8.4.2016

Castrén & Snellman mukana eurooppalaisessa Crowdfunding Crossing Borders tutkimushankkeessa

Janne Lauha ja Hannu Huotilainen osallistuivat Euroopan-laajuiseen joukkorahoitusta koskevaan Crowdfunding Crossing Borders -tutkimusprojektiin ja kirjoittivat tutkimuksen loppuraporttiin Suomea koskevan luvun. Tutkimusprojektin käynnistivät Crowdfundinghubin perustaja Ronald Kleverlaan sekä vaihtoehtorahoitukseen ja fintech-alaan erikoistuneen hollantilaisen boutique-asianajotoimiston FG Lawyersin osakas Anne Hakvoort. Tutkimus toteutettiin kaikkiaan yhdessätoista EU:n jäsenvaltiossa.

Crowdfunding Crossing Borders -hankkeessa pyrittiin muun muassa tunnistamaan keskeisiä vastuuvaatimusten perusteita erilaisten joukkorahoitusmuotojen, nimittäin sijoitusmuotoisen, lainamuotoisen, vastikemuotoisen ja lahjoitusmuotoisen joukkorahoituksen, yhteydessä tutkimukseen osallistuneissa jäsenvaltioissa. Kuten tutkimuksen loppuraportissa todettiin, jokaisessa jäsenvaltiossa on omat joukkorahoitusta koskevat sääntönsä ja määräyksensä, ja yksittäiseen joukkorahoitusprojektiin sovellettava sääntelykehys riippuu joukkorahoituksen tyypistä. Siksi raportti on erityisen hyödyllinen sellaisille joukkorahoitusalustoille, jotka aikovat tarjota rajat ylittäviä palveluita, koska siinä pyritään antamaan yleiskuva säännöistä, joita alustan ja/tai projektin omistajan on noudatettava toimiessaan yli valtion rajojen.

Crowdfunding Crossing Borders -tutkimusraportti on ladattavissa PDF-tiedostona täältä (englanniksi).

Lyhyesti

  • Crowdfunding Crossing Borders -tutkimus toteutettiin kaikkiaan yhdessätoista EU:n jäsenvaltiossa
  • Hankkeessa pyrittiin tunnistamaan keskeisiä vastuuvaatimusten perusteita erilaisten joukkorahoitusmuotojen yhteydessä
  • Raportti on erityisen hyödyllinen sellaisille joukkorahoitusalustoille, jotka aikovat tarjota rajat ylittäviä palveluita