10.6.2020

Kipinöivää harjoittelijan arkea Cassulla

Nathalie Noth – Nuorempi harjoittelija

Heippa! Olen Nathalie Noth, 25-vuotias toisen vuoden oikkari. Aloitin Castrén & Snellmanilla, tutummin Cassulla, tammikuussa 2020 nuorempana harjoittelijana.

Nuorempien harjoittelijoiden jokainen työpäivä on erilainen

Nuoremman harjoittelijan jokainen työpäivä on erilainen, mikä on hauskaa! Joskus voi olla päällä pidempi projekti, jonka parissa työskennellään useampana päivänä, mutta yksittäisiä uusia tehtäviä tulee silti aina. Nuorempien harjoittelijoiden työtehtäviin kuuluvat kaikenlaiset koko toimiston avustustehtävät: toimeksianto voi siis tulla esimerkiksi assistentilta tai osakkaalta.

Tyypillisiä työtehtäviä ovat erilaisten asiakirjojen vienti tai nouto eri virastoista tai muista toimipaikoista. Junnuna pääseekin monipuolisesti tutustumaan eri kaupunkeihin ja kaupunginosiin, kun tehtävät voivat sijaita kirjaimellisesti ihan missä vain!

Koronaviruksesta seuranneen poikkeustilan vuoksi vierailuja on kuitenkin ollut selvästi vähemmän aiempaan verrattuna. Tavallisesti olemme myös apuna asiakastilaisuuksissa, esimerkiksi järjestämällä tiloja ja ottamalla asiakkaita vastaan. Pidämme myös huolta toimiston sisäisestä postin jaosta, toimistotarvikkeiden riittävyydestä sekä meiltä lähtevistä kirjeistä ja paketeista. Kielitaitoa pääsee harjoittamaan vieraskielisten asiakkaiden ja litterointitehtävien parissa.

Tehtävien monipuolisuus takaa uuden oppimisen joka päivä

Olen oppinut erityisesti priorisoimaan tehtävien kiireellisyyttä. Täällä työskennellessä tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti, joten hommiin on syytä tarttua reippaasti. Olen alun perin kotoisin Espoosta, joten Helsinki ei ollut täysin tuntematon entuudestaan. Täällä on silti päässyt kivasti tutustumaan Helsinkiin uudesta vinkkelistä, kun olen päässyt vierailemaan uusissa kohteissa.

Yllättävintä näissä tehtävissä on ollut tehtäväkirjon monipuolisuus. Nyt olen oppinut, että junnujen tehtäväksi voi tulla mitä vain, kuten arvotaulujen pakkaamista, rahanvaihtoa, asianajajatutkinnon materiaalien koostamista tai vaikkapa satojen sushikappaleiden tilaamista tunnin varoitusajalla. Käsieni kautta on kulkenut lukuisia erilaisia juridisia sopimuksia, yhtiöjärjestyksiä sekä esimerkiksi tekijänoikeuksiin liittyviä dokumentteja.

Aiemmasta työkokemuksesta on hyötyä myös nuorempana harjoittelijana

Olen hyödyntänyt täällä erityisesti aiemmista työpaikoistani opittuja tietoteknisiä- sekä organisointitaitoja. Junnuhommiin kuuluu paljon erilaisia Word- ja Excel-tehtäviä, mutta ei hätää, niihin saadaan myös kattava perehdytys heti harjoittelun alussa. Aiemmasta kokemuksesta näiden parissa ei kuitenkaan varmasti ole haittaa! Oikisopinnoissa opituista tiedonhakutaidoista on myös ollut hyötyä.

Kaikesta aiemmasta työkokemuksesta on hyötyä täällä, etenkin asiakaspalvelusta ja tiimityöskentelystä. Olin itse aiemmin työskennellyt useamman vuoden kultasepänliikkeessä asiakaspalvelijana ja myyjänä eli mitään juridisen alan kokemusta ei tarvitse olla taustalla päästäkseen junnuhommiin.

Lue Nathalien koko kirjoitus Judican verkkolehdestä.

 

Hessu Kosonen – Vanhempi harjoittelija

Tervehdys, nimeni on Hessu ja olen 26-vuotias 5. vuoden opiskelija. Teen töitä Cassulla vanhempana harjoittelijana tiimissä, jossa hoidetaan pääasiassa erilaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä. Aloitin työt tammikuun alussa 2020.

Insolvenssitiimissä on tekemisen meininki

Avustan juristejamme konkurssipesien hoitamisessa. Olen laatinut erilaisia asiakirjaluonnoksia, kuten konkurssipesän pesäluetteloita, valvontakuulutuksia, jakoluetteloehdotuksia ja vuosiselontekoja sekä haastehakemuksia. Teen päivittäin tiiviisti yhteistyötä erilaisten konkurssivelkojien ja heidän edustajien kanssa, jotka toimivat sekä kotimaassa että ulkomailla. Erityisesti englanninkielen taitoa tarvitaan kommunikoinnissa sekä asiakirjakäännöksien laatimisessa. Konkurssimenettelyihin liittyy usein erilaisten omaisuuserien realisointi ja tämän vuoksi tehtäviini on kuulunut kiinteistörealisointeihin liittyvät selvitystyöt. Velallisen omaisuutta koskevan oikeustoimen peräyttämiseksi konkurssipesän on nostettava takaisinsaantikanne määräajassa ja siksi välillä olen selvittänyt takaisinsaantiperusteita iltamyöhään käymällä läpi velallisyhtiön kirjanpitoaineistoa.

Yrityssaneerausmenettelyissä velkojat voivat saada suorituksia velalliselta saneerausohjelman mukaisesti. Näihin liittyen olen esimerkiksi laatinut kirjelmiä velkojien saatavien lopullisen määrän selvittämiseksi. Lisäksi olen avustanut takaisinsaantioikeudenkäyntiin liittyvän vastauksen laatimisessa. Vanhemmat harjoittelijat tekevät tarvittaessa toimeksiantotyötä myös muille tiimeille, jonka vuoksi olen päässyt laatimaan selvityksiä yhtiöoikeus- sekä työoikeustiimeille.  

Isossa asianajotoimistossa pääsee myös jo harjoitteluaikana osallistumaan erilaisiin asiakas- ja yhteistyötilaisuuksiin. Olen ammentanut oppeja laajan konkurssipesän velkojainkokouksessa. Pidämme viikoittain tiimipalavereja, joissa käydään läpi työtilannetta ja koordinoidaan tehtäviä. Lisäksi yhteishenkeä on sparrailtu tiimin aamiais- ja lounashetkillä. Insolvenssitiimissä on mahtava tekemisen meininki ja huumori kukkii.

Lue koko Hessun tarina Judican verkkolehdestä.

 

Alkuperäisen kirjoituksen väliotsikoita on muutettu. Artikkelit on ensijulkaistu Judica ry:n ainejärjestölehdessä.

Kirjoittajat: Nathalie Noth ja Hessu Kosonen.

Valokuva: Kalle Juutilainen.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme Nevel Oy:tä sen hankkiessa Suomen toiseksi suurinta biokaasulaitosta operoivan Labio Oy:n liiketoiminnan. Järjestelyssä Lahti Aqua Oy ja Salpakierto Oy myivät Labion koko osakekannan Nevelille, mikä laajentaa Nevelin jo entuudestaan merkittävää materiaalitehokkuus- ja biokaasuportfoliota. Kauppa ei vaikuta Lahti Aquan vesihuoltotoimintaan tai Salpakierron yhdyskuntajätehuollon palvelutehtäviin. Labion toiminta ja asiakassuhteet jatkuvat ennallaan. ”Yhteistyö on meille luonnollinen askel jatkaessamme investointeja materiaalitehokkuuteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Integroimalla Labion kattavan tarjooman sekä osaamisen voimme tarjota asiakkaille vahvan alustan materiaalin kiertoon. Vahvistamme myös markkina-asemaamme yhtenä Suomen johtavana toimijana materiaalitehokkuuden saralla”, sanoo Nevelin liiketoimintajohtaja Ville Koikkalainen. Nevel on energiainfrayhtiö, joka tarjoaa teollisuuden ja kiinteistöjen kehittyneitä, ilmastopositiiviseen tulevaisuuteen tähtääviä ratkaisuja. Se operoi yli 130:tä energiantuotantolaitosta ja hallinnoi yli 40:tä kaukolämpöverkkoa. Nevelin liikevaihto on 150 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on 190 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
Julkaistu 16.7.2025
Toimimme Nordea Bank Abp:n neuvonantajana sen tehdessä 150 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Lahti Energia Oy:n kanssa. Rahoitus tukee Lahti Energian toiminnan puhdasta siirtymää edistäviä investointeja sekä olemassa olevien lainojen jälleenrahoittamista. Lahti Energia Oy:n vihreän lainan investointikohteet keskittyvät ratkaisuihin, jotka vähentävät fossiilisia hiilidioksidipäästöjä ja tukevat kestävää kehitystä. Suunniteltuihin hankkeisiin kuuluvat muun muassa sähkökattilat, kaukolämpövarastot sekä energiaverkoston kehittämisinvestoinnit.
Julkaistu 1.7.2025
Toimimme Tukholman Nasdaqissa listatun urakoitsijayritys Netel Groupin neuvonantajana järjestelyssä, jossa sen Suomen liiketoiminta, Netel Oy:ssä, myytiin yksityiselle sijoittajaryhmälle. Myynti on osa Netel Groupin strategista uudelleenjärjestelyä. Netel Group ilmoitti tammikuussa 2025 päätöksestään luopua Suomen toiminnoistaan keskittyäkseen ydinmarkkinoihinsa Ruotsissa ja Norjassa sekä kasvumarkkinoihin Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Netel Group on johtava kriittisen infrastruktuurin kehittämis- ja ylläpitopalvelujen tarjoaja infrastruktuuri-, energia- ja televiestintäalalla Pohjois-Euroopassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021.
Julkaistu 1.7.2025
Avustimme Glaston Oyj Abp:tä yhtiön osakkeiden yhdistämisessä eli osakkeiden lukumäärän vähentämisessä siten, että jokaista kahta yhtiön osaketta vastaa jatkossa yksi yhtiön osake. Glastonin osakkeet on listattu Helsingin pörssiin. Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin.
Julkaistu 27.6.2025