13.2.2015

Crocs, Inc. – Crocsin kuuluisan kolmiulotteisen tavaramerkin puolustaminen

Crocs on maailman johtava miesten, naisten ja lasten innovatiivisten vapaa-ajan jalkineiden valmistaja. Vuodesta 2002 lähtien se on myynyt yli 300 miljoonaa kenkäparia yli 90 maassa ympäri maailman. Crocsin kenkien omintakeinen ja tunnettu design on erittäin suosittu ja Crocs puolustaa aktiivisesti immateriaalioikeuksiaan kopiotuotteita vastaan.

Edustimme Crocsia tavaramerkin loukkausta koskeneessa tuomioistuinriidassa. Asiassa oli kyse Crocsin tunnettua Classic-kenkää suojaavasta kolmiulotteisesta tavaramerkistä. Oikeus vahvisti, että vastaaja oli loukannut päämiehemme oikeuksia ja määräsi tämän suorittamaan vahingonkorvausta päämiehellemme.

Uusimmat referenssit

Edustimme menestyksekkäästi merkittävää suomalaista rakennusyhtiötä suurta rakennushanketta koskevassa riita-asiassa ja siihen liittyvissä sovintoneuvotteluissa. Erimielisyys koski pääosin vastuita urakan lisä- ja muutostöistä sekä viiveistä, ja osapuolten vaatimusten määrä oli yhteensä noin 50 miljoonaa euroa. Ellei asiaa olisi sovittu, juttu olisi ollut yksi suurimmista suomalaisissa tuomioistuimissa ratkaistuista rakennusriidoista. Istuntopäivien arvioitu määrä kattoi yli 300 päivää. Löytääkseen sovinnollisen ratkaisun laajaan riita-asiaan osapuolet neuvottelivat sovinnosta ja osallistuivat tuomioistuinsovitteluun. Osapuolet pääsivät neuvottelujen jälkeen asiakkaamme kannalta suotuisaan sovintoon ja välttivät siten laajasta oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja riskit.
Julkaistu 7.2.2024
Avustimme menestyksekkäästi Meyer Turku Oy:tä ja Meyer Werft GmbH & Co. KG:tä sisäisen tutkinnan alusta lähtien laajassa rikosasiassa, jossa tekijä oli kopioinut tuhansia Meyerin liikesalaisuuksia sisältäviä tiedostoja ja tarjonnut konsultointipalveluita kilpailevalle kiinalaiselle telakalle. Käräjäoikeus antoi asiassa tuomion lokakuussa 2023. Käräjäoikeus vahvisti, että tekijän toiminta täytti tekijänoikeusrikoksen, yrityssalaisuuden rikkomisen ja yritysvakoilun tunnusmerkistöt. Tekijän katsottiin lisäksi toimineen perustamansa osakeyhtiön lukuun. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön maksamaan Meyerille 5 miljoonaa euroa hyvityksenä sen tekijänoikeuksien ja liikesalaisuuksien loukkaamisesta. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi maksettavaksi Meyerin vaatimat vahingonkorvaukset. Käräjäoikeus hyväksyi siten Meyerin vaatimukset täysimääräisesti. Kyseessä on poikkeuksellisen laaja ja merkittävä liikesalaisuus- ja tekijänoikeusrikoksia koskeva kokonaisuus. Meyer Turku ja Meyer Werft ovat maailman suurimpia ja moderneimpia laivanrakennusyrityksiä. Meyerin rakentamat luksusristeilijät tunnetaan ympäri maailman nykyaikaisesta huipputeknologiastaan ja monista laivanrakennusalan innovaatioistaan. Lähtötilanne Meyer sai vuonna 2018 viitteitä siitä, että sen tiedostoja oli kopioitu oikeudettomasti. Asiassa suoritetussa laajassa sisäisessä tutkinnassa havaittiin, että tekijä oli kopioinut merkittävän määrän Meyerin tekijänoikeuksien ja liikesalaisuuksien suojaamaa materiaalia. Kopioinnin jälkeen tekijä oli perustanut osakeyhtiön ja solminut kesällä 2018 palvelusopimuksen kiinalaisen laivanrakennusalan yhtiön kanssa. Palvelusopimuksen mukaan tekijä konsultoi kiinalaista laivanrakennusyhtiötä risteilyalustoiminnan kehittämisessä tehtävänään tarjota sen käyttöön uusia innovaatioita ja teknologiaa. Tekijä ja yhtiö saivat kiinalaiselta yhtiöltä huomattavia maksusuorituksia. Sisäisen selvityksen jälkeen asiasta tehtiin poliisille tutkintapyyntö loppukesästä 2018. Lisäksi tekijän varallisuutta asetettiin vakuustakavarikkoon. Asiassa nostettiin syytteet ja Meyer esitti asianomistajana myös hyvitys- ja vahingonkorvausvaatimuksensa. Lopputulos Käräjäoikeus vahvisti, että tekijän toiminta täytti tekijänoikeusrikoksen, yrityssalaisuuden rikkomisen ja yritysvakoilun tunnusmerkistöt. Käräjäoikeus katsoi menettelyn loukanneen Meyerin tekijänoikeuslain mukaisia teos-, luettelo- ja tietokantaoikeuksia. Tämän lisäksi käräjäoikeus katsoi menettelyn myös täyttäneen yrityssalaisuuden rikkomisen ja yritysvakoilun tunnusmerkistöt. Tekijän katsottiin myös toimineen perustamansa osakeyhtiön lukuun. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön maksamaan 5 miljoonaa euroa Meyerille hyvityksenä sen tekijänoikeuksien ja liikesalaisuuksien loukkaamisesta. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi maksettavaksi Meyerin vaatimat vahingonkorvaukset ja oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan. Käräjäoikeus hyväksyi siten Meyerin vaatimukset täysimääräisesti. Päätöksellä on suuri merkitys eurooppalaisen telakkateollisuuden tietotaidon suojaamisen kannalta. Tuomio on lainvoimainen.
Julkaistu 18.10.2023
Edustamme suurta energia-alan yritystä välimiesmenettelyssä. Riita koskee pitkäaikaista toimitussopimusta ja riidan taloudellinen arvo on noin 33 miljoonaa euroa.
Julkaistu 19.9.2023
Avustamme kansainvälistä usealla toimialalla toimivaa teknologiayritystä sopimusten purkamisesta seuranneessa riidassa, jonka taloudellinen arvo on lähes 400 miljoonaa euroa.
Julkaistu 18.7.2023