahtiliikennettä Vaasan ja Uumajan välillä. Wasaline on Itämeren ensimmäinen hiilineutraali lauttaliikenteen harjoittaja biokaasulla ja akuilla kulkevalla hybridialuksellaan Aurora Botnia. Stena Line on yksi Euroopan johtavista lauttaoperaattoreista, jolla on 20 reittiä eri puolilla Eurooppaa. Yhtiö on perheyritys, joka perustettiin vuonna 1962, ja sen pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Sen palveluksessa on 6 550 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on 19,6 miljardia kruunua. Kaupan toteutuminen on ehdollinen Uumajan ja Vaasan kunnanvaltuustojen hyväksynnöille sekä tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille, kuten viranomaishyväksynnöille. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 alussa. Castrén & Snellman tekee yhteistyötä CMS Wistrandin kanssa, joka on Stena Linen neuvonantaja Ruotsin lakia koskevissa asioissa kaupan yhteydessä.
Julkaistu 4.11.2025