26.9.2019

Kannustaako strategianne aitoon kilpailuun?

Kun kilpailemme, haluamme tarjota muita parempia ja laadukkaampia tuotteita, toimia tehokkaammin, palvella asiakkaitamme paremmin ja tuottaa yrityksen omistajille enemmän arvoa. Tällöin olemme kilpailun ytimessä ja kilpailemme omilla ansioillamme, competition on merits.

Omaan tekemiseensä luottavat yritykset huolehtivat henkilöstöstään ja asiakkaistaan ja tiedostavat maailman muutokset. Ne menestyvät, eivätkä kohtaa ongelmia kilpailulainsäädännön noudattamisessa.

Kaikki tarvitsevat kuitenkin yhteistyötä ja kasvua. Myös alan sisäinen yhteistyö on monesti hyödyllistä. Yhteistyökumppanit ja -keinot pitää kuitenkin valita tarkasti. Et voi liittoutua kilpailijoidesi kanssa tekemään asioita, jotka voisit yhtä hyvin tehdä itse. Et voi vaihtaa tietoja kilpailukäyttäytymiseenne vaikuttavista seikoista tai kysellä kilpailijoidesi hinnoittelustrategioita. Vapaan kilpailun idea ei saa kadota, vaan kunkin yrityksen tulee kilpailla omilla ansioillaan.

Vaikka kasvu luo tehokkuutta ja synergiaetuja, liian suureksi ei kannata kasvaa. Vahva markkina-asema on riski tehokkuudelle ja innovatiivisuudelle. Lisäksi kilpailulaki rajoittaa määräävään asemaan päässeiden yritysten sopimus- ja toimintavapautta.

Yrityksen johdon ja hallituksen tehtävänä on varmistaa, että yrityksen toiminta on lakien mukaista. Se on vaikeaa, jos strategia ohjaa väärään suuntaan tai jos hallituksen jäsenten liitynnät muihin yhtiöihin vievät kovimman terän kilpailusta. Korkeimman hallinto-oikeuden tuore bussikartelliratkaisu on välttämätöntä luettavaa kaikille hallitusten jäsenille. Päätöksen mukaan pelkkä läsnäolo päätöksentekoelimissä tekee myös hallituksen jäsenen edustaman yhtiön osalliseksi kilpailunrajoitukseen. Lisäksi ECN+ -direktiivi tuo kilpailulakiin muutoksia, jotka johtavat entistä ankarampiin seuraamuksiin.

Aika ajoin on hyvä arvioida kriittisesti omaa tilannettaan: perustuuko yhtiömme strategia aitoon kilpailuun ja omien vahvuuksien kehittämiseen? Edistävätkö kumppanuutemme tehokkuutta, innovatiivisuutta ja asiakkaiden etua? Tällainen kilpailu johtaa lopulta sekä yrityksen itsensä että koko yhteiskunnan kannalta parhaaseen mahdolliseen tulokseen.