Kaisa Barkman

viestintä- ja markkinointijohtaja

Vastaan Castrén & Snellmanin markkinoinnin ja viestinnän sekä asiakkuuksiemme hoidon ja myynnin tuen johtamisesta. Eri osa-alueiden asiantuntijoista koostuvalla tiimillämme on yhteinen kipinä työskennellä päivittäin sen eteen, että voimme tuottaa lisäarvoa asiakkaillemme, parantaa asiakkaidemme menestymisen edellytyksiä muuttuvassa maailmassa ja sujuvoittaa yhteistä työskentelyämme.

Johtoryhmän jäsenenä osallistun toimistomme päivittäiseen johtamiseen ja kehittämiseen. Koen olevani palveluammatissa, jossa saan edistää sekä cassulaisten että asiakkaidemme yhteisiä asioita. Saan kipinää siitä, kun toimintaa viedään eteenpäin asiakaslähtöisesti ja saamme yhdessä aikaan positiivista muutosta ja kasvua.

Olen toiminut yli 15 vuotta kaupallisissa tehtävissä Suomen johtavien asiantuntijayritysten johtoryhmissä muun muassa markkinoinnin konsultointiyrityksessä, eläinlääkäriasemaketjussa ja nyt strategisen liikejuridiikan parissa Castrén & Snellmanilla. Mielenkiintoisten tehtävien myötä minulle on kertynyt monipuolinen osaaminen muutoksen johtamisesta ja palvelualan liiketoiminnan kehittämisestä.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri.

On kunnia olla mukana rakentamassa maineikasta asianajotoimistoamme ja viemässä eteenpäin alan edelläkävijän, modernin klassikkobrändin menestystarinaa.

Uusimmat referenssit

Toimimme kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä Urban Partnersin neuvonantajana yli 100 miljoonan euron rahoitusjärjestelyssä Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa rakennushankkeessa, jossa yhdistyvät vuokra-asuminen ja hoiva-asuminen saman kokonaisuuden puitteissa. Urban Partnersin hallinnoima rahasto (NSF V) hankki Herttoniemessä sijaitsevan tontin ja varmisti hankkeelle kaavoituksen hybridimuotoisen asumiskokonaisuuden toteuttamiseksi. Moderni kokonaisuus tarjoaa korkealaatuisia vuokra-asuntoja sekä hoiva-asumista ikäihmisille. Kohteeseen toteutetaan yhteensä 425 asuntoa ja 108 hoiva-asuntoa neljässä rakennuksessa. Hanke toteutetaan Urban Partnersin kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Kaikki rakennukset toteutetaan energialuokkaan A, ja hankkeessa tavoitellaan kansainvälisen LEED-ympäristösertifioinnin korkeinta Platinum-tasoa sekä hanke toteutetaan EU-taksonomian vaatimusten mukaisesti.
Julkaistu 5.1.2026
Avustimme Citycon Oyj:tä Lippulaiva-asuinkiinteistöjen myynnissä Espoossa. Myydyt asuinkiinteistöt koostuvat 275 asunnosta, yhteensä noin 13 000 neliömetriä, ja sijaitsevat Cityconin omistaman Lippulaiva-kauppakeskuksen yhteydessä. Bruttokauppahinta 61,5 miljoonaa euroa vastaa kohteen viimeisintä IFRS:n mukaista kirja-arvoa.
Julkaistu 19.12.2025
Neuvoimme S-Pankki Oyj:tä 150 miljoonan euron Senior Non-Preferred Notes -joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa ja vuonna 2026 erääntyvien 150 miljoonan euron Senior Preferred MREL Eligible Notes -joukkovelkakirjojen takaisinostotarjouksessa. Takaisinostotarjous edellytti Rahoitusvakausviraston etukäteistä hyväksyntää perustuen komission teknisiin sääntelystandardeihin (EU) 2023/827. Rahoitusvakausvirasto myönsi S-Pankille luvan velkakirjojen takaisinostoon. Luvan mukaisesti S-Pankki korvasi velkakirjat vähintään yhtä laadukkailla tai laadukkaammilla omien varojen tai hyväksyttävien velkojen instrumenteilla S-Pankin tuloksen tuottamiskyvyn kannalta kestävillä ehdoilla. Takaisinostotarjouksen 10.12.2025 julkaistujen lopullisten tulosten mukaan S-Pankki hankki takaisin yhteensä 97,9 miljoonan euron määräiset joukkovelkakirjat. Uudelle joukkovelkakirjalainalle maksetaan vaihtuvaa korkoa, joka määräytyy kolmen kuukauden Euribor-koron mukaan lisättynä 1,35 prosentin marginaalilla. Joukkovelkakirjalaina laskettiin liikkeeseen 11.12.2025 ja listattiin Helsingin Pörssiin. Joukkovelkakirjalainan erääntymispäivä on 11.12.2029. Liikkeeseenlaskun tarkoituksena oli täyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta (MREL-vaade) sekä rahoittaa pankin toimintaa.
Julkaistu 18.12.2025
Avustamme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä seitsemän sosiaalisen infrastruktuurin kohteen myynnissä Kinland AS:lle. Kaupan arvo on noin 29 miljoonaa euroa, ja portfolioon kuuluu kolme päiväkotikiinteistöä sekä neljä lastensuojeluyksikköä eri puolilta Suomea. Portfolio koostuu moderneista ja energiatehokkaista kohteista, jotka ovat pitkäaikaisesti vuokrattuja alan johtaville toimijoille. Vuokrasopimusten painotettu keskimääräinen jäljellä oleva kesto (WAULT) on noin 11 vuotta. Kaupan odotetaan toteutuvan 17. joulukuuta 2025.
Julkaistu 10.12.2025
Neuvoimme Ålandsbanken Abp:tä suostumusten hakumenettelyssä koskien sen joulukuussa 2041 erääntyviä 150 000 000 Ruotsin kruunun Tier 2 -joukkovelkakirjalainoja ja maaliskuussa 2043 erääntyviä 200 000 000 Ruotsin kruunun Tier 2 -joukkovelkakirjalainoja. Suostumusten hakumenettelyssä muutettiin edellä mainittujen joukkovelkakirjalainojen ehtoja poistamalla niistä alaskirjausmekanismit. Lisäksi neuvoimme Ålandsbanken Abp:tä 350 miljoonan Ruotsin kruunun ensisijaisen lisäpääoman (Additional Tier 1) joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan vaihtuvaa korkoa, joka määräytyy kolmen kuukauden STIBOR-koron mukaan lisättynä 3,35 prosentin marginaalilla. AT1-instrumentti laskettiin liikkeeseen 20.11.2025 ja listattiin Helsingin Pörssiin. Instrumentti on eräpäivätön, ja se lasketaan EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaiseen ensisijaiseen lisäpääomaan. Liikkeeseenlasku vahvistaa Ålandsbankenin pääomarakennetta suotuisia markkinaolosuhteita hyödyntäen.
Julkaistu 10.12.2025
Toimimme Axcelin portfolioyhtiön SuperOffice AS:n suomalaisena neuvonantajana, kun se hankki Lyyti Oy:n  suomalaiselta pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partnersilta ja muilta myyjiltä. Lyyti tarjoaa johtavaa tapahtumanhallintajärjestelmää, jonka avulla voidaan toteuttaa live-, online- ja hybriditapahtumia. Yhtiöllä on vahva asiakaskunta Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. SuperOffice on Pohjois-Euroopan johtava asiakkuudenhallinta- eli CRM-ohjelmistojen toimittaja pienille ja keskisuurille yrityksille. Axcel on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka keskittyy teknologiaan, yrityspalveluihin ja teollisuuteen, terveydenhuoltoon sekä kuluttajasektoriin.
Julkaistu 9.12.2025
Luonnontuotteiden, muiden terveyteen liittyvien tuotteiden ja kosmetiikan vähittäiskauppaa harjoittanut Life Finland Oy hakeutui konkurssiin omasta aloitteestaan kesäkuussa 2025, ja konkurssipesän pesänhoitajaksi määrättiin asianajajamme, counsel Elina Pesonen . Life Finland Oy kuului kansainväliseen Life-konserniin, ja sen emoyhtiö Life Europe AB asetettiin myös konkurssiin kesäkuussa 2025 Ruotsissa. Life Finland Oy:llä oli konkurssiin asetettaessa eri puolella Suomea yli 30 avoinna olevaa myymälää ja lähes 170 työntekijää. Myymälätilojen lisäksi yhtiöllä oli useita muita vuokrakohteita, kuten tyhjennyksessä olevia liiketiloja sekä toimisto- ja varastotiloja. Konkurssipesä järjesti konkurssiloppuunmyynnit kaikissa yhtiön myymälöissä. Myymälöiden alasajo ja konkurssiloppuunmyynnit toteutettiin tehokkaasti noin kahdessa viikossa yhteistyössä yhtiön maajohtajan, aluejohtajien ja myymälähenkilökunnan kanssa. Loppuunmyynneistä saatu realisaatiotulos oli merkittävä, ja vaihto-omaisuusvarasto saatiin lähes kokonaisuudessaan myytyä kuluttajille. Konkurssipesän pesänhoito on vaatinut monipuolista asiantuntemusta. Menettelyssä on hoidettu muun muassa konsernitilijärjestelyihin, immateriaalioikeuksiin, franchising-sopimuksiin, työsuhteisiin ja kuluttajavelkojiin liittyviä erityiskysymyksiä. Lisäksi menettelyyn on keskeisesti liittynyt kansainvälinen ulottuvuus, sillä pesänhoitaja on järjestellyt toiminnan alasajoa ja omaisuuden realisointia tiiviissä yhteistyössä ruotsalaisten konserniyhtiöiden konkurssipesien hallintojen kanssa. Yhteistyö on sisältänyt muun muassa liiketoiminnan myyntimahdollisuuksien selvittämistä, aineettomien oikeuksien myynnin sekä konsernin sisäisten sopimusten koordinointia
Julkaistu 9.12.2025
Neuvoimme General Catalystia sen toimiessa pääsijoittajana (lead investor) ICEYEn 150 miljoonan euron series E -rahoituskierroksessa, jossa yhtiön arvostus nousi 2,4 miljardiin euroon. ICEYE on maailman johtava SAR-tutkasatelliittijärjestelmien toimittaja, ja se operoi maailman suurinta SAR-konstellaatiota. Sen teknologia mahdollistaa objektiivisen, lähes reaaliaikaisen maanhavainnoinnin kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa, mikä tukee valtioita ja teollisuutta riskienhallinnassa ja nopeassa reagoinnissa. General Catalyst on kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee yhteistyötä johtavien kasvuyritysten kanssa rakentaakseen globaalia resilienssiä ja edistääkseen tekoälyn soveltamista. Sen sijoitusportfolioon kuuluu maailman tunnetuimpia teknologiayrityksiä, kuten Airbnb, Snap, Stripe, Mistral AI, Hubspot, Anduril, Helsing ja Legora. Neuvoimme General Catalystia tässä järjestelyssä yhteistyössä yhdysvaltalaisen asianajotoimiston Goodwinin kanssa.
Julkaistu 8.12.2025