Tukihenkilökunnallamme on keskeinen rooli laadukkaan asiakaspalvelun tuottamisessa ja sisäisten prosessiemme kehittämisessä. Meillä työskentelee yli 50 oman alansa ammattilaista yhdeksässä eri tukiryhmässä:
- asiakkuudenhallinta
- kiinteistöt ja turvallisuus sekä catering ja vastaanotto
- taloushallinto
- Knowledge Management
- käännösryhmä
- henkilöstöhallinto
- assistentit
- ICT
- viestintä
Tukiryhmäläiset tekevät tiiviisti töitä sekä lakimiestemme kanssa että keskenään esimerkiksi erilaisissa kehitysprojekteissa. Tehtävät ovat monelta osin vaativia, nopeatempoisia ja kansainvälisiä, mikä tekee työstä myös antoisaa ja mielenkiintoista.
Pienissä tukiryhmissä oman alansa laajasti osaava ammattilainen pääsee käyttämään koko taitorepertuaariaan, kun taas suurissa ryhmissä on mahdollisuus myös erikoistua oman alan sisällä.
Joskus vaihtelu voi tuoda virkistystä, jos esimerkiksi samaa työtä on tullut tehtyä pidemmän aikaa. Silloin keskustelemme yhdessä uusista vaihtoehdoista. Esimerkiksi ryhmän vaihtaminen antaa iloa oppia asioita ihan uudella innolla.
Jos tuntuu siltä, että sopisit joukkoomme, kerro meille itsestäsi. Käy tarkistamassa avoimet työpaikkamme tai jätä avoin hakemus.
Annamme mielällemme lisätietoja:
Outi Ruohola