20.10.2019

Kestävää kehitystä julkisilla hankinnoilla

Julkiset hankinnat voivat pelastaa maailman. Kuulostaako liioittelulta? Kestävät julkiset hankinnat ovat osa vuonna 2015 hyväksyttyjä YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Nuo tavoitteet ovat ihmiskunnan toistaiseksi paras yritys ”maailmanstrategiaksi”, yhteiseksi näkemykseksi siitä, miten tehdä maapallosta parempi paikka. Kestävät julkiset hankinnat ovat siis sekä periaatteellisesti että taloudellisesti merkittävä ilmiö.

Kestävässä hankinnassa kaikki voittavat

Hankintalainsäädäntö on varsin kelpo vastuullisuustyökalu osaavissa käsissä. Hankintayksiköt voivat nostaa tarjoajien soveltuvuusvaatimuksiin vastuullisuuteen liittyviä tekijöitä ja ottaa tarjousvertailussa huomioon hankittavien tuotteiden valmistuksen ja käytön aikaiset päästöt. Ne voivat vaatia toimittajilta työllistämistä, kuten työkokeilun tai työharjoittelun järjestämistä osatyökykyisille työnhakijoille. Toimittajilta voi edellyttää myös, että ne noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia tai varmistavat koko alihankintaketjunsa käyttävän eettistä ohjeistoa (code of conduct).

Julkinen hankinta voi olla myös vaikuttavuusinvestointi. Vaikuttavuusinvestoinnissa palvelutuotanto rahoitetaan yksityisellä rahalla, ja julkinen sektori maksaa vain tuloksista. Sijoituskohteena voi olla esimerkiksi lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy tai maahanmuuttajien työllistäminen. Jos investointi vaikuttaa eli tuottaa kaivattuja tuloksia, siitä hyötyvät kaikki: palveluita käyttävät henkilöt perheineen, palveluntuottajat, julkinen sektori – ja sijoittajat, jotka saavat rahoilleen paitsi tuottoa myös vaikuttavuutta.

Muutos nousee vuoropuhelusta ja strategiasta

Yritysvastuuverkosto Fibsin tutkimuksen mukaan koko ajan useammat yritykset huomioivat toiminnassaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Miten sitten vastuulliset yritykset ja hankintayksiköt kohtaavat toisensa? Oikean palveluntuottajan löytäminen vaatii hankintayksiköiden ja yritysten vuoropuhelua siitä, mitä markkinat voivat tarjota ja minkälaisia toimintamalleja ja innovaatioita markkinoilla on odotettavissa. Sen lisäksi kunnolliset hankintatoimen resurssit auttavat varmistamaan, että hankinnat saavuttavat kestävyystavoitteensa.

Ennen kaikkea kestävät hankinnat vaativat hankintayksiköiden johtajilta strategisia linjauksia hankintojen kehittämiseksi. Strategia tuo tukea ja rohkeutta tehdä hankintoja uudella tavalla.