14.1.2022

Castrén & Snellmanille Excellence in Client Relations -tunnustus Law Firm of the Year 2021 Finland -tutkimuksessa

Castrén & Snellman on saanut yhtenä ensimmäisistä suomalaisista asianajotoimistoista Excellence in Client Relations -tunnustuksen Law Firm of the Year 2021 Finland -tutkimuksessa. Tutkimus toteutettiin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Excellence in Client Relations -nimitys myönnetään tänä vuonna asianajotoimistoille, jotka ovat saaneet tutkimuksen asiakastyytyväisyysindeksi-osiossa useita korkeita arvosanoja. Nimityksen saaminen edellyttää lisäksi, että toimisto on sijoittunut Law Firm of the Year 2021 -tutkimuksen Image-osiossa kymmenen parhaan joukkoon.

Kiitämme tutkimukseen osallistuneita asiakkaitamme luottamuksesta. Se antaa meille hyvän pohjan kehittää kumppanuuksiamme eteenpäin ja luoda yhdessä uusia kestäviä menestystarinoita.

 Regin tekemä tutkimus keräsi Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 1 100 vastausta. Ruotsissa tutkimus on toteutettu jo yli 10 vuoden ajan.

Tukholmassa vuonna 1997 perustettu Regi on riippumaton tutkimusyhtiö.

Uusimmat referenssit

Toimimme PwC:n oikeudellisena neuvonantajana Kelan etuusjärjestelmien uudistushankkeen kilpailutuksessa, jonka PwC voitti. Kyseessä on merkittävä Suomen sosiaaliturvainfrastruktuurin modernisointia koskeva hanke. Kela on valinnut PwC:n strategiseksi kumppanikseen toteuttamaan etuusjärjestelmiensä laajan uudistuksen, joka käsittää etuuskäsittelyn tietojärjestelmien, digitaalisen asioinnin, asiakkuudenhallinnan ja tiedonvälityksen alustat. Hankkeen tavoitteena on vastata tulevaisuuden digitaalisen toimintaympäristön ja asiakkaiden vaatimuksiin. Teknologiaksi on valittu Salesforce. Uusien järjestelmien odotetaan sujuvoittavan etuuskäsittelyä ja parantavan asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien käyttäjäkokemusta. Lisäksi niiden avulla pystytään varautumaan aiempaa paremmin lainsäädäntömuutoksiin. Castrén & Snellman toimi PwC:n strategisena oikeudellisena neuvonantajana tarjouskilpailun alusta loppuun saakka. Kilpailutus toteutettiin kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Onnittelemme lämpimästi PwC:tä tarjouskilpailun voittamisesta ja jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisia positiivisia vaikutuksia hankkeella on Suomen sosiaaliturvajärjestelmään.
Julkaistu 24.4.2025
Neuvoimme Milexia Groupia, ranskalaisen pääomasijoittajan Crédit Mutuel Equityn salkkuyhtiötä, sen hankkiessa Alpha Positron Oy:n liiketoiminnan. Alpha Positron Oy on suomalainen jakelija, joka on erikoistunut GPS/GNSS-, aika- ja taajuusratkaisujen toimittamiseen elektroniikkateollisuudelle, prosessiautomaatioon, yritysten IT-järjestelmiin, puolustusteollisuudelle ja muille vaativille markkinoille. Milexia Group on yksi maailman johtavista eurooppalaisista korkealaatuisten elektronisten komponenttien, järjestelmien ja tieteellisten instrumenttien toimittajista. Sillä on toimitiloja, varastoja ja teknisiä keskuksia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa, Pohjoismaissa ja Hongkongissa. Yrityskauppa tukee Milexian strategiaa laajentaa läsnäoloaan Pohjoismaissa ja vahvistaa viestintäratkaisujen valikoimaansa.
Julkaistu 24.4.2025
Toimimme Piippo Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana kaupassa, jossa Piippo myy kahdessa vaiheessa omistamansa kaapelilanka- ja verkkokoneet, niihin liittyvät muut omaisuuserät sekä Piipon liiketoiminnassaan käyttämät tavaramerkit portugalilaiselle Cotesi S.A:lle. Kaupan lopullisen toteutumisen odotetaan tapahtuvan arviolta vuoden 2026 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Piippo Oyj:n ydinliiketoimintaa ovat paalausverkot ja -langat ja se on kansainvälisesti alan yksi johtavista toimijoista. Yhtiön globaali jakeluverkosto kattaa yli 40 maata. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Cotesi on vuonna 1967 perustettu yksi maailman johtavista synteettisistä ja luonnonmateriaaleista valmistettujen lankojen, verkkojen ja köysien tuottajista ja sillä on toimintaa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa ja sen päätuotantolaitos sijaitsee Portugalissa Vila Nova de Gaiassa.
Julkaistu 17.4.2025
Toimimme KKR:n suomalaisena oikeudellisena neuvonantajana sen ostaessa Karo Healthcaren koko osakekannan EQT:ltä. Kauppa on seurausta Karon merkittävästä strategisesta muutoksesta pohjoismaisesta erikoislääkeyrityksestä johtavaksi eurooppalaiseksi kuluttajille suunnatun terveydenhuollon alustaksi, jonka tuotevalikoimakattaa ihoterveyden, jalkaterveyden ja intiimiterveyden sekä ruoansulatuskanavan terveyden ja vitamiinit, kivennäisaineet ja ravintolisät. KKR & Co. Inc. (NYSE: KKR) on johtava maailmanlaajuinen sijoitusyhtiö, joka tarjoaa vaihtoehtoista omaisuudenhoitoa sekä pääomamarkkina- ja vakuutusratkaisuja. KKR sponsoroi sijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomasijoituksiin, luottoihin ja kiinteään omaisuuteen, ja sillä on strategisia kumppaneita, jotka hallinnoivat hedge-rahastoja. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä ja viranomaishyväksyntöjä. Kaupan odotetaan toteutuvan lähikuukausina.
Julkaistu 17.4.2025