11.6.2020

Tokion kisat siirtyivät – Castrén & Snellman vartioi silti aktiivisesti olympialaisten immateriaalioikeuksia

Olympialaiset ovat maailman tunnetuin urheilubrändi. Siksi niihin liittyy runsaasti immateriaalioikeuksia, joiden valvonta on tärkeää sekä kisojen talouden että kisoja sponsoroivien yritysten kannalta. Vaikka Tokion olympialaiset siirrettiin ensi vuodelle, Castrén & Snellmanin urheiluoikeustiimillä riittää työtä erityisesti markkinointioikeuden parissa.

– Koronaviruspandemialla on ollut ennennäkemättömiä vaikutuksia: alkuvuodesta en olisi osannut edes kuvitella, että olympialaiset peruuntuvat tältä kesältä. Uskon silti, että markkinoinnissa saattaa kuitenkin kesän aikana houkuttaa ns. ambush-markkinointi eli kielletyn mielikuvan rakentaminen olympialaisiin, ja sen varalta tiimimme on toki hereillä, kertoo urheiluoikeustiimin senior associate -lakimies, asianajaja Hilma-Karoliina Markkanen.

Asianajotoimisto Castrén & Snellman on toiminut Suomen Olympiakomitean kumppanina ja juridisena neuvonantajana vuodesta 2013 lähtien. Toukokuun alussa olympiajoukkueen urheiluoikeustiimi sai joukkoonsa uuden vahvistuksen, kun kansainvälisen urheiluoikeuden maisteri Ida Laakkonen aloitti tiimissä vanhempana harjoittelijana. Alan parhaiden juristien opissa Ida laatii sisältöjä urheiluun liittyvistä oikeudellisista aiheista, kuten juuri ambush-markkinointiin liittyvän Rule 40 ‑säännön soveltamisesta, sekä muita Suomen Olympiakomitean kumppanuuteen liittyviä ohjeistuksia.

– Työssäni pidän erityisen kiinnostavana sitä, että siinä yhdistyvät monet juridiikan osa-alueet, markkinointi ja urheilu. On hienoa olla omalta osaltaan edistämässä sitä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, jota Suomen Olympiakomitea tekee, Ida kertoo.

Suomen Olympiakomitean markkinoinnista vastaava Ville Köngäs näkee olympiaoikeuksien valvonnan osana vastuullisuutta.

– Kaupalliset yhteistyökumppanit ovat olympialiikkeelle merkittävä rahoittaja. Jotta kisoja ja kisajoukkueita sponsoroivat viralliset kumppanit saavat rahoilleen vastinetta, on kisa- ja joukkuetunnusten käytöstä ja muista IP-oikeuksista pidettävä hyvää huolta. Viime vuosina kysymyksiä ovat herättäneet erityisesti sosiaalisen median markkinointimahdollisuudet, Ville summaa.

– On todella hienoa, että saamme Castrén & Snellmanin asiantuntijoilta todellista huippuosaamista urheiluoikeuteen liittyvien moninaisten tilanteiden ratkomiseen ja ennaltaehkäisyyn, Ville lisää.

Castrén & Snellman on Suomen Olympiakomitean virallinen kumppani ja mukana olympiajoukkueen tukijoukoissa.

Uusimmat referenssit

Toimimme Nordea Bank Abp:n neuvonantajana sen tehdessä 150 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Lahti Energia Oy:n kanssa. Rahoitus tukee Lahti Energian toiminnan puhdasta siirtymää edistäviä investointeja sekä olemassa olevien lainojen jälleenrahoittamista. Lahti Energia Oy:n vihreän lainan investointikohteet keskittyvät ratkaisuihin, jotka vähentävät fossiilisia hiilidioksidipäästöjä ja tukevat kestävää kehitystä. Suunniteltuihin hankkeisiin kuuluvat muun muassa sähkökattilat, kaukolämpövarastot sekä energiaverkoston kehittämisinvestoinnit.
Julkaistu 1.7.2025
Toimimme Tukholman Nasdaqissa listatun urakoitsijayritys Netel Groupin neuvonantajana järjestelyssä, jossa sen Suomen liiketoiminta, Netel Oy:ssä, myytiin yksityiselle sijoittajaryhmälle. Myynti on osa Netel Groupin strategista uudelleenjärjestelyä. Netel Group ilmoitti tammikuussa 2025 päätöksestään luopua Suomen toiminnoistaan keskittyäkseen ydinmarkkinoihinsa Ruotsissa ja Norjassa sekä kasvumarkkinoihin Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Netel Group on johtava kriittisen infrastruktuurin kehittämis- ja ylläpitopalvelujen tarjoaja infrastruktuuri-, energia- ja televiestintäalalla Pohjois-Euroopassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021.
Julkaistu 1.7.2025
Avustimme Glaston Oyj Abp:tä yhtiön osakkeiden yhdistämisessä eli osakkeiden lukumäärän vähentämisessä siten, että jokaista kahta yhtiön osaketta vastaa jatkossa yksi yhtiön osake. Glastonin osakkeet on listattu Helsingin pörssiin. Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin.
Julkaistu 27.6.2025
Avustimme OP-Palvelukiinteistöt-erikoissijoitusrahastoa kuuden hoivakiinteistön portfolion myynnissä belgialaiselle Aedifica-konsernille, joka on erikoistunut eurooppalaisiin terveydenhuollon, erityisesti vanhustenhoidon, kiinteistöihin. Portfolioon kuuluvat, yhteensä 233 asukkaan hoivakiinteistöt sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Tuusulassa ja Kirkkonummella. Aedifica-konserni osti 100 prosenttia kiinteistöt omistavien kuuden kiinteistöyhtiön osakkeista. Kaupan kokonaisarvo on noin 37,5 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 26.6.2025