15.6.2021

Antti Vepsä tuo uutta rahasto-osaamista C&S:n pääomasijoittamisen tiimiin

Castrén & Snellmanin Pääomasijoittaminen-tiimi täydentyy 9.8. uudella rahastoasiantuntijalla, kun OTM, KTM Antti Vepsä aloittaa tiimissä senior associate -juristina.

Antti siirtyy uuteen tehtäväänsä OP Ryhmästä, jossa hän on jo useita vuosia työskennellyt laajasti erilaisten rahastoliitännäisten projektien parissa. Opinnoissaan Antti on tutkinut rahastosääntelyä, erityisesti ulkomaista rahastosääntelyä ja markkinakäytäntöjä. Tällä hetkellä hän tekee väitöskirjaa vaihtuvapääomaisia yhtiömuotoisia rahastoja koskevasta sääntelystä Tampereen yliopistossa.

”Odotan kiinnostuneena toimeksiantotyötä Cassulla. Näen, että osaamisestani ja löydöksistäni on paljon hyötyä asiakkaille tehtävissä rahastohankkeissa. Nykyisessä markkinatilanteessa vaihtoehtoiset omaisuusluokat ovat nostaneet profiiliaan: uusia innovatiivisia tuotteita kehitetään ja niitä halutaan tarjota yhä laajemmalle sijoittajakunnalle. Toisaalta vuosien 2016—2019 rahastosääntelyn uudistamishankkeessa näimme, että tahtoa vaihtuvapääomaisia yhtiömuotoisia rahastoja koskevan sääntelyn kehittämiseen on. Uskon, että asia etenee lähivuosina myös Suomessa. Tiimimme on silloin hyvissä asemissa tarjoamaan asiakkaille ratkaisuja”, Antti sanoo.

”Antin laaja kokemus sekä rahastojen manageripuolelta että sijoittajapuolelta täydentää tiimimme rahastoneuvonantoresursseja ja kykyämme palvella laajaa asiakaskuntaa monimuotoistuvissa rahastohankkeissa parhaalla mahdollisella tavalla. Palveluidemme kysyntä on kasvanut viime vuosien aikana merkittävästi. Antti on erinomainen vahvistus tiimiimme”, sanoo Pääomasijoittaminen-palvelun vetäjä, osakas Jarno Tanhuanpää.

Antti tulee keskittymään mm. vaihtoehtorahastojen perustamisiin, rahastojen due diligence -projekteihin, limited partnership -osuuksien jälkimarkkinakauppoihin sekä muihin yhteissijoitushankkeisiin. Monipuolinen ja pitkä kokemus inhouse-juristin tehtävistä antaa Antille hyvät valmiudet tukea asiakkaita myös rahastojen tuotekehityksessä, hallinnoinnissa, verotuksessa ja vastuulliseen sijoittamiseen liittyvissä kysymyksissä.

”Vastuullisessa sijoittamisessa olemme nyt jännittävässä vaiheessa. Sijoittajat odottavat konkreettisia toimia, näyttöjä niistä ja vaikutusten systemaattista mittaamista. Finanssivalvonta vaatii rahastoilta jo nyt selvennyksiä vastuullisen sijoittamisen dokumentointiin, eivätkä valvojan tulkinnat ole vielä vakiintuneita. On mielenkiintoista auttaa asiakkaita tässä dynaamisessa tilanteessa”, Antti sanoo.

Uusimmat referenssit

Avustamme Fingrid Oyj:tä järjestelyssä, jossa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen myy noin 20 prosentin omistusosuutensa Fingridistä Suomen valtiolle ja OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle. Fingrid omistaa Suomen kantaverkon ja kaikki sähkönsiirron merkittävät ulkomaanyhteydet. Kantaverkko on sähkönsiirron runkoverkko, johon ovat liittyneet suuret voimalaitokset ja tehtaat sekä alueelliset jakeluverkot. 
Julkaistu 11.2.2026
Avustimme Metsäkonepalvelu Oy:tä sen ostaessa PJP Metsäexpertit Oy:n koko osakekannan. PJP Metsäexpertit on pirkanmaalainen metsänhoitoon ja puunkorjuuseen erikoistunut yhtiö. Yritysoston myötä Metsäkonepalvelu vahvistaa toimintaansa erityisesti Pirkanmaan alueella ja laajentaa operaatioitaan. Metsäkonepalvelu on suomalaisen perheomisteisen teollisen omistajan A. Ahlström Oy:n portfolioyhtiö. Metsäkonepalvelu tuottaa koneellisen puunkorjuun palveluita metsäalan yrityksille, suurille yksityisille metsänomistajille ja julkiselle sektorille Suomessa ja Ruotsissa. Metsäkonepalvelu-konsernin palveluksessa on lähes kaksisataa metsäalan ammattilaista. 
Julkaistu 6.2.2026
Neuvoimme Puhdistamo – Real Foods Oy:n osakkeenomistajia Puhdistamon kaikkien osakkeiden myynnissä PK Consumer Healthille. Puhdistamo on johtava pohjoismainen hyvinvointiyritys, joka tunnetaan parhaiten korkealaatuisista ravintolisistä, urheiluravinteista ja funktionaalisista juomista. Puhdistamo työllistää 120 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa. PK Consumer Health on Avista Healthcare Partnersin ja Damier Groupin omistama yritys. Myyjät tekevät osana kauppaa takaisinsijoituksen PK Consumer Healthiin. Kaupan toteutuminen on ehdollinen tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille.
Julkaistu 29.1.2026
Toimimme EcoUp Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana suunnatussa osakeannissa, jolla EcoUp keräsi yhteensä noin 3 miljoonan euron bruttovarat yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseksi sekä kasvun rahoittamiseksi. Osakeanti suunnattiin rajatulle joukolle kotimaisia sijoittajia osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. EcoUpin osake on kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsingin ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. EcoUp edistää rakennusteollisuuden vihreää siirtymää tuottamalla hiilineutraaleja, energiatehokkaita ja kiertotalouteen pohjaavia materiaaleja, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat rakennusalan toimijoita keventämään omaa ympäristökuormitustaan. Yhtiöllä on yli 40 vuotta kokemusta kiertotalousratkaisujen kehittämisestä ja toimittamisesta asiakkaille.
Julkaistu 29.1.2026