Toimimme CapManin hallinnoimien rahastojen ja muiden osakkeenomistajien oikeudellisena neuvonantajana yrityskaupassa, jossa päämiehemme myivät Finlayson & Co Oy:n Jukka Kurttilalle, Petri Pesoselle ja Risto Voutilaiselle. Uusista omistajista Kurttila ja Pesonen tunnetaan Bob the Robot ‑mainostoimiston perustajina. Lisäksi neuvoimme Finlaysonia, kun se myi järjestelyn yhteydessä  peitteitä ja patjoja valmistavan  Familon-liiketoimintansa Trading House Eestille. Trading House Eesti kuuluu Trading House Scandinavia AB ‑konserniin, joka on Euroopan suurimpia vuodevaatevalmistajia.

Finlayson & Co Oy on perinteikäs suomalainen sisustustekstiilien valmistaja. Sen tuotteita ovat laadukkaat Finlayson-liinavaatteet sekä Familon-peitteet, -vuoteet ja -patjat, jotka ovat tuttuja useimmille suomalaisille. Finlaysonin liikevaihto oli 44,8 miljoonaa euroa vuonna 2013, ja sen palveluksessa on 265 henkeä Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa.

Uusimmat referenssit

Edustimme työsuhdepyöräpalveluita tarjoavaa Vapaus Bikes Finland Oy:tä sen 10 miljoonan euron kansainvälisellä Series A -rahoituskierroksella. Rahoituksen takana ovat pääomasijoittajat Shift4Good ja Superhero Capital Oy sekä Tesi yhdessä Euroopan investointipankin EGF-rahoitusohjelman kanssa. Saatu rahoitus tukee yrityksen kansainvälistä laajentumista, ohjelmistokehitystä, alustan automatisointia sekä käytettyjen pyörien konseptin laajentamista. Vapaus Bikes Finland on kestävien liikkumispalvelujen edelläkävijä ja toiminut etulinjassa työsuhdepyöräalalla vuoden 2020 lopusta lähtien. Siitä on tullut yksi Suomen nopeimmin kasvavista yrityksistä. Shift4Good on vaikuttavuuteen keskittyvä pääomasijoitusrahasto, joka tähtää liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Tesi eli Suomen Teollisuussijoitus Oy on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.
Julkaistu 21.8.2024
Neuvoimme Tesiä sen sijoittaessa raskasajoneuvoja valmistavaan Oy Sisu Auto Ab:hen. Sijoituksen myötä Tesistä tuli Sisu Auton omistaja 24,4 prosentin osuudella. Sisu on Suomen markkinoilla edelläkävijä raskasajoneuvojen kehittämisessä. Sisun ydinosaaminen on keskittynyt Suomessa valmistettavien kuorma- ja sotilasajoneuvojen tuotekehitykseen ja tuotantoon. Tesi eli Suomen Teollisuussijoitus Oy on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Tesin hallinnoimat pääomasijoitukset ovat yhteensä 2,1 miljardia euroa.
Julkaistu 19.8.2024
Toimimme teollisia bioratkaisuja tarjoavan Bionto Oy:n neuvonantajana rahoitusjärjestelyssä, jossa Korpi Capital teki yhtiöön 4 miljoonan euron siemenvaiheen pääomasijoituksen. Sijoituksen toteutuminen edellyttää tiettyjen sijoitusdokumentaatiossa yksilöityjen ehtojen täyttymistä. Bionto on suomalainen varhaisen vaiheen bioteknologiayhtiö, joka kehittää ja tuottaa kestäviä, kannattavia ja turvallisia bioteknisiä ratkaisuja tukemaan eri teollisuuden toimijoiden vihreää siirtymää ja liiketaloudellisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita.
Julkaistu 8.7.2024
Toimimme BHP:n suomalaisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa BHP teki malminetsintää koskevan yhteistyösopimuksen Kingsrose Mining Limitedin kanssa. Sopimuksen myötä BHP rahoittaa täysin omistamansa tytäryhtiön kautta mineraalien etsintää kohdealueilla Suomessa. BHP ja Kingsrose allekirjoittivat 22.5.2024 julkistetun järjestelyn yhteydessä kaksi malminetsintää koskevaa yhteistyösopimusta nikkeli- ja kuparimalmien etsinnästä tietyillä alueilla Suomessa ja Norjassa. Suomea koskeva yhteistyösopimus käsittää Kingsrosen neljä varausilmoitusta Kotalahden nikkelivyöhykkeellä, joka on Keski-Suomessa sijaitseva 400 kilometriä pitkä geologinen muodostuma. Alueella ovat aiemmin toimineet Hituran, Kotalahden ja Enonkosken nikkelikaivokset. Sopimusjärjestelyjen taustalla on Kingsrosen osallistuminen BHP:n maailmanlaajuiseen Xplor-ohjelmaan, jonka kohteena ovat innovatiiviset varhaisen vaiheen mineraalietsintää harjoittavat yhtiöt. Ohjelman tavoitteena on löytää energiasiirtymään vaadittavia kriittisiä resursseja. BHP on markkina-arvolla mitattuna maailman suurin kaivosyhtiö. Yhtiö tuottaa rautamalmia, metallurgista kivihiiltä, kuparia ja nikkeliä, ja se on laajentamassa tuotantoaan myös potaskaan.
Julkaistu 4.7.2024