1.6.2023

Tulevaisuuden menestystarinat kirjoitetaan uuden sukupolven äänellä – 40 stipendin saajaa on valittu

Asianajotoimisto Castrén & Snellmanin sydän on aina sykkinyt paremmalle ja oikeudenmukaisemmalle huomiselle. 135-vuotisen historiamme aikana olemme toimineet neuvonantajina yhteiskunnallisesti merkittävissä, uraauurtavissa hankkeissa ja olleet mukana luomassa nuorille lupauksille ja vaikuttajille kasvun paikkoja.

Juhlavuotemme kunniaksi jaamme 40 Stipendiä tulevaisuudelle. Puolet stipendeistä jaetaan korkeakouluopiskelijoille ja puolet abiturienteille ja peruskoulun 9.-luokkalaisille. Haluamme näin tukea tulevaisuutemme rakentajia.

Stipendi tulevaisuudelle on pieni kannustuksemme aktiivisille tekijöille ja toimijoille. Opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet erityistä yhteiskunnallista aktiivisuutta ja pyrkineet vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Heille, jotka käyttävät omaa ääntään ja ajatteluaan ja panevat itsensä likoon paremman tulevaisuuden puolesta. Heille, joita yhteinen ajaa enemmän kuin oma ja jotka paitsi haaveilevat, myös toimivat.

Korkeakouluopiskelijoiden hakemuksissa korostui vaikuttamisen monipuolisuus

Jaamme 20 stipendiä, kukin arvoltaan 500 euroa, korkeakouluopiskelijoille, jotka ovat voineet hakea stipendiä itse tai tulla mukaan hakuun suosittelun kautta. Näiden stipendien saajat on valinnut stipendiraati, johon kuuluivat Castrén & Snellmanin toimitusjohtaja Sakari Lukinmaa ja henkilöstöjohtaja Outi Ruohola sekä vaikuttaja Maria Karjalainen ja Sitran vanhempi neuvonantaja Jorma Jaalivaara. Raati käsitteli stipendihakemukset nimettöminä.

Iloksemme voimme nyt kertoa, että stipendit myönnettiin seuraaville ansioituneille opiskelijoille:

Alli Pylkkö, oikeustieteet
Cevor Tikerpuu, oikeustieteet
Elias Järventaus, kauppatieteet
Elisa Hyvärinen, oikeustieteet
Emilia Tuomiluoma, oikeustieteet
Emma Långström, oikeustieteet
Enna Hietikko, oikeustieteet
Hekma Peltonen, oikeustieteet
Helen Laitinen, kauppatieteet
Jere Tuononen, oikeustieteet
Julia Kinnunen, oikeustieteet
Kerttu Mikkonen, kauppatieteet
Martta Luoma, oikeustieteet
Onni Kuivala, oikeustieteet
Pia Blomqvist, kauppatieteet
Ronja Dorairaju, kauppatieteet
Roope Rantala, oikeustieteet
Sami Hasunen, oikeustieteet
Sonja Kojo, oikeustieteet
Venla Mathlein, oikeustieteet

”Haluan kiittää lämpimästi kaikkia opiskelijoita, jotka antoivat panoksensa stipendihakuumme. Hakemukset olivat huolella laadittuja ja niistä huokui lahjakkuus, kipinä ja tavoitteellisuus muuttaa asioita. Monilla olikin vahvaa näyttöä itselle tärkeisiin asioihin vaikuttamisesta ja vakuuttavia suunnitelmia ja tavoitteita tulevaisuudelle. Hienoa, että voimme palkita tulevaisuuden menestystarinoiden tekijöitä stipendein”, iloitsee henkilöstöjohtaja Outi Ruohola.

Stipendihakemukset olivat vaikuttavia, ja valintoja punnittiin monelta eri kantilta. Yhteistä kaikille hakijoille oli itsensä likoon laittaminen paremman tulevaisuuden puolesta. Hakijoissa korostui se, että monet ovat olleet aktiivisia vaikuttajia jo nuoresta saakka. Vaikuttamisen paikkoja löytyi niin ainejärjestöstä ja politiikasta kuin harrastusten ja muiden mielenkiinnonkohteidenkin joukosta.

Yläkoululaisten ja lukiolaisten stipendit lahjoitettiin suoraan oppilaitoksille, jotka ovat puolestaan valinneet stipendien saajat. Stipendit jaetaan kevätjuhlien yhteydessä.

Castrén & Snellman on kasvava, kansainvälinen asianajotoimisto. Menestyksemme perustuu vaativien asianajopalveluiden edelläkävijyyteen yritysjärjestelyissä, riidanratkaisussa ja kaikilla muillakin liikejuridiikan aloilla. Asiakkaidemme strategisena kumppanina luomme edellytyksiä markkinaa muuttaville, kestäville menestystarinoille.

Uusimmat referenssit

Avustimme Nomiosia, eurooppalaisen growth buyout -pääomasijoittaja Keensight Capitalin portfolioyhtiötä, sen rajat ylittävässä yrityskaupassa, jossa se osti Intragen Groupin. Intragen Group on johtava eurooppalainen digitaalisen identiteetin ja pääsynhallinnan asiantuntija. Yritysosto on merkittävä virstanpylväs Nomiosin kasvustrategiassa ja vahvistaa edelleen yhtiön asemaa kansainvälisenä ja luotettuna kyberturvallisuuden kumppanina Euroopassa. Nomios on yksi Euroopan johtavista kyberturvallisuuspalveluiden tarjoajista. Keensight Capital on eurooppalainen growth buyout -pääomasijoitusyhtiö, jolla on syvää asiantuntemusta teknologia- ja terveydenhuoltoaloilta.
Julkaistu 17.11.2025
Castrén & Snellman laati ympäristöministeriön toimeksiannosta selvityksen siitä, miten kiertotalouslailla voitaisiin vaikuttaa julkisiin hankintoihin siten, että kiertotaloustekijät otettaisiin niissä paremmin huomioon. Selvityksellä tuotettiin tietoa kiertotalouslain valmistelun tueksi. Selvitys sisältää katsauksen relevantteihin strategioihin, toimintaohjelmiin ja linjauksiin, lainsäädäntökatsauksen, oikeuskäytäntökatsauksen, arvion kiertotaloushankintojen nykytilasta sekä kansainvälisiä esimerkkejä kiertotalousaspektien huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa. Esitimme selvityksessä myös konkreettisia johtopäätöksiä sekä ehdotuksen mahdolliseksi säännökseksi perusteluineen. Ehdotuksessa on pyritty siihen, että sääntely olisi mahdollisimman vaikuttavaa ja haitalliset sivuvaikutukset mahdollisimman vähäisiä. Julkaistu selvitys on luettavissa kiertotalouslakihankkeen hankeikkunassa . Selvityksen toteutti työryhmä Anna Kuusniemi-Laine, Sanna Aalto-Setälä, Lotta Huhtamäki, Marja Ollila, Laura Vuorinen, Paavo Heinonen ja Anna Ylitalo.
Julkaistu 11.11.2025
Avustimme CapMan Real Estatea korkealaatuisen, Helsingin Katajanokalla sijaitsevan asuinkiinteistön hankinnassa ja rahoituksessa. Kiinteistö hankittiin Suomen Merimiespalvelutoimistolta (MEPA). Kaupan kohteena ollut vuonna 2017 valmistunut kiinteistö koostuu 38 modernista vuokra-asunnosta ja pysäköintihallista. Rakennus on korkealaatuinen, ja siinä on modernit pohjaratkaisut sekä hyvin suunnitellut yhteiset tilat, kuten kuntosali ja kattosauna. Rakennus sulautuu hyvin alueen historialliseen ja merelliseen luonteeseen. Asuinkiinteistö sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa arvostetussa Katajanokan merenrantakaupunginosassa. Kiinteistöllä on korkea ESG-profiili, jota CapMan Real Estate aikoo kehittää entisestään.
Julkaistu 6.11.2025
Toimimme Stena Linen oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa NLC Ferry Ab Oy:n (Wasaline). Kauppa vahvistaa Stena Linen asemaa Itämerellä ja mahdollistaa Stena Linen toiminnan Ruotsin Uumajan ja Suomen Vaasan välisellä lauttareitillä. Yritysosto vahvistaa entisestään Stena Linen asemaa yhtenä kestävän kehityksen johtavista toimijoista lauttateollisuudessa ja parantaa yhtiön mahdollisuuksia käyttää vaihtoehtoisia polttoaineita sekä tarjoaa vahvan intermodaalisen kuljetusyhteyden Göteborgin ja Trelleborgin suuntaan ja edelleen Euroopan mantereelle. NLC Ferryn, joka toimii lisänimellä Wasaline, omisti Merenkurkun Link, joka on Uumajan ja Vaasan kaupunkien puoliksi omistama yhtiö. Wasaline on maailman pohjoisin varustamo, joka liikennöi päivittäin matkustaja- ja rahtiliikennettä Vaasan ja Uumajan välillä. Wasaline on Itämeren ensimmäinen hiilineutraali lauttaliikenteen harjoittaja biokaasulla ja akuilla kulkevalla hybridialuksellaan Aurora Botnia. Stena Line on yksi Euroopan johtavista lauttaoperaattoreista, jolla on 20 reittiä eri puolilla Eurooppaa. Yhtiö on perheyritys, joka perustettiin vuonna 1962, ja sen pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Sen palveluksessa on 6 550 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on 19,6 miljardia kruunua. Kaupan toteutuminen on ehdollinen Uumajan ja Vaasan kunnanvaltuustojen hyväksynnöille sekä tavanomaisille kaupan täytäntöönpanoa koskeville ehdoille, kuten viranomaishyväksynnöille. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 alussa. Castrén & Snellman tekee yhteistyötä CMS Wistrandin kanssa, joka on Stena Linen neuvonantaja Ruotsin lakia koskevissa asioissa kaupan yhteydessä.
Julkaistu 4.11.2025