Helinä Pohjanlaakso

Senior Associate, oikeustieteen maisteri

Neuvon asiakkaitamme ympäristöön, infrastruktuuriin ja luonnonvaroihin liittyvissä kysymyksissä.

Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2020. Ennen siirtymistäni Castrén & Snellmanille työskentelin liikenne- ja viestintäministeriössä liikenteen palveluistumisen parissa. Ympäristö- ja energiakysymyksiä kohtaan heränneen kiinnostuksen ohella kokemus kartutti ymmärrystä paitsi kansallisesta ja EU-politiikasta myös meneillään olevan vihreän siirtymän kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta ympäristösääntelyyn.

Opintojeni ohessa olen työskennellyt muun muassa liikejuridiikkaan erikoistuneissa asianajotoimistoissa, Euroopan parlamentissa sekä valtioneuvostossa. Oikeustieteen maisterin tutkinnon lisäksi olen opiskellut oikeustiedettä Münchenissä Ludwig Maximilianin yliopistossa, jossa sain kattavan kuvan Saksan oikeusjärjestyksestä.

Parhaillaan suoritan Helsingin yliopistossa maantieteen opintoja, joiden pariin minut ajoi halu ymmärtää ympäristömme tilaa juridiikkaa laajemmin.

Palvelen asiakkaitamme myös saksaksi.

Olen perhevapaalla.

Uusimmat referenssit

Avustamme Verne Global Ltd:tä, joka on Pohjoismaiden johtava kestävällä energialla toimivien HPC-datakeskusten tarjoaja, Mäntsälään sijoitettavan datakeskuksen hankekehityksessä. Toimimme Vernen neuvonantajana syksyllä 2024 sen ostaessa hankealuetta hallinnoivan kiinteistöyhtiön sekä myöhemmin itse hankealueen. Kiinteistökehityksen ohella neuvonantomme kattaa luvituksen ja verotuksen. Lisäksi avustamme Verneä sähköverkkoliitäntä- ja verkkopalveluasioissa. Mäntsälän datakeskushanke on Vernen neljäs datakeskus Suomessa, mikä vahvistaa Vernen asemaa kestävien ja skaalautuvien datakeskusratkaisujen johtajana. Datakeskuksen kapasiteetti on aluksi 70 MW ja se sijoittuu kymmenen hehtaarin suuruiselle hankealueelle vain 40 minuutin ajomatkan päässä Helsinki-Vantaan kansainväliseltä lentokentältä. Laitos palvelee paljon dataa käyttäviä yrityksiä ja tekoälytoimijoita, jotka käyttävät HPC:tä, koneoppimista tai muutoin tarvitsevat suurta tiedonsiirtokapasiteettia. Laitos toimii yksinomaan uusiutuvalla energialla. Vernen uusi laitos noudattaa yhtiön parhaita suunnitteluperiaatteita toiminnan tehostamisesta ja ympäristövaikutusten minimoimisesta. Kampus toimii uusiutuvilla energialähteillä, ja datakeskuksen tuottama hukkalämpö hyödynnetään alueen lämmityksessä. Yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä Mäntsälän kunnan kanssa varmistaakseen, että datakeskuksella on myönteisiä paikallisvaikutuksia, mukaan lukien suunnitelmat hukkalämmön hyödyntämisestä kaukolämmityksessä. Vernen Mäntsälän datakeskuksen rakentaminen on suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2025 aikana ja sen odotetaan valmistuvan kahdessa vuodessa. Laajennus on osa Vernen pitkän aikavälin suunnitelmaa rakentaa kestävällä energialla toimiva datakeskuksia. Verne on vuoden 2024 alusta lähtien ollut Ardianin, joka on maailman johtava yksityinen sijoitustalo, omistuksessa. Ardian on investoinut jo yli 1,6 miljardia euroa Pohjoismaihin, keskittyen energiasiirtymään ja digitaalisen infrastruktuurin projekteihin, ja työskentelee Vernen kanssa edistääkseen kestävää kasvua koko alueella.  Lue Verne Globalin lehdistötiedote.
Julkaistu 20.2.2025
Avustamme Verne Global Ltd:tä, joka on Pohjoismaiden johtava kestävällä energialla toimivien HPC-datakeskusten tarjoaja, sen Helsingin alueella sijaitsevan datakeskuksen laajennushankkeessa. Syksyllä 2024 toimimme Vernen neuvonantajana sen hankkiessa maata olemassa olevalta Helsingin datakeskuskampukselta laajentumista varten. Neuvonantomme kattaa kiinteistökehityksen ohella muun muassa luvituksen ja rakentamisen. Helsingin seudun datakeskushankkeen laajennus merkitsee uutta virstanpylvästä Vernen kunnianhimoisessa kasvustrategiassa Pohjoismaissa, vastaavasti kuin Vernen datakeskushanke Mäntsälässä. Maa hankittiin perheomisteiselta Onvestilta, jolla on pitkä historia alueella. Alueen strateginen sijainti tarjoaa erinomaiset yhteydet sähkö- ja kuituverkkoihin, läheisyyden Helsinki-Vantaan lentokentälle ja helpon pääsyn kaupungin keskustaan. Datakeskus on ihanteellisen organisaatioille, jotka etsivät luotettavia ja helposti saavutettavia tiloja. Verne tulee kehittämään aluetta edelleen hyödyntäen sen 70 MW kapasiteettia. Hanke vastaa kestävän, suorituskykyisen laskentainfrastruktuurin kasvavaan kysyntään. Suunniteltu laajennus sisältää kaksi uutta rakennusta, jotka on suunniteltu vastaamaan tekoälyn, HPC:n ja muiden paljon laskentatehoa vaativien toimintojen teknisiin vaatimuksiin. Vernelle kestävyys on tärkeä arvo, ja Helsingin kampus toimii 100 % uusiutuvalla energialla. Datakeskuksen tuottama hukkalämpö syötetään suoraan paikalliseen kaukolämpöverkkoon. Kaikki uudet tilat rakennetaan tukemaan nestekiertoa, mikä mahdollistaa tehokkaan hallinnan tekoälyn ja muiden intensiivisten laskentatyökuormien tuottamille korkeille lämpötiloille. Lisäksi Verne käyttää uusiutuvaa dieseliä varavoimageneraattoreissaan Suomessa, mikä vähentää generaattoreiden kasvihuonekaasupäästöjä keskimäärin 90 %. Lue Verne Globalin tiedote.
Julkaistu 20.2.2025
Toimimme Fortumin neuvonantajana yritysjärjestelyssä, jossa Fortum vahvistaa uusiutuvan energian hankekantaansa ostamalla hankkeiden kehitysportfolion Enersenseltä. Velaton kauppahinta on noin 9 miljoonaa euroa, ja kauppaan sisältyy mahdollisuus myös projektikohtaisiin lisäkauppahintoihin, mikäli hankkeet etenevät investointipäätökseen asti. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä, ja se arvioidaan saatavan päätökseen vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä. Fortum on johtava pohjoismainen energiayhtiö, joka rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Fortumin ydinliiketoiminta käsittää tehokkaan, hiilidioksidipäästöttömän sähköntuotannon sekä luotettavan sähkön ja kaukolämmön toimituksen yksityis- ja yritysasiakkaille. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Yksi Fortumin strategisista tavoitteista on kehittää rakennusvalmiita yli 800 MW maatuuli- ja aurinkovoimahankkeita vuoden 2026 loppuun mennessä.
Julkaistu 19.12.2024
Toimimme Excelerate Energyn neuvonantajana, kun se vuokrasi Exemplar-terminaalilaivan (Floating Storage and Regasification Unit, FSRU) Gasgrid Finland Oy:lle. Inkoon LNG-terminaalihankkeella on merkittävä rooli Suomen ja Viron kaasun saannin turvaamisessa, kun kaasuputkea pitkin tulevat kaasutoimitukset Venäjältä päättyvät. Exemplar on Suomen ensimmäinen LNG-terminaalilaiva, ja Inkoon LNG-terminaalihanke on oikeudellisesti ainutlaatuinen. Suomen ja Baltian maiden kaasun saannin kannalta kriittinen hanke toteutettiin kaiken lisäksi poikkeuksellisen nopealla aikataululla. Asiantuntijamme neuvoivat Excelerate Energyä laaja-alaisesti esimerkiksi sopimuksiin, energia- ja työlainsäädäntöön, lisensointiin, verotukseen ja strukturointiin liittyvissä asioissa.
Julkaistu 9.6.2023
Toimimme Kemijoki Oy:n neuvonantajana yhtiön selvittäessä mahdollisuuksia pumppuvoimalaitosten rakentamiseen Pohjois-Suomessa nykyisen tuotantoympäristönsä yhteyteen. Kyseessä on turvallisen energiasiirtymän mahdollistava yhteiskunnallisesti merkittävä hanke, jolla olisi merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Sääriippuvaisen tuuli- ja aurinkovoiman tuotannon määrä Suomessa tulee kasvamaan voimakkaasti. Tämä edellyttää riittävän säädettävän tuotantokapasiteetin varmistamista ja vesivoima on tärkein säädettävän tuotannon muoto. Kemijoki Oy:n selvityksen kohteena olevat teholtaan 200-600 megawatin pumppuvoimalat lisäisivät Suomen vesivoiman säätökykyä jopa 4 000 megawatilla. Lisäys on poikkeuksellisen merkittävä Suomen nykyisen, suurelta osin säätökykyisen vesivoimakapasiteetin säätökyvyn ollessa 3 100 megawattia. Hankkeen suuruusluokkaa kuvastaa myös se, että suurimman yhtiön toiminnassa olevan Petäjäskosken vesivoimalaitoksen nimellisteho on 182 megawattia. Mahdollisten investointien suuruusluokka on jopa 3 miljardia euroa. Pumppuvoima on Euroopassa ja maailmalla kasvussa oleva tuotantomuoto. Pumppuvoimalaitos koostuu kahdesta altaasta, joiden avulla se tuottaa sähköä kysynnän ollessa korkealla. Vesi lasketaan tällöin yläaltaasta turbiinien läpi ala-altaaseen. Kun sähkön kysyntä on vähäistä, vesi pumpataan takaisin yläaltaaseen.
Julkaistu 29.5.2023
Toimimme OX2:n paikallisena oikeudellisena neuvonantajana järjestelyssä, jossa OX2 sopi myyvänsä 49 prosentin omistusosuuden kolmesta merituulivoimahankkeestaan Ingka Investmentsille, ruotsalaisen IKEA-tavarataloketjun sijoitusyhtiölle. Sopimuksen kohteena olevat Halla-, Laine- ja Tyrsky-merituulivoimahankkeet sijoittuvat Suomen talousvyöhykkeelle. Hankkeiden yhteenlaskettu potentiaalinen vuotuinen sähköntuotantokapasiteetti on 29 TWh, mikä vastaa kolmannesta Suomen sähkönkulutuksesta vuonna 2022. Tavoitteena on aloittaa merituulivoimapuistojen sähköntuotanto 2030-luvun vaihteessa. OX2 aloitti Halla- ja Laine-hankkeiden kehittämisen neljä vuotta sitten ja sai ensimmäisenä yhtiönä valtioneuvostolta tutkimusluvat merituulivoimahankkeilleen. Olemme avustaneet OX2:ta merituulivoimahankkeiden hankekehityksessä ja luvittamisessa.
Julkaistu 16.5.2023
Toimimme Vattenfallin neuvonantajana järjestelyssä, jossa Vattenfall ja Metsähallitus sopivat Suomen ensimmäisen avomerelle sijoitettavan merituulivoimapuiston kehittämisestä ja rakentamisesta. Merituulivoimapuiston suunniteltu nimellinen kapasiteetti on 1,3 GW. Puisto rakennetaan noin 15 kilometrin päähän rannikosta Pohjanmaalla sijaitsevan Korsnäsin kunnan alueelle. Merituulivoimapuiston odotetaan olevan toimintavalmis 2030-luvun alussa, ja sen arvioitu vuosituotanto on noin 5 000 GWh. Määrä vastaa yli kahden miljoonan kerrostaloasunnon sähkön vuosikulutusta tai noin 250 000 sähköllä lämmitetyn omakotitalon vuosikulutusta Suomessa. Investoinnin arvioitu arvo on 2–3 miljardia euroa. Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Metsähallituksella on keskeinen rooli tavoitteen saavuttamisessa, koska se hallinnoi Suomen valtion omistamia maa- ja vesialueita. Merituulivoimapuisto tukee myös Vattenfallin strategiaa mahdollistaa fossiilivapaa elämä yhden sukupolven kuluessa. Vattenfall on johtava eurooppalainen energia-alan yhtiö. Vattenfallilla on noin 19 000 työntekijää, ja se toimii pääasiassa Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Vattenfallin omistaa Ruotsin valtio.
Julkaistu 22.12.2022
Avustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen myydessä kaksi hoivakiinteistöä Northern Horizonin edustamalle rahastolle. Myynnin kohteena olevien kiinteistöjen huoneistopinta-ala on noin 3 500 neliömetriä. Kohteet sijaitsevat Espoossa ja Lahdessa. Espoon kohde valmistui vuonna 2018 ja Lahden kohde valmistui vuonna 2023.  Molemmissa kohteissa vuokralaisena toimii Attendo, Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja.
Julkaistu 9.5.2025