21.9.2017

Uusiutuvan energian tukijärjestelmä uudistuu – ministeriö ehdottaa tarjouskilpailuun perustuvaa preemiojärjestelmää

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi 15. syyskuuta lausuntopyynnön uusiutuvan energian uutta tukijärjestelmää koskevasta esitysluonnoksesta. Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annettuun lakiin (1396/2010, tuotantotukilaki) ehdotetaan lisättäväksi teknologianeutraaliin tarjouskilpailuun perustuvaa preemiojärjestelmää koskevat säädökset.

Ehdotuksen mukaiseen tarjouskilpailuun voi osallistua tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine-, aurinko- tai aaltovoimalaa koskevalla investointihankkeella. Tarjouskilpailulla halutaan kannustaa kustannustehokkaiden hankkeiden kehittämiseen ja ylläpitää alalla jatkuvaa kehityspainetta.

Tarjouskilpailut on tarkoitus järjestää vuosina 2018–2019, joiden aikana tuotantoa kilpailutetaan yhteensä 2 TWh:n edestä. Tarjouskilpailun voittaisivat ne tarjoukset, joissa preemio on alhaisin ja joiden mukainen sähkön vuosituotannon määrä ei ylitä kilpailutettavaa vuosituotannon määrää. Tarjotun preemion tulee alittaa tarjouskilpailun rajahinta, joka olisi aluksi nykyisen syöttötariffin mukainen 53,5 euroa/MWh.

Sähkön tuottajalle maksettava tuki määräytyy tarjouksen perusteella hyväksytyn preemion ja tariffijakson aikana tuotetun sähkön määrän sekä sähkön markkinahinnan keskiarvon perusteella. Tukiajan enimmäispituus on sama kuin nykyisessä syöttötariffijärjestelmässä eli 12 vuotta.

Tarjouskilpailuun vain pitkälle kehitetyt hankkeet

Ehdotuksen mukaisella sääntelyllä pyritään varmistamaan, että tarjouskilpailuun osallistuvat hankkeet ovat aidosti toteuttamiskelpoisia ja tarjouskilpailuun onkin mahdollista osallistua vain varsin pitkälle kehitetyllä hankkeella. Rakentamisen edellytyksenä olevan kaavan, rakennuslupien ja mahdollisten poikkeamispäätösten tulisi olla lainvoimaisia, kun hakemus jätetään.

Voimalaitokseen liittyvän käyttöomaisuuden hankkimisesta tai rakennustyön aloittamisesta ei kuitenkaan voi vielä olla sitovia päätöksiä. Tarjouskilpailuun ei voi osallistua hankkeella, jossa on vireillä syöttötariffijärjestelmään hyväksymistä koskeva asia. Tarjouskilpailuun ei siten voi osallistua esimerkiksi voimalaitos, jonka syöttötariffijärjestelmää koskeva kielteinen päätös on muutoksenhaun vuoksi vireillä. Sähkön tuottaja voi kuitenkin osallistua tarjouskilpailuun voimalaitoksella, jota on koskenut nykyisen syöttötariffijärjestelmän mukainen kiintiöpäätös.

Sähkön tuottaja olisi velvollinen tuottamaan hyväksytyn tarjouksen mukaisen määrän uusiutuvalla energialähteellä tuotettua sähköä. Velvollisuuden noudattamatta jättämisestä seuraisi valtiolle maksettava alituotantokorvaus. Korvaus tulisi maksettavaksi, ellei voimalaitoksen keskimääräinen tuotanto ole ensimmäisen tukijakson aikana (ensimmäiset neljä vuotta) vähintään 75 prosenttia ja toisen tai kolmannen tukijakson aikana (seuraavat neljän vuoden jaksot) vähintään 80 prosenttia hyväksymistä koskevan päätöksen mukaisesta vuosituotannosta.

Tarjouskilpailuun osallistujilta peritään osallistumisvakuus

Hanketta koskevien edellytysten lisäksi hankkeiden toteuttamiskelpoisuus pyritään varmistamaan prosessin aikana asetettavilla vakuuksilla. Tarjouskilpailuun osallistumisen yhteydessä sähkön tuottajan olisi annettava osallistumisvakuus, jonka suuruus on tarjouksen mukaisen sähkön vuosituotannon määrä kerrottuna 2 eurolla/MWh.

Sähkön tuottaja saa osallistumisvakuuden takaisin, jos se ei voita tarjouskilpailua. Hyväksyttyjen tarjousten osalta osallistumisvakuus palautetaan, kun tuottaja on asettanut vaaditun rakentamisvakuuden. Rakentamisvakuuden suuruus on vuosituotannon määrä kerrottuna 16 eurolla/MWh. Rakentamisvakuus palautetaan tuottajalle, jos voimalaitos liitetään kokonaisuudessaan sähköverkkoon ennen määräajan päättymistä siten, että se tuottaa sähköä verkkoon. Jos määräajan kuluessa vain puolet voimalaitoksen tehosta on liitetty sähköverkkoon, tilitetään puolet rakentamisvakuudesta valtiolle.

Voimalaitos on liitettävä verkkoon niin, että se tuottaa sähköä verkkoon kolmen vuoden kuluessa preemiojärjestelmään hyväksymistä koskevan päätöksen antamisesta. Riittävää kuitenkin on, että liittäminen toteutetaan määräajan puitteissa vain osaksi. Tällöin sähkön tuottajan voisi kuitenkin olla vaikea täyttää tuotantovelvoite, mikä tarkoittaisi alituotantokorvauksen maksamisvelvoitetta. Sähkön tuottaja myös menettäisi osan rakentamisvakuudesta. Koko voimalaitoksen tulee olla liitettynä verkkoon ja tuottaa sähköä viiden vuoden kuluessa päätöksen antamisesta.

TEM:n järjestämä lausuntokierros päättyy 4. lokakuuta 2017. Lain muutokset olisi mahdollista saattaa voimaan, kun Euroopan komissio on hyväksynyt preemiojärjestelmän. Komission käsittelyn arvioidaan kestävän 6–12 kuukautta.

Uusimmat referenssit

Edustimme menestyksekkäästi jälleenvakuutuspaneelia kansainvälisessä ad hoc -välitysmenettelyssä. Riita aiheutui jälleenvakuutussopimuksesta, joka koski ensivakuuttajan vakuuttaman riskiportfolion jälleenvakuuttamista. Osapuolet olivat erimielisiä siitä, kattoiko jälleenvakuutus tietyn vahingon, joka johtui koronaviruspandemian aiheuttamasta markkinahäiriöstä. Asiassa otettiin kantaa erittäin monimutkaisiin juridisiin ja sopimuksellisiin kysymyksiin, ja siinä edellytettiin jälleenvakuutussääntelyn ja -käytännön erityisosaamista. Välitysoikeus hylkäsi vastapuolen asiakkaitamme vastaan nostamat jälleenvakuutuskorvausta koskevat vaatimukset kokonaisuudessaan. Riidan arvo oli noin 34 miljoonaa euroa.
Julkaistu 16.9.2025
Toimimme byFounders.vc:n suomalaisena neuvonantajana sen sijoittaessa DataCrunch Oy:hin 64 miljoonan dollarin A-sarjan rahoituskierroksessa. DataCrunch tarjoaa skaalautuvia tekoälylaskentaratkaisuja energiatehokkaista datakeskuksista Islannissa ja Suomessa. byFounders.vc on yhteisöpohjainen varhaisen vaiheen pääomasijoitusrahasto, joka sijoittaa maailmanlaajuisesti kunnianhimoisiin tiimeihin, joilla on yhteys Pohjoismaihin ja Baltian maihin.
Julkaistu 11.9.2025
Avustimme Springvest Oyj:tä sen järjestäessä avaruusteknologiayhtiö ReOrbitille 45 miljoonan euron series A -rahoituskierroksen tukemaan yhtiön kasvua. Kyseessä on Suomen suurin kokonaan osakkeilla toteutettu A-sarjan rahoituskierros ja yksi merkittävimmistä pääomasijoituksista Euroopan avaruus- ja puolustusalalla. Rahoituskierros on yhdistelmä erilaisia rahoitusmuotoja. Ammattimaisille ja institutionaalisille sijoittajille suunnatussa private placement -annissa olivat mukana mm. Icebreaker.vc, Expansion VC, 10x Founders, Inventure VC, Työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Kierroksen osana järjestettiin myös 8 miljoonan euron julkinen osakeanti, joka täyttyi 4,5 tunnissa. Springvest on listaamattomiin kasvuyhtiöihin erikoistunut sijoituspalveluyhtiö. ReOrbit on new space -yhtiö, joka suunnittelee ja valmistaa uuden sukupolven innovatiivisia ohjelmistokeskeisiä satelliitteja.
Julkaistu 9.9.2025
Neuvoimme pääsijoittajia Ten Eleven Venturesia ja Tesia IQM Quantum Computersin 275 miljoonan euron B-sarjan rahoituskierroksessa. IQM on alansa johtava kvanttitietokoneyritys. Kyseessä on Suomen historian suurin B-sarjan rahoituskierros ja toiseksi suurin koko Pohjoismaissa. Pääsijoittajien lisäksi kierrokseen osallistui useita uusia ja nykyisiä sijoittajia, kuten työeläkeyhtiöt Elo ja Varma, strategiset sijoittajat Schwarz Groupin yhtiöt ja Winbond Electronics Corporation sekä valtiolliset sijoitusrahastot EIC ja Bayern Kapital. Ten Eleven Ventures on maailmanlaajuisesti toimiva, kyberturvallisuuteen keskittyvä pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa eri kasvuvaiheissa oleviin yrityksiin. Yhtiö tunnistaa, rahoittaa ja tukee johtavia kyberturvallisuusyrityksiä, jotka vastaavat digitaalisen turvallisuuden kriittisiin tarpeisiin. Ten Eleven Ventures on perustamisestaan lähtien kerännyt yli miljardin Yhdysvaltain dollarin pääoman ja tehnyt yli 60 sijoitusta eri puolilla maailmaa. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Tesi sijoittaa markkinaehtoisesti sekä pääomasijoitusrahastoihin että suoraan startup- ja kasvuyrityksiin sekä suuriin teollisiin hankkeisiin. IQM Quantum Computers on vuonna 2019 Aalto-yliopistosta irtautunut syväteknologiayritys, joka kehittää kvanttitietokoneita hyödyntäen suprajohtavia piirejä. Yritys suunnittelee ja valmistaa kvanttiprosessoreita Espoon toimipisteessään, tarjoten laskentaratkaisuja ja optimointeja sekä tutkimus- että teollisiin sovelluksiin. Suomen lisäksi IQM toimii Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Japanissa, Puolassa, Espanjassa, Singaporessa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa.
Julkaistu 4.9.2025