13.10.2023

Hallitus esittää varainsiirtoverokantojen alentamista

Hallitus esittää varainsiirtoverokantojen alentamista seuraavasti:

• kiinteistöt: 4 prosentista 3 prosenttiin

• asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeet: 2 prosentista 1,5 prosenttiin

• muut arvopaperit: 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin.

Lain on määrä tulla voimaan 1.1.2024 alkaen, mutta uusia veroprosentteja kuitenkin sovellettaisiin takautuvasti heti hallituksen esityksen antopäivästä 12.10.2023 alkaen.

Muutoksella pyritään ensisijaisesti vauhdittamaan koronavuosien jälkeen hidastunutta asunto- ja kiinteistömarkkinaa, mutta sillä on vaikutusta myös yrityskauppoihin ja -järjestelyihin.

Ennen lain voimaantuloa varainsiirtovero tulee maksaa voimassa olevien säännösten ja veroprosenttien mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuoden 2023 puolella tehdyistä kaupoista joutuu maksamaan varainsiirtoveron ensin liian korkeana ja Verohallinto palauttaa ylimääräisen varainsiirtoveron korkoineen vuodenvaihteen jälkeen.

Verohallinnon tiedotteen mukaan ylimääräinen vero maksetaan verovelvolliselle takaisin ilman erillistä hakemusta. Käytännössä tämä kuitenkin edellyttää, että Verohallinnolla on tiedossa verovelvollisen voimassa oleva tilinumero.

Muutos perustuu hallitusohjelman ylätason kirjaukseen, mutta sen valmistelusta ei tiedotettu etukäteen eikä hallituksen esitystä lähetetty lausuntokierrokselle. Vaikka kyseinen muutos sinänsä ei lisää verovelvollisten verotaakkaa, vastaavat yllättävät muutokset voivat osaltaan heikentää verotuksen ennustettavuutta Suomessa.

Muutoksella ei näillä näkymin myöskään ole merkittävää vaikutusta valtion kassaan, sillä verokantojen alentamisen arvioidaan pienentävän vuosittaista verokertymää noin 70 miljoonalla eurolla, kun huomioidaan samalla poistettavan ensiasunnon verovapauden vaikutus. Sen sijaan muutoksella voi olla toivottua piristävää vaikutusta asunto- ja kiinteistömarkkinoihin ainakin hetkellisesti.

Uusimmat referenssit

Castrén & Snellman toimi Suomen Aurinkovoima Oy:n ja sen omistajien oikeudellisena neuvonantajana rahoituksen kilpailutuksessa ja rahoitusjärjestelyssä, jonka yhtiö toteutti Danske Bankin kanssa ja jolla varmistetaan yhtiön tulevien aurinkopuistohankkeiden toteutuksen rahoitus. Suomen Aurinkovoima on Oulun Seudun Sähkön, Oulun Energian, Vantaan Energian ja Savon Voiman perustama yhtiö, jonka tavoitteena on kasvattaa kotimaisen aurinkovoiman määrää. Suomen Aurinkovoima hoitaa kokonaisvaltaisesti aurinkopuistohankkeet aina suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon, ja sen tavoitteena on rakentaa kymmeniä aurinkopuistoja vuoteen 2030 mennessä. 
Julkaistu 22.10.2025
Avustimme DNB Bank ASA:ta sen sopiessa Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennian kanssa Kaartinkaupungissa osoitteessa Fabianinkatu 8, Helsinki sijaitsevien toimitilojen kehittämisestä ja vuokrauksesta. Vuokrasopimuksen myötä DNB Bank ASA keskittää kaikki Suomen-toimintonsa kyseiseen kiinteistöön. Uusiin tiloihin muuttavat lisäksi DNB Carnegie Investment Bank AB:n Suomen-toiminnot ja DNB Auto Finance Oy. Toimitiloja koskevan pitkäaikaisen vuokrasopimuksen yhteydessä sovittiin myös laajamittaisesta peruskorjaushankkeesta, jonka yhteydessä tilat uudistetaan kokonaisuudessaan. Vuokrakohde valmistuu vuoden 2027 jälkipuoliskolla. 
Julkaistu 10.10.2025
Avustimme Pohjoismaiden suurinta itsenäistä tv- ja elokuvatuotantoyhtiötä Yellow Film Studios Oy:tä sen strategisessa yhdistymisessä tanskalaisen elokuva-alan myynti- ja rahoitusyhtiön REinventin kanssa. Yhdessä ne muodostavat Reinvent Yellow -konsernin, joka toimii yhtenäisenä keskuksena TV- ja elokuvatuotannolle, myynnille, rahoitukselle ja innovaatioille, yhdistäen yli kolmen vuosikymmenen tuotantokokemuksen sekä laajan, yli tuhannen nimikkeen katalogin.
Julkaistu 8.10.2025
Edustimme menestyksekkäästi jälleenvakuutuspaneelia kansainvälisessä ad hoc -välitysmenettelyssä. Riita aiheutui jälleenvakuutussopimuksesta, joka koski ensivakuuttajan vakuuttaman riskiportfolion jälleenvakuuttamista. Osapuolet olivat erimielisiä siitä, kattoiko jälleenvakuutus tietyn vahingon, joka johtui koronaviruspandemian aiheuttamasta markkinahäiriöstä. Asiassa otettiin kantaa erittäin monimutkaisiin juridisiin ja sopimuksellisiin kysymyksiin, ja siinä edellytettiin jälleenvakuutussääntelyn ja -käytännön erityisosaamista. Välitysoikeus hylkäsi vastapuolen asiakkaitamme vastaan nostamat jälleenvakuutuskorvausta koskevat vaatimukset kokonaisuudessaan. Riidan arvo oli noin 34 miljoonaa euroa.
Julkaistu 16.9.2025