17.9.2020

Komissio edistää merituulivoimaa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, European Green Deal, on Euroopan komission joulukuussa 2019 julkaisema kasvustrategia, jonka tavoitteena on tehdä Euroopan unionista ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä.

Ilmastotavoitteen kannalta yksi merkittävimmistä toimialoista on energiasektori ja sen kehittäminen kestävämpään suuntaan. Komissio aikookin tarkastella EU:n energialainsäädäntöä ja antaa ehdotuksia lainsäädännön uudistamisesta kesäkuuhun 2021 mennessä.

Tavoitteena on nopeuttaa hiilestä luopumista ja kehittää energiasektoria siten, että tulevaisuudessa se perustuisi pääasiassa uusiutuviin energialähteisiin. Tärkeä etappi tavoitteiden saavuttamisessa on merituulivoiman tuotannon lisääminen, joka vaatii jäsenvaltioilta alueellista yhteistyötä.

Avomerellä tuotettava uusiutuva energia saa oman strategian

Osana vihreän kehityksen ohjelman keskeisiä toimenpiteitä Euroopan komissio on tällä hetkellä laatimassa unionille avomerellä tuotettavan uusiutuvan energian strategiaa, joka on tarkoitus julkaista loppuvuodesta 2020.

Strategiassa esitetään toimenpiteitä, joilla edistetään uusiutuvan merienergian tuotannon, jakelun ja käytön laajentamista vuoteen 2050 mennessä. Strategia kattaa potentiaaliltaan merkittävimpänä pidetyn merituulivoiman lisäksi muitakin merienergian tuotantomuotoja, kuten aalto- ja vuorovesienergian.

Strategia on luontevaa jatkoa komission vuonna 2018 julkaisemalle pitkän aikavälin strategialle ”Puhdas maapallo kaikille”. Sen yhteydessä komissio esitti, että merituulivoiman käyttöönottoa tulisi lisätä Euroopassa nykyisestä 22 gigawatista (EU-28) 240–440 gigawattiin, jotta unioni savuttaisi hiilineutraaliustavoitteensa vuoteen 2050 mennessä.

Strategia vahvistaa EU:n globaalia johtoasemaa merienergiassa

Strategia tukee EU:n globaalia johtoasemaa merellä tuotettavan uusiutuvan energian alalla. Komissio painottaa uusiutuvan merienergian laajamittaista käyttöönottoa myös koronakriisin jälkeisessä talouden elpymisessä, jonka komissio haluaa perustuvan kestävään kasvuun.

Strategiatyössä käsitellään uusiutuvan merienergian haasteita ja toimenpiteitä niiden ratkaisemiseksi. Tuotannon laajentaminen edellyttää muun muassa merialueiden käytön tarkastelua, merellä sijaitsevien sähköverkkojen kehitystä, ympäristövaikutusten hallintaa, lainsäädännön kehittämistä sekä saatavilla olevien rahoitusvälineiden arviointia. Keskeiseksi osaksi strategiaa tulee komission mukaan Euroopan-laajuisia energiaverkkoja koskevan asetuksen tarkistaminen (ns. TEN-E-asetus, (EU) N:o 347/2013).

Kuuleminen strategiasta päättyy 24.9.2020

Uusiutuvan merienergian strategiasta on käynnissä julkinen kuuleminen, joka alkoi 16.7. ja päättyy 24.9.2020.

Strategiasta voivat lausua kaikki yksityishenkilöt ja organisaatiot. Komissio haluaa kuulla laajasti eri sidosryhmiä, kuten kansallisia, alueellisia ja paikallisia viranomaisia, sijoittajia, yrityksiä, työmarkkinaosapuolia, kansalaisjärjestöitä, koulutusorganisaatioita, kuluttajaryhmiä, tutkimus- ja innovointiorganisaatioita sekä yksityishenkilöitä.

 Linkkejä:

Uusimmat referenssit

Edustimme menestyksekkäästi jälleenvakuutuspaneelia kansainvälisessä ad hoc -välitysmenettelyssä. Riita aiheutui jälleenvakuutussopimuksesta, joka koski ensivakuuttajan vakuuttaman riskiportfolion jälleenvakuuttamista. Osapuolet olivat erimielisiä siitä, kattoiko jälleenvakuutus tietyn vahingon, joka johtui koronaviruspandemian aiheuttamasta markkinahäiriöstä. Asiassa otettiin kantaa erittäin monimutkaisiin juridisiin ja sopimuksellisiin kysymyksiin, ja siinä edellytettiin jälleenvakuutussääntelyn ja -käytännön erityisosaamista. Välitysoikeus hylkäsi vastapuolen asiakkaitamme vastaan nostamat jälleenvakuutuskorvausta koskevat vaatimukset kokonaisuudessaan. Riidan arvo oli noin 34 miljoonaa euroa.
Julkaistu 16.9.2025
Toimimme byFounders.vc:n suomalaisena neuvonantajana sen sijoittaessa DataCrunch Oy:hin 64 miljoonan dollarin A-sarjan rahoituskierroksessa. DataCrunch tarjoaa skaalautuvia tekoälylaskentaratkaisuja energiatehokkaista datakeskuksista Islannissa ja Suomessa. byFounders.vc on yhteisöpohjainen varhaisen vaiheen pääomasijoitusrahasto, joka sijoittaa maailmanlaajuisesti kunnianhimoisiin tiimeihin, joilla on yhteys Pohjoismaihin ja Baltian maihin.
Julkaistu 11.9.2025
Avustimme Springvest Oyj:tä sen järjestäessä avaruusteknologiayhtiö ReOrbitille 45 miljoonan euron series A -rahoituskierroksen tukemaan yhtiön kasvua. Kyseessä on Suomen suurin kokonaan osakkeilla toteutettu A-sarjan rahoituskierros ja yksi merkittävimmistä pääomasijoituksista Euroopan avaruus- ja puolustusalalla. Rahoituskierros on yhdistelmä erilaisia rahoitusmuotoja. Ammattimaisille ja institutionaalisille sijoittajille suunnatussa private placement -annissa olivat mukana mm. Icebreaker.vc, Expansion VC, 10x Founders, Inventure VC, Työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Kierroksen osana järjestettiin myös 8 miljoonan euron julkinen osakeanti, joka täyttyi 4,5 tunnissa. Springvest on listaamattomiin kasvuyhtiöihin erikoistunut sijoituspalveluyhtiö. ReOrbit on new space -yhtiö, joka suunnittelee ja valmistaa uuden sukupolven innovatiivisia ohjelmistokeskeisiä satelliitteja.
Julkaistu 9.9.2025
Neuvoimme pääsijoittajia Ten Eleven Venturesia ja Tesia IQM Quantum Computersin 275 miljoonan euron B-sarjan rahoituskierroksessa. IQM on alansa johtava kvanttitietokoneyritys. Kyseessä on Suomen historian suurin B-sarjan rahoituskierros ja toiseksi suurin koko Pohjoismaissa. Pääsijoittajien lisäksi kierrokseen osallistui useita uusia ja nykyisiä sijoittajia, kuten työeläkeyhtiöt Elo ja Varma, strategiset sijoittajat Schwarz Groupin yhtiöt ja Winbond Electronics Corporation sekä valtiolliset sijoitusrahastot EIC ja Bayern Kapital. Ten Eleven Ventures on maailmanlaajuisesti toimiva, kyberturvallisuuteen keskittyvä pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa eri kasvuvaiheissa oleviin yrityksiin. Yhtiö tunnistaa, rahoittaa ja tukee johtavia kyberturvallisuusyrityksiä, jotka vastaavat digitaalisen turvallisuuden kriittisiin tarpeisiin. Ten Eleven Ventures on perustamisestaan lähtien kerännyt yli miljardin Yhdysvaltain dollarin pääoman ja tehnyt yli 60 sijoitusta eri puolilla maailmaa. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Tesi sijoittaa markkinaehtoisesti sekä pääomasijoitusrahastoihin että suoraan startup- ja kasvuyrityksiin sekä suuriin teollisiin hankkeisiin. IQM Quantum Computers on vuonna 2019 Aalto-yliopistosta irtautunut syväteknologiayritys, joka kehittää kvanttitietokoneita hyödyntäen suprajohtavia piirejä. Yritys suunnittelee ja valmistaa kvanttiprosessoreita Espoon toimipisteessään, tarjoten laskentaratkaisuja ja optimointeja sekä tutkimus- että teollisiin sovelluksiin. Suomen lisäksi IQM toimii Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Japanissa, Puolassa, Espanjassa, Singaporessa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa.
Julkaistu 4.9.2025