27.1.2020

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus – Juridinen tuki supertietokonehankkeessa

Avustamme CSC:tä, kansallista Tieteen tietotekniikan keskusta, uuden Suomeen sijoitettavan eurooppalaisen supertietokoneen hankintaan ja operointiin tähtäävässä projektissa. Eurooppalaisen High-Performance Computing Joint Undertakingin vetämässä kokonaisprojektissa hankitaan yhteensä kolme uutta eurooppalaista supertietokonetta.

 CSC isännöi ja koordinoi yhdeksän maan Large Unified Modern Infrastructure (LUMI) -konsortiota, joka tulee operoimaan Suomeen sijoitettavaa supertietokonetta. LUMI-hankkeen budjetti on n. 207 miljoonaa euroa. Kun hanke on valmis, LUMI-konsortion tietokone on yksi maailman tehokkaimpia supertietokoneita. Olemme avustaneet muun muassa hankkeen rahoitus-, isännöinti- ja konsortiosopimusten neuvotteluissa.

Uusimmat referenssit

Toimimme PwC:n oikeudellisena neuvonantajana Kelan etuusjärjestelmien uudistushankkeen kilpailutuksessa, jonka PwC voitti. Kyseessä on merkittävä Suomen sosiaaliturvainfrastruktuurin modernisointia koskeva hanke. Kela on valinnut PwC:n strategiseksi kumppanikseen toteuttamaan etuusjärjestelmiensä laajan uudistuksen, joka käsittää etuuskäsittelyn tietojärjestelmien, digitaalisen asioinnin, asiakkuudenhallinnan ja tiedonvälityksen alustat. Hankkeen tavoitteena on vastata tulevaisuuden digitaalisen toimintaympäristön ja asiakkaiden vaatimuksiin. Teknologiaksi on valittu Salesforce. Uusien järjestelmien odotetaan sujuvoittavan etuuskäsittelyä ja parantavan asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien käyttäjäkokemusta. Lisäksi niiden avulla pystytään varautumaan aiempaa paremmin lainsäädäntömuutoksiin. Castrén & Snellman toimi PwC:n strategisena oikeudellisena neuvonantajana tarjouskilpailun alusta loppuun saakka. Kilpailutus toteutettiin kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Onnittelemme lämpimästi PwC:tä tarjouskilpailun voittamisesta ja jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisia positiivisia vaikutuksia hankkeella on Suomen sosiaaliturvajärjestelmään.
Julkaistu 24.4.2025
Avustimme Valio Oy:tä sen ostaessa Raisio Oyj:n kasviproteiiniliiketoiminnan, siihen liittyvän käyttöomaisuuden ja Härkis®- ja Beanit®-härkäpapubrändit. Käyttöomaisuuteen kuuluvat muun muassa kasviproteiinituotteita Kauhavalla valmistavan tehtaan laitteet. Kauppa tukee Valion strategiaa kasvaa meijeriyhtiöstä ruokataloksi. Tämä liiketoimintakauppa tekee meistä entistäkin merkittävämmän kasvipohjaisten proteiinituotteiden kehittäjän ja valmistajan. Näiden tuotteiden kysyntä kasvaa pitkällä aikavälillä ja kasvupotentiaalia on vielä paljon. Vuonna 2022 ostimme Gold&Green® -liiketoiminnan ja siitä lähtien olemme tehneet vahvaa tuotekehitystä sekä uudistaneet brändiä. Myynti on kasvanut onnistuneiden tuotelanseerauksien myötä vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä noin 50 % edelliseen verrattuna. Tällä kaupalla rakennamme omaa tuotantokyvykkyyttä. Kauhavan tehtaan tuotantovälineet sopivat juuri meidän tarpeeseemme ja tilanteeseemme Valion liiketoimintajohtaja Kimmo Luoma sanoo. Valio on vuonna 1905 perustettu suomalainen meijeri ja ruokatalo, jonka omistajia ovat suomalaiset maidontuottajaosuuskunnat. Valiolla on tytäryhtiöt Ruotsissa, Virossa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 2 278 miljoonaa euroa, ja sillä on yli 4 000 työntekijää.
Julkaistu 14.2.2025
Avustimme WithSecure Oyj:tä sen myydessä kyberturvallisuuskonsultointiliiketoimintansa Neqstille. WithSecure Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Neqst on ruotsalainen sijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiayrityksiin. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä.
Julkaistu 24.1.2025
Avustimme Smarter Contracts Ltd:tä prosessissa, jossa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom vahvisti sen EU:n tunnustamaksi datan välityspalveluksi. EU:n ulkopuolisten yritysten on nimettävä laillinen edustaja johonkin EU-maahan, jotta ne voivat tarjota datan välityspalveluja datanhallinta-asetuksen mukaisesti. Smarter Contracts sijaitsee Isossa-Britanniassa ja valitsi tehtävään Suomen. Smarter Contracts on ensimmäinen Traficomin rekisteröimä EU:n ulkopuolinen datan välityspalvelu. Smarter Contractsin perustaja ja toimitusjohtaja Wayne Lloyd:  Castrénin tiimin tuki oli poikkeuksellista alusta loppuun. Uuden alueen valloitus on aina haastavaa, ja ensimmäisenä EU:n ulkopuolisena datan välityspalvelun tarjoajana kohtasimme merkittäviä oikeudellisia epävarmuuksia. Näistä haasteista huolimatta Castrénin tiimi ohjasi meitä asiantuntevasti jokaisessa vaiheessa huomattavalla tehokkuudella, tarjoten meille tarvittavaa varmuutta. Smarter Contracts tarjoaa kehittyneitä suostumus- ja käyttöoikeuksien hallintapalveluita kehittämänsä Pulse Permissions Protocol® -työkalun avulla. Tämä merkkipaalu on osoitus Castrén & Snellmanin taidosta hallita monimutkaisia sääntely-ympäristöjä ja Smarter Contractsin innovatiivisesta lähestymistavasta turvalliseen ja vaatimustenmukaiseen tietojen hallintaan.
Julkaistu 11.12.2024