Toimimme PwC:n oikeudellisena neuvonantajana Kelan etuusjärjestelmien uudistushankkeen kilpailutuksessa, jonka PwC voitti. Kyseessä on merkittävä Suomen sosiaaliturvainfrastruktuurin modernisointia koskeva hanke.
Kela on valinnut PwC:n strategiseksi kumppanikseen toteuttamaan etuusjärjestelmiensä laajan uudistuksen, joka käsittää etuuskäsittelyn tietojärjestelmien, digitaalisen asioinnin, asiakkuudenhallinnan ja tiedonvälityksen alustat.
Hankkeen tavoitteena on vastata tulevaisuuden digitaalisen toimintaympäristön ja asiakkaiden vaatimuksiin. Teknologiaksi on valittu Salesforce. Uusien järjestelmien odotetaan sujuvoittavan etuuskäsittelyä ja parantavan asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien käyttäjäkokemusta. Lisäksi niiden avulla pystytään varautumaan aiempaa paremmin lainsäädäntömuutoksiin.
Castrén & Snellman toimi PwC:n strategisena oikeudellisena neuvonantajana tarjouskilpailun alusta loppuun saakka. Kilpailutus toteutettiin kilpailullisena neuvottelumenettelynä.
Onnittelemme lämpimästi PwC:tä tarjouskilpailun voittamisesta ja jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisia positiivisia vaikutuksia hankkeella on Suomen sosiaaliturvajärjestelmään.