Pääoma­sijoittaminen

Pääomasijoittajien omistamat yhtiöt ovat Suomen nopeimmin kasvavia yrityksiä. Pääomasijoitusmarkkinat ovatkin kasvaneet tasaisesti kymmenen viime vuoden ajan; Suomessa buyout-markkina on aktiivinen ja venture capital -sijoitukset myöhemmän vaiheen kasvuyrityksiin ovat ennätystasolla. Monia sijoittajia innostaa muutoksen tekeminen, kuten innovaatioiden kehittäminen tai globaalien ongelmien ratkaiseminen.

Pääomasijoitukselle haetaan arvon kasvua usein tehostamisen, skaalaamisen ja add-on -yritysostojen kautta. Kasvusijoituksen arvo taas perustuu yleensä osaamiseen, teknologiaan tai immateriaalioikeuksiin. Siksi sijoittajan on varmistettava, että ydinomaisuuteen liittyvät oikeudet pysyvät yrityksessä. Pääomasijoittamiseen liittyy myös sääntelykysymyksiä: vaihtoehtorahastojen perustamista ja toimintaa säännellään tarkasti, kun taas sijoituskohteissa monen uuden innovatiivisen liiketoiminta-alueen sääntely on vasta hahmottumassa.

Pääomasijoittajat, yrittäjät ja rahastojen sijoittajat saavat pääomasijoittamiselle omistautuneilta osaajiltamme ratkaisut eri vaiheiden sijoituksiin, yritysostoihin ja rahoitusjärjestelyihin, rahastojen perustamiseen, LP-neuvontaan ja avainhenkilöiden kannustamiseen ja sitouttamiseen. Tunnemme liiketoimintasi ja ymmärrämme tavoitteesi – keskitymme olennaiseen.

{{result.date}}