Teollinen internet – kuka omistaa tiedon?

Nyt Suomessa eletään taas uuden teollisen murroksen aikaa, teollisen internetin vallankumousta, joka mullistaa parhaillaan myös perinteisen raskaan teollisuuden liiketoimintamalleja.

Uusi teollinen vallankumous

Teollisen internetin perusajatus toisiinsa verkon kautta yhteydessä olevista ja keskenään keskustelevista esineistä ei ole uusi. Jo nyt monilla teollisuudenaloilla on käytössä järjestelmiä, joiden avulla koneita voidaan valvoa ja kontrolloida etävalvomoista käsin niihin kiinnitettyjen sensoreiden avulla. Yritysten väliseen teolliseen internetiin liittyvät tiedon hallintaa koskevat juridiset kysymykset voidaan ratkaista nykyisenlaisilla palvelu- ja toimeksiantosopimuksilla, kunhan toiminnan tarpeet ja erityispiirteet otetaan huomioon.

Jo olemassa olevien teollisen internetin tiedonvälitysratkaisujen ennustetaan laajenevan kokonaisvaltaiseksi yhteiskuntia mullistavaksi laiteverkostoksi, esineiden internetiksi (Internet of Things). Siinä kodit, älyteknologialla varustetut vaatteet, itseohjautuvat autot ja kaupungin infrastruktuuri ovat kaikki yhteydessä tietoverkkoon ja sen kautta toisiinsa. Esineet vaihtaisivat siis jatkuvasti tietoja keskenään, mikä tehostaisi tuotantoketjuja ja loisi uusia toimialoja ja kaupallisia sovelluksia. Raskaan teollisuuden yritys voisi saada lisää tuloja teollisen internetin palveluista kun koneiden tarkemmasta optimoinnista tai huoltotoiminnan tehostumisesta.

Nyt käynnissä olevaa teollista murrosta voidaankin verrata Suomen talouden aiempiin suuriin murroskausiin. Etlan, Aalto-yliopiston ja VTT:n laatimassa selvityksessä Suomi – Teollisen internetin Piilaakso esitetäänkin, että jos maamme onnistuu sijoittautumaan esineiden internetin ensimmäiseen aaltoon, se on Suomelle miljardiluokan mahdollisuus.

Lisäarvona tieto, haasteena sen hallinta

Teollisen internetin tuottama lisäarvo perustuu siis pitkälti sen avulla kerättyyn ja tuotettuun tietoon. Tieto on kuitenkin kaupallisena hyödykkeenä ongelmallinen, sillä sitä ei lähtökohtaisesti voi omistaa, vaan sen käytön reunaehdot on määriteltävä hallintaoikeuksien kautta. Lähtökohtaisesti tieto kuuluu sille taholle, joka on valmistanut laitteen ja sen ohjelmiston sekä kerännyt tiedon niiden avulla. Teollisen internetin sovellusten kannalta esimerkiksi etähallittavan koneen keräämä tieto kuuluu koneen valmistajalle eikä koneen omistavalle ja sitä käyttävälle yhtiölle. Tällöin kuitenkin koneen tai laitteen omistaja ja käyttäjä tulee vahvasti sidotuksi sen valmistajaan. Tämä ei ole ehkä toivottavaa koneen omistajan näkökulmasta?

Sopimusvapauden perusteella laitteen ja tiedon hallintakytkös voidaan kuitenkin purkaa ja järjestää uudestaan. Tietojen käyttöön ja luotettavuuteen liittyvät sopimukset tulevatkin olemaan keskeinen elementti teollisen internetin kehityksessä.

Riskienhallintaa juridisilla ratkaisuilla

Teollisen internetin kehittyminen edellyttää ennen kaikkea luottamusta eri yritysten välillä, sillä keskenään keskustelevat älylaitteet herättävät pelkoa esimerkiksi liikesalaisuuksien vaarantumisesta.

Avainasemaan nousevat yritysten väliset pelisäännöt ja hyvin laaditut sopimukset, joilla varmistetaan kustannusten ja hyötyjen oikeudenmukainen jakautuminen. Lisäksi esineiden keskinäinen keskustelu edellyttää, että niille luodaan yhtenäinen kieli tai ainakin rajapinnat, jotka ymmärtävät erilaisten laitteiden kieltä. Maailmalla onkin vireillä useita kansainvälisiä standardointihankkeita teollisen internetin verkkojen ja tietovirtojen keskinäisen kommunikaation varmistamiseksi.

Teknisten ongelmien lisäksi tiedonsiirtoon liittyy kuitenkin myös lainsäädännöllisiä ongelmia, jotka koskevat erityisesti tilanteita, joissa yritykset ja kuluttajat kommunikoivat älylaitteilla. Tietosuojalainsäädäntö sekä Suomen että EU:n tasolla puuttuu henkilötietojen käsittelyyn, keräämiseen ja siirtoon tavalla, joka rajoittaa niiden kaupallista hyödyntämistä. Esineiden internet edellyttäneekin laajempaa lainsäädäntökeskustelua erityisesti siitä, miten tietoja voidaan käyttää kaupallisesti, vaikka myös yksityisyydensuojaan ja tiedolliseen itsemääräämisoikeuteen liittyvät kysymykset on otettava vakavasti.

Ei uhka vaan mahdollisuus

Esineiden internetin tuottamat haasteet vaativat siis uudenlaista juridista ajattelua ja uudenlaisia sopimuksia. Uuden järjestelmän tuottama lisäarvo syntyy nimenomaan esineiden välisessä keskustelussa, joten on äärimmäisen tärkeää määritellä liikkuvan tiedon omistajuuskysymykset sekä se, miten siitä saatavat hyödyt ja tulot jaetaan.

Teollisen internetin vallankumoukseen tulisikin suhtautua kuten aikanaan sotakorvauksiin: yhteisenä kansallisena haasteena, josta selviäminen lisää Suomen taloudellista vaurautta, kilpailukykyä ja hyvinvointia.

Jaakko Lindgren