S-Pankki – 1,45 miljardin joukkovelkakirjalainat Svenska Handelsbankenin liiketoimintakaupan rahoittamiseksi
Neuvoimme S-Pankkia neljässä yhteensä 1,45 miljardin joukkovelkakirjalainassa, joilla rahoitettiin Svenska Handelsbankenin Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoimintojen liiketoimintakauppa. Vuonna 2023 neuvoimme S-Pankkia, kun se täydensi aiempaa joukkovelkakirjalainaohjelmaansa ja laski liikkeeseen kaksi uutta joukkovelkakirjalainaa. S-Pankin ensimmäinen, 500 miljoonan euron suuruinen katettu joukkovelkakirjalaina laskettiin liikkeeseen syyskuussa 2023. Yleisten liiketaloudellisten tarpeiden lisäksi liikkeeseenlaskulla rahoitettiin Svenska Handelsbanken AB:n Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoimintojen liiketoimintakauppaa. Marraskuussa 2023 laskettiin liikkeeseen 150 miljoonan euron Senior Preferred MREL Eligible Notes joukkovelkakirjalaina, jonka tarkoituksena oli täyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta (MREL-vaade) sekä rahoittaa pankin toimintaa. Vuonna 2024 olemme neuvoneet S-Pankkia 3 miljardin euron joukkovelkakirjalainaohjelman päivityksessä. Ohjelman mukaisesti S-Pankki voi laskea liikkeeseen Senior Preferred MREL Eligible Notes joukkovelkakirjalainoja, katettuja joukkovelkakirjalainoja (covered bond) ja ensisijaisen lisäpääoman (AT1) joukkovelkakirjalainoja. Helmikuussa 2024 neuvoimme S-Pankkia 300 miljoonan euron Senior Preferred MREL Eligible Notes joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa ja vuonna 2025 erääntyvien 220 miljoonan euron Senior Preferred MREL Eligible Notes joukkovelkakirjojen takaisinostotarjouksessa. Takaisinostotarjous edellytti Rahoitusvakausviraston etukäteistä hyväksyntää perustuen komission delegoituun asetukseen (EU) 2023/827 teknisistä sääntelystandardeista omien varojen vähentämistä koskevan etukäteisen luvan sekä hyväksyttävien velkojen instrumentteihin liittyvien vaatimusten osalta. Rahoitusvakausvirasto myönsi S-Pankille luvan velkakirjojen takaisinostoon. Luvan mukaisesti S-Pankki korvasi velkakirjat vähintään yhtä laadukkailla tai laadukkaammilla omien varojen tai hyväksyttävien velkojen instrumenteilla S-Pankin tuloksen tuottamiskyvyn kannalta kestävillä ehdoilla. Takaisinostotarjouksen lopulliset tulokset julkistettiin vuoden 2024 helmikuussa. Huhtikuussa 2024 neuvoimme S-Pankkia perusesitteen täydennyksessä ja toisen 500 miljoonan euron suuruisen katetun joukkolainan liikkeeseenlaskussa. Katetun joukkolainan erääntymispäivä on 16.4.2030.
Julkaistu 30.7.2024