18.3.2020

Bilot – Listautuminen First Northiin

Avustimme Bilot Oyj:tä ja pääjärjestäjä Alexander Corporate Finance Oy:tä Bilotin listautuessa Nasdaq Helsingin ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yleisö-, instituutio- ja henkilöstöannista koostunut listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti, ja yhtiö sai listautumisannissa noin 4000 uutta osakkeenomistajaa. Kaupankäynti yhtiön osakkeilla First Northissa alkoi tänään.

Bilot on suomalainen ohjelmisto- ja IT-palveluyhtiö, joka luo yrityksille strategista kilpailuetua rakentamalla ylivertaista digitaalista asiakaskokemusta. Yhtiöllä on tunnustettua huippuosaamista ja Suomessa merkittävä markkina-asema johtavissa ohjelmistoalustoissa ja keskeisissä teknologiaekosysteemeissä sekä niiden integroinnissa saumattomaksi osaksi asiakkaiden liiketoimintaa. Bilotilla on noin 140 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 18,5 miljoonaa euroa.

Uusimmat referenssit

Avustimme Glaston Oyj Abp:tä yhtiön osakkeiden yhdistämisessä eli osakkeiden lukumäärän vähentämisessä siten, että jokaista kahta yhtiön osaketta vastaa jatkossa yksi yhtiön osake. Glastonin osakkeet on listattu Helsingin pörssiin. Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin.
Julkaistu 27.6.2025
Avustimme WithSecure Oyj:tä sen myydessä kyberturvallisuuskonsultointiliiketoimintansa Neqstille. WithSecure Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Neqst on ruotsalainen sijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiayrityksiin. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä.
Julkaistu 24.1.2025
Toimimme Fortumin neuvonantajana yritysjärjestelyssä, jossa Fortum vahvistaa uusiutuvan energian hankekantaansa ostamalla hankkeiden kehitysportfolion Enersenseltä. Velaton kauppahinta on noin 9 miljoonaa euroa, ja kauppaan sisältyy mahdollisuus myös projektikohtaisiin lisäkauppahintoihin, mikäli hankkeet etenevät investointipäätökseen asti. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä, ja se arvioidaan saatavan päätökseen vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä. Fortum on johtava pohjoismainen energiayhtiö, joka rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Fortumin ydinliiketoiminta käsittää tehokkaan, hiilidioksidipäästöttömän sähköntuotannon sekä luotettavan sähkön ja kaukolämmön toimituksen yksityis- ja yritysasiakkaille. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Yksi Fortumin strategisista tavoitteista on kehittää rakennusvalmiita yli 800 MW maatuuli- ja aurinkovoimahankkeita vuoden 2026 loppuun mennessä.
Julkaistu 19.12.2024
Toimimme Pernod Ricardin suomalaisena neuvonantajana, kun se myi Turussa valmistettavat tuotemerkkinsä ja niiden tuotannon Oy Hartwall Ab:lle. Tunnetuin Hartwallille kaupan jälkeen siirtyvä tuotemerkki on Minttu-likööri. Hartwall on osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Pernod Ricard on yksi maailman suurimpia alkoholiyhtiöitä.
Julkaistu 21.10.2024