Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintaympäristö on murroksessa, ja puolustusteollisuuden rooli kansallisen turvallisuuden ja taloudellisen kasvun tukijana on entistä keskeisempi.
Castrén & Snellman mukana Suuressa puolustusteollisuuspäivässä 2025

Castrén & Snellman toimii yhteistyökumppanina Keskuskauppakamarin ja ICC Suomen ensimmäistä kertaa järjestämässä Suuressa puolustusteollisuuspäivässä, joka kokoaa yhteen puolustusteollisuuden asiantuntijat, yritysjohdon sekä keskeiset viranomaiset ja päättäjät. Tapahtuma järjestetään tiistaina 3.6.2025 Finlandia-talossa Helsingissä.
Tapahtuma tarjoaa katsauksen teknologioihin ja ratkaisuihin, jotka vahvistavat kasvua, turvallisuutta ja puolustuskykyä. Päivän aikana kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja ja käydään keskustelua muun muassa viennistä ja alan tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Toimitusjohtajamme Jarno Tanhuanpää osallistuu Kasvun mahdollisuudet -paneelikeskusteluun, jossa tarkastellaan puolustusteollisuuden investointeja, kasvun ajureita ja yritysten roolia alan kehityksessä. Keskustelussa ovat mukana myös toimitusjohtaja Timo Toikkanen (Varjo), Senior Advisor Tero Vauraste (Iceye) sekä President and CEO Jussi Holopainen (Summa Defence).
Lue lisää tapahtumasta Keskuskauppakakamarin verkkosivuilta ja ilmoittaudu mukaan.