Puolustautuminen yritysvaltauksilta

Puolustautuminen yritysvaltauksilta

Pörssimarkkinoiden heilunta tai merkittävien suuromistajien puuttuminen voivat tehdä listayhtiöistä houkuttelevan valtauskohteen.

Yritysvaltauksissa valtaaja voi pyrkiä lisäämään päätösvaltaansa kohdeyhtiössä kasvattamalla omistusosuuttaan eri strategioilla. Valtaus voidaan esimerkiksi tehdä joko yhteisymmärryksessä yhden tai useamman merkittävän osakkeenomistajan kanssa tai ilman näiden osakkeenomistajien myötävaikutusta. Eri osakkeenomistajilla voi tällöin olla toisistaan poikkeavia intressejä ja tarve pohtia erilaisia keinoja tilanteeseen reagoimiseksi.

Meillä on pitkä kokemus kohdeyhtiöiden hallitusten ja merkittävien osakkeenomistajien tukemisesta yritysvaltaustilanteissa. Olemme auttaneet laatimaan erilaisia strategioita, joiden avulla asiakkaamme ovat voineet menestyksekkäästi vastata yritysvaltauksiin haluamallaan tavalla.