30.9.2011

Lakimiesliiton Reilu työnantaja -leima ensimmäisenä Castrén & Snellmanille

Castrén & Snellman on ensimmäisenä asianajotoimistona sitoutunut noudattamaan Suomen Lakimiesliiton määrittelemiä, uusia työsuhteissa noudatettavia periaatteita ja saanut käyttöönsä Reilu työnantaja -leiman. Liitto julkaisi asianajoalalle suuntaamansa työsuhteisiin liittyvät periaatteet 30.9.2011 ensimmäistä kertaa. Lakimiesliitto ottaa työsuhdeperiaatteissaan kantaa muun muassa työntekijöiden tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, työn kuormittavuuteen sekä palkkaukseen.

”Kävimme nykyiset työsuhdekäytäntömme läpi ennen yhteisiin periaatteisiin sitoutumista ja ne vastasivat Lakimiesliiton linjaa. Olemme kehittäneet työolojamme pitkäjänteisesti ja saaneet työstä myös ulkopuolista tunnustusta”, kertoo toimitusjohtaja Pauliina Tenhunen. Castrén & Snellman on palkittu muun muassa opiskelijoiden ihannetyönantajana sekä miesten ja naisten tasa-arvoa edistävänä yrityksenä.

Lakimiesliiton uudet periaatteet tuovat turvaa kaikille lakimiehille. Erityisesti niistä hyötyvät uransa alkuvaiheessa olevat lakimiehet. Reilu työnantaja -tunnustus tukee hienosti Castrén & Snellmanin tavoitetta olla jatkossakin alansa halutuin työpaikka, jossa lakimiesten on hyvä työskennellä ja jossa heidän oikeuksiaan kunnioitetaan.

Uusimmat referenssit

Toimimme neuvonantajana kansainväliselle pankkikonsortiolle 300 miljoonan euron luottolimiittijärjestelyssä (RCF) ICEYE:lle, maailman johtavalle avaruustiedustelun toimijalle. Pankkikonsortioon kuului pohjoismaisia ja kansainvälisiä pankkeja, ja Citi sekä Danske Bank toimivat järjestelyn globaaleina koordinaattoreina ja pääjärjestäjinä. Luottolimiittijärjestely tukee pankkitakausten myöntämistä asiakasprojekteille, mahdollistaa liiketoiminnan jatkuvan kasvun ja tarjoaa lisälikviditeettiä.
Julkaistu 21.5.2026
Avustamme Terrieri Kiinteistöt Ky:tä ja A. Ahlström Kiinteistöt Oy:tä modernin tuotanto- ja logistiikkarakennusten kokonaisuuden myynnissä ruotsalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Catena AB:lle. Avustamme lisäksi S-Pankki Tontti Erikoissijoitusrahastoa, kun se on kyseisen transaktion yhteydessä sopinut myyvänsä Catena AB:lle maa-alueen, jolla rakennuskokonaisuus sijaitsee. Helsinki-Vantaan lentoaseman välittömässä läheisyydessä sijaitseva rakennuskokonaisuus on valmistunut vuonna 2021 ja käsittää noin 23.260 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa. Kokonaisuus on täysimääräisesti vuokrattu Cramo Finland Oy:lle. Noin 140.000 neliömetrin tontti tarjoaa lisäksi mahdollisuuden lisärakentamiseen, sillä lisärakennusoikeutta on noin 45.000 neliömetriä, mikä mahdollistaa alueen pitkän aikavälin kehittämisen.
Julkaistu 21.5.2026
Neuvoimme Huhtamäki Oyj:tä sen laskiessa liikkeeseen 300 miljoonan euron 6 vuoden senior-ehtoisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan EMTN-ohjelman alla sekä sen ostaessa takaisin vuonna 2027 erääntyvää 500 miljoonan euron senior-ehtoista vakuudetonta joukkovelkakirjalainaansa. Uudella joukkovelkakirjalainalla on 3,875 prosentin suuruinen vuosittainen korko. Huhtamäki käytti uuden joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta saatuja varoja vuonna 2027 erääntyvien joukkovelkakirjalainojensa osittaiseen takaisinostoon sekä muihin yleisiin rahoitustarpeisiin.
Julkaistu 21.5.2026
Avustimme G&W Electriciä sen ostaessa suomalaisen Safegrid Oy:n, johtavan älykkäiden sähköverkon valvontaratkaisujen tarjoajan. Yrityskauppa nopeuttaa G&W Electricin pitkäaikaista strategiaa integroida älykäs verkonvalvonta ja ennakoiva analytiikka sähkönjakeluportfolioonsa sekä vahvistaa sen tarjontaa sähköyhtiöasiakkaille maailmanlaajuisesti. Vuonna 1905 perustettu G&W Electric on Illinoisin Bolingbrookissa pääkonttoriaan pitävä globaali johtaja innovatiivisissa sähköverkkojärjestelmissä, jolla on toimintaa yli 100 maassa. Yhtiö tunnetaan kehittyneiden kytkentälaitteiden, jälleenkytkinten, antureiden, järjestelmänsuojauslaitteiden sekä sähköverkon automaatioratkaisujen suunnittelusta ja valmistuksesta. Safegrid on suomalainen teknologiayritys, jonka pääkonttori sijaitsee Espoossa. Yhtiö kehittää Intelligent Grid System® -sähköverkon valvontaratkaisua, joka yhdistää langattomia antureita ja kehittynyttä analytiikkaa reaaliaikaisen tiedon tuottamiseksi verkon tilasta. Ratkaisu mahdollistaa sähköyhtiöille syntyvien ongelmien tunnistamisen, vikojen ennakoinnin sekä häiriöaikojen lyhentämisen keski- ja suurjännitteisillä jakelu- ja siirtoverkoilla.
Julkaistu 8.5.2026