3.11.2021

HOK-Elanto – Kodin Terra Tuusulan myynti

Avustamme HOK-Elantoa sen myydessä Kodin Terra Tuusulan liiketoiminnan Stark Suomi Oy:lle. Kaupan yhteydessä Stark ja HOK-Elanto tekivät myös paikallisen bonuspartner-sopimuksen. Kodin Terra Tuusulan henkilöstö siirtyy kaupan toteutuessa Starkin palvelukseen.

”HOK-Elanto on tutkinut pitkään eri vaihtoehtoja pääkaupunkiseudun rautakauppapalveluiden kehittämiseksi. Kodin Terra Tuusulan myynnillä ja paikallisella bonuspartner-sopimuksella pystymme tarjoamaan asiakasomistajille entistä laajemman rakentamisen tarjooman koko toimialueellamme. HOK-Elanto keskittyy strategiansa mukaisesti jatkossa ensisijaisesti ruoan ja juoman palveluiden kehittämiseen sekä kivijalassa että verkossa pääkaupunkiseudulla. Kodin Terra Tuusulassa on tehty hyvää työtä, ja haluan kiittää kaikkia terralaisia heidän panoksestaan”, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen sanoo.

HOK-Elanto on yksi S-ryhmän suurimmista alueosuuskaupoista. HOK-Elannolla on noin 340 toimipaikkaa ja 6 000 työntekijää.

Stark Suomi Oy on Suomen johtava ammattilaisten rakennustarvikeketju, jolla on pitkäaikainen asiantuntemus suomalaisesta rakennusalasta. Stark Suomi Oy on osa tanskalaista Stark Groupia, jonka tarina alkoi jo vuonna 1868. Stark Suomi Oy:llä on noin 1 000 työntekijää ja Stark Groupilla noin 10 000 työntekijää Pohjois-Euroopassa.

Uusimmat referenssit

Avustimme CapMan Real Estatea korkealaatuisen, Helsingin Katajanokalla sijaitsevan asuinkiinteistön hankinnassa ja rahoituksessa. Kiinteistö hankittiin Suomen Merimiespalvelutoimistolta (MEPA). Kaupan kohteena ollut vuonna 2017 valmistunut kiinteistö koostuu 38 modernista vuokra-asunnosta ja pysäköintihallista. Rakennus on korkealaatuinen, ja siinä on modernit pohjaratkaisut sekä hyvin suunnitellut yhteiset tilat, kuten kuntosali ja kattosauna. Rakennus sulautuu hyvin alueen historialliseen ja merelliseen luonteeseen. Asuinkiinteistö sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa arvostetussa Katajanokan merenrantakaupunginosassa. Kiinteistöllä on korkea ESG-profiili, jota CapMan Real Estate aikoo kehittää entisestään.
Julkaistu 6.11.2025
Avustimme Prisma Properties AB:ta kiinteistökaupassa, jossa yhtiö hankki Hartelalta vähittäiskauppaketju Julalle Helsinkiin rakennetun liikekiinteistön.  Kaupan kohteena oli lokakuussa 2025 valmistunut moderni ja energiatehokas myymälärakennus, joka on vuokrattu kokonaisuudessaan Julalle kymmenen vuoden vuokrasopimuksella. 2 600 neliömetrin suuruinen kohde sijaitsee keskeisellä paikalla Konalassa vilkkaan Ristikko-kauppakeskuksen läheisyydessä.  Nopeasti kasvava Prisma Properties kehittää ja omistaa nykyaikaisia vähittäiskaupan, päivittäistavarakaupan ja pikaruokaravintoloiden kiinteistöjä Pohjoismaissa. Yrityksen noin 650 miljoonan euron arvoinen kiinteistösalkku koostuu pääasiassa uudiskohteista, joilla on pitkäaikaiset vuokrasopimukset. 
Julkaistu 29.10.2025
Avustimme DNB Bank ASA:ta sen sopiessa Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennian kanssa Kaartinkaupungissa osoitteessa Fabianinkatu 8, Helsinki sijaitsevien toimitilojen kehittämisestä ja vuokrauksesta. Vuokrasopimuksen myötä DNB Bank ASA keskittää kaikki Suomen-toimintonsa kyseiseen kiinteistöön. Uusiin tiloihin muuttavat lisäksi DNB Carnegie Investment Bank AB:n Suomen-toiminnot ja DNB Auto Finance Oy. Toimitiloja koskevan pitkäaikaisen vuokrasopimuksen yhteydessä sovittiin myös laajamittaisesta peruskorjaushankkeesta, jonka yhteydessä tilat uudistetaan kokonaisuudessaan. Vuokrakohde valmistuu vuoden 2027 jälkipuoliskolla. 
Julkaistu 10.10.2025
Avustimme OP-Palvelukiinteistöt-erikoissijoitusrahastoa kuuden hoivakiinteistön portfolion myynnissä belgialaiselle Aedifica-konsernille, joka on erikoistunut eurooppalaisiin terveydenhuollon, erityisesti vanhustenhoidon, kiinteistöihin. Portfolioon kuuluvat, yhteensä 233 asukkaan hoivakiinteistöt sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Tuusulassa ja Kirkkonummella. Aedifica-konserni osti 100 prosenttia kiinteistöt omistavien kuuden kiinteistöyhtiön osakkeista. Kaupan kokonaisarvo on noin 37,5 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 26.6.2025