Avustimme Lassila & Tikanojaa sen ostaessa koko Spectra Yhtiöt Oy:n osakekannan. Yrityskaupan myötä L&T:n palveluvalikoima laajenee kaupan segmentissä merkittävästi. Perinteisten kiinteistö- ja kierrätyspalvelujen lisäksi tarjonta kasvaa muun muassa vartiointi-, pullonpalautus- ja hyllytyspalveluilla.

Spectra Yhtiöt Oy on suomalainen perheyritys, joka huolehtii suurimpien suomalaisten päivittäistavarakauppojen ja kauppakeskusten ylläpito- ja tukitoiminnoista. Spectran liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa ja se työllistää 200 työntekijää Etelä-Suomen ja Kuopion alueella.

”Yritysoston myötä olemme jatkossa entistäkin kiinnostavampi ja ketterämpi kiinteistöpalvelukumppani kaupan alalla. Laajemman palveluvalikoiman avulla pystymme tarjoamaan kaupoille todella kattavan palvelukokonaisuuden yhden luukun periaatteella. Tavoitteenamme on olla Suomen houkuttelevin kumppani kaupan segmentissä”, sanoo L&T:n Kiinteistöpalvelut Suomen toimialajohtaja Antti Niitynpää.

Uusimmat referenssit

Neuvoimme Exsitec Holding AB:tä järjestelyssä, jossa se hankki M-flow Finland Oy:n koko osakekannan. M-flow Finland Oy on suomalainen ohjelmistoyritys, joka tarjoaa Medius B2B-standardin mukaisia S2P-ohjelmistoratkaisuja Suomessa. Exsitec Holding AB on ruotsalainen yritys, joka kuuluu pohjoismaiseen Exsitec-konserniin. Konsernilla on yli 20 toimipistettä Pohjoismaissa. Exsitec toimittaa digitaalisia ratkaisuja asiakkaiden liiketoiminnan tueksi.
Julkaistu 4.7.2024
Toimimme Multitude SE:n oikeudellisena pääneuvonantajana järjestelyssä, jossa yhtiö siirtää kotipaikkansa Suomesta Sveitsiin. Uraauurtavan järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa Multituden kotipaikka siirtyi Suomesta Maltalle SE-asetuksen mukaisesti 30.6.2024. Samalla Multituden osakkeet poistettiin Suomen arvo-osuusjärjestelmästä ja osakkeiden liikkeeseenlaskijan arvopaperikeskus vaihtui Euroclear Finland Oy:stä Maltan pörssin ylläpitämään arvopaperikeskukseen. Käytännössä kaikki Multituden osakkeet säilytetään Clearstreamissä. Maltalla yhtiö on tarkoitus muuttaa Maltan lainsäädännön mukaiseksi osakeyhtiöksi, minkä jälkeen yhtiö hakee kotipaikan siirtämistä Maltalta Sveitsiin. Suomen lainsäädäntö ei salli kotipaikan siirtämistä suoraan Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevaan maahan yhtiön oikeushenkilöllisyys säilyttäen. Koska Sveitsi ei ole ETA-maa, järjestely on toteutettava porrastetusti useamman maan kautta. Avustamme Multitudea kaikissa kotipaikan siirtoa koskevissa Suomen lainsäädännön mukaisissa kysymyksissä ja koordinoimme muiden maiden osalta toimenpiteet paikallisten oikeudellisten neuvonantajien ja muiden hankkeeseen osallistuvien asiantuntijoiden kanssa. Järjestelyn yhteydessä toteutettiin siirron helpottamiseksi Multituden olemassa olevien joukkovelkakirjalainojen muuttamista koskeva kirjallinen menettely. Lisäksi vasta perustettu Multitude Capital Oyj laski liikkeeseen 80 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan. ”Siirto Maltalle on merkittävä askel Multituden matkalla. Tämä uraauurtava ja monimutkainen prosessi on toteutettu menestyksekkäästi oman tiimimme ja neuvonantajiemme korvaamattomalla tuella. Castrén & Snellman on mestarillisesti orkestroinut koko projektin varmistaen saumattoman koordinoinnin useiden lainkäyttöalueiden välillä. Odotamme innolla saavuttamamme seuraavan askeleen Sveitsiin siirtymisen muodossa”, sanoo Multituden toimitusjohtaja Jorma Jokela. Multitude on täysin säännelty finanssiteknologian kasvualusta, joka työllistää yli 700 henkilöä 25 maassa. Yhtiön osakkeet on listattu Frankfurtin pörssin ylläpitämälle säännellylle markkinalle (Prime Standard).
Julkaistu 1.7.2024
Toimimme Vattenfallin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Vattenfall ja Metsähallitus sopivat Suomen ensimmäisen avomerelle sijoitettavan merituulivoimapuiston kehittämisestä ja rakentamisesta. Merituulivoimapuiston suunniteltu nimellinen kapasiteetti on 1,3 GW. Puisto rakennetaan noin 15 kilometrin päähän rannikosta Pohjanmaalla sijaitsevan Korsnäsin kunnan alueelle. Merituulivoimapuiston odotetaan olevan toimintavalmis 2030-luvun alussa, ja sen arvioitu vuosituotanto on noin 5 000 GWh. Määrä vastaa yli kahden miljoonan kerrostaloasunnon sähkön vuosikulutusta tai noin 250 000 sähköllä lämmitetyn omakotitalon vuosikulutusta Suomessa. Investoinnin arvioitu arvo on 2–3 miljardia euroa. Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Metsähallituksella on keskeinen rooli tavoitteen saavuttamisessa, koska se hallinnoi Suomen valtion omistamia maa- ja vesialueita. Merituulivoimapuisto tukee myös Vattenfallin strategiaa mahdollistaa fossiilivapaa elämä yhden sukupolven kuluessa. Vattenfall on johtava eurooppalainen energia-alan yhtiö. Vattenfallilla on noin 19 000 työntekijää, ja se toimii pääasiassa Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Vattenfallin omistaa Ruotsin valtio.
Julkaistu 22.12.2022
Avustimme puheentunnistukseen erikoistunutta teknologiayritys Speechlyä yhtiö-, vero- ja sopimusoikeudellisissa kysymyksissä yhtiön osallistuessa Piilaaksossa toimivan Y Combinator -yrityskiihdyttämön kehitysohjelmaan. Neuvoimme Speechlyä yhtiön omistuksen siirtämisessä yhdysvaltalaiseen holding-yhtiörakenteeseen niin sanotulla Delaware flip -järjestelyllä, jonka toteutimme käytännössä veroneutraalisti. Lisäksi avustimme yhtiötä muun muassa vero- ja yhtiöoikeudellisessa strukturoinnissa ja sopimusasioissa, jotka liittyvät omistusjärjestelyyn ja Y Combinatorin sijoitusprosessiin. Vuonna 2016 perustettu Speechly toimii Helsingissä ja kehittää automaattiseen puheentunnistukseen ja luonnollisen kielen ymmärtämiseen keskittyviä sovelluksia. Vuonna 2021 Talouselämä valitsi Speechlyn kymmenen lupaavimman suomalaisen startup-yrityksen joukkoon. Yhtiön aikaisempien sijoittajien joukossa on monia kansainvälisiä venture capital -sijoittajia, kuten Cherry Ventures, Seedcamp, Quantum Angels, Joyance Partners, Social Starts ja Tiny.vc. Y Combinator on yksi maailman johtavista yrityskiihdyttämöistä. Se valitsee kaksi kertaa vuodessa lupaavia kansainvälisiä kasvuyrityksiä kehitysohjelmaansa yli kymmenentuhannen hakijan joukosta. Samalla se tekee sijoituksen ohjelmaan valittuihin yrityksiin. Tunnetuimpia Y Combinatorin sijoitusportfolioon kuuluvia yhtiöitä ovat muun muassa Stripe, Airbnb, Dropbox, Doordash ja Reddit.
Julkaistu 13.9.2022