Hankintojen edelläkävijät hyötyvät innovaatiokumppanuudesta

Innovaatiomyönteinen julkinen ostaja oli aiemmin usein puun ja kuoren välissä. Hankintasäännökset eivät taipuneet siihen, että tuotekehittely yksityisen yrityksen kanssa johtaisi valmiin kaupallisen tavaran tai palvelun ostamiseen suoraan kumppaniyritykseltä. Moni hanke tyrehtyi ennen kuin alkoikaan.

Uusi innovaatiokumppanuus tarjoaa ratkaisuja

Hankintalakiuudistus muutti tilannetta. Uuden innovaatiokumppanuuden ansiosta hankintayksikkö voi nyt yhdistää tuotekehitysvaiheen ja valmiista ratkaisusta tehtävän hankintasopimuksen yhdeksi kokonaisuudeksi.

Julkinen hankkija voi valita innovaatiokumppanuuden joustavasti silloin, kun markkinoilta ei löydy valmiita ratkaisuja hankintayksikön tarpeisiin. Innovoinnin kohteena voi siten olla hyvin erityyppisiä hankintoja. Innovaatiokumppanuudella voidaan esimerkiksi kehittää ratkaisuja, joilla hyödynnetään robotiikkaa tai keinoälyä hyvinvointipalveluissa, tai hakea uusia ratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja asumismukavuuteen.

Hankintayksikkö voi valita yhden tai halutessaan useita innovaatiokumppaneita, joiden kanssa se tekee kehitystyötä. Tuotteiden tai palveluiden kehitysvaiheessa hankkija voi vähentää kumppanien määrää ja hankkia ratkaisun siltä yritykseltä, jonka kehitystyön lopputulos on sille toimivin.

Innovaatiokumppanuuden IPR-haasteet sopimuksille

Innovaatiokumppanuus asettaa uudenlaisia haasteita myös sopimuksille. Hankintayksikön tulisi ennalta päättää, minkälaisella mallilla hankintayksikkö ja kumppani jakavat mahdollisesti syntyviä teollis- ja tekijänoikeuksia. Myös hankintalaki edellyttää, että teollis- ja tekijänoikeuksien järjestelyistä ilmoitetaan jo hankinta-asiakirjoissa.

Vaikka hankintayksikön näkökulmasta olisikin houkuttelevaa vaatia itselleen kaikkia oikeuksia keksintöihin tai kehitettäviin ohjelmistoihin, tämä on varsin harvoin kumppanille sopiva sopimusmalli. Järkevää olisikin hakea oikeuksien jakautumisen äärilaitojen väliltä sellainen malli, jossa hankintayksikön mahdollinen kilpailuetu turvataan, estämättä kuitenkaan kumppania kaupallistamasta tekemäänsä kehitystyötä toisaalla. Omistusoikeus tekijän- ja teollisoikeuksiin ei useinkaan ole hankintayksikölle taloudellisesti järkevä ratkaisu, vaan riittävät oikeudet voidaan turvata laajoin käyttöoikeuksin. Harvemmin hankintayksikkö on kuitenkaan aikeissa kaupallistaa kehitystyön lopputuloksia.

Jos hankkeessa on useita innovaatiokumppaneita, keskeisessä roolissa on jo olemassa olevien teollis- ja tekijänoikeuksien määritteleminen ja niiden suojaaminen. Aidosti avoin ja innovatiivinen kehitysympäristö voidaan turvata vain huolehtimalla siitä, ettei minkään osapuolen olemassa olevia oikeuksia väärinkäytetä. Näin varmistetaan kumppanien halukkuus tuoda osaamisensa yhteiseen hankkeeseen. Paras lopputulos syntyy aina kaikkia hankkeeseen osallistuneita hyödyttävästä win-win-tilanteesta.