17.12.2013

Castrén & Snellmanista Suomen olympiajoukkueen neuvonantaja

Castrén & Snellman toimii Suomen Olympiakomitean juridisena neuvonantajana seuraavien kolmen vuoden ajan. Yhteistyön tavoitteena on antaa Suomen huippu-urheilijoille entistä paremmat mahdollisuudet menestyä kansainvälisillä urheiluareenoilla.

”Lupaamme asiakkaillemme menestystä ja mielenrauhaa. Samaa lupaamme nyt myös Suomen olympiajoukkueelle ja sen lähipiirille. Otamme huoleksemme, että urheilusopimukset ovat kansainvälisesti korkeatasoisia, ja perehdytämme Olympiakomitean väkeä ja urheilijoita juridiikan käytännön kiemuroihin. Tuotamme myös urheilujuridiikkaan liittyvää sisältöä esimerkiksi Olympiakomitean verkkosivuille. Näin huippu-urheilijamme voivat keskittyä siihen, minkä he parhaiten osaavat, eli treenaamiseen ja kisoissa menestymiseen”, kuvaa Castrén & Snellmanin toimitusjohtaja Pauliina Tenhunen yhteistyön sisältöä.

Olympiakomitean pääsihteeri Mika Sulin on innoissaan yhteistyöstä: ”Urheilun juridiset haasteet kasvavat vuosi vuodelta. On erilaisia valmennus-, markkinointi-, edustus-, tapahtuma- ym. sopimuksia, joita niin urheilijat kuin muutkin alan toimijat yhä enemmän solmivat. Saimme nyt Olympiajoukkueen tueksi alan kovimman tekijän Suomessa. Castrén & Snellmanin osaaminen urheilujuridiikassa on todella tasokasta. Tämän yhteistyön myötä saamme erittäin tärkeää apua olympiaurheilijoille ja heidän lähipiirilleen.”

Olympiakomitean tavoitteena on nostaa Suomi huippu-urheilussa Pohjoismaiden parhaaksi seuraavan olympiadin loppuun mennessä.  Castrén & Snellmanin lisäksi Suomen Olympiakomitean uusia kumppaneita ovat Kuortaneen ja Vierumäen Urheiluopistot ja Dextra.

Lue lisää Olympiakomitean tiedotteesta.

Koko Castrén & Snellmanin henkilöstö toivottaa menestystä ja onnea Suomen urheilijoille Sotšin olympialaisiin helmikuussa 2014!

Annamme mielellämme lisätietoja:
Pauliina Tenhunen

 

Uusimmat referenssit

Toimimme Nordea Bank Abp:n neuvonantajana sen tehdessä 150 miljoonan euron vihreän lainasopimuksen Lahti Energia Oy:n kanssa. Rahoitus tukee Lahti Energian toiminnan puhdasta siirtymää edistäviä investointeja sekä olemassa olevien lainojen jälleenrahoittamista. Lahti Energia Oy:n vihreän lainan investointikohteet keskittyvät ratkaisuihin, jotka vähentävät fossiilisia hiilidioksidipäästöjä ja tukevat kestävää kehitystä. Suunniteltuihin hankkeisiin kuuluvat muun muassa sähkökattilat, kaukolämpövarastot sekä energiaverkoston kehittämisinvestoinnit.
Julkaistu 1.7.2025
Toimimme Tukholman Nasdaqissa listatun urakoitsijayritys Netel Groupin neuvonantajana järjestelyssä, jossa sen Suomen liiketoiminta, Netel Oy:ssä, myytiin yksityiselle sijoittajaryhmälle. Myynti on osa Netel Groupin strategista uudelleenjärjestelyä. Netel Group ilmoitti tammikuussa 2025 päätöksestään luopua Suomen toiminnoistaan keskittyäkseen ydinmarkkinoihinsa Ruotsissa ja Norjassa sekä kasvumarkkinoihin Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Netel Group on johtava kriittisen infrastruktuurin kehittämis- ja ylläpitopalvelujen tarjoaja infrastruktuuri-, energia- ja televiestintäalalla Pohjois-Euroopassa. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2021.
Julkaistu 1.7.2025
Avustimme Glaston Oyj Abp:tä yhtiön osakkeiden yhdistämisessä eli osakkeiden lukumäärän vähentämisessä siten, että jokaista kahta yhtiön osaketta vastaa jatkossa yksi yhtiön osake. Glastonin osakkeet on listattu Helsingin pörssiin. Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka toimittaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja arkkitehtuuri-, liikenne-, näyttö- ja aurinkoenergiateollisuuteen. Yhtiö tukee myös uusia teknologioita, joilla integroidaan älyominaisuuksia lasiin.
Julkaistu 27.6.2025
Avustimme OP-Palvelukiinteistöt-erikoissijoitusrahastoa kuuden hoivakiinteistön portfolion myynnissä belgialaiselle Aedifica-konsernille, joka on erikoistunut eurooppalaisiin terveydenhuollon, erityisesti vanhustenhoidon, kiinteistöihin. Portfolioon kuuluvat, yhteensä 233 asukkaan hoivakiinteistöt sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Tuusulassa ja Kirkkonummella. Aedifica-konserni osti 100 prosenttia kiinteistöt omistavien kuuden kiinteistöyhtiön osakkeista. Kaupan kokonaisarvo on noin 37,5 miljoonaa euroa. 
Julkaistu 26.6.2025