Pitkän historiamme aikana toimistoomme on syntynyt erityinen Cassun henki – yhteishenki, jonka voi aistia jo ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Meille on tärkeää, että toimistossamme on mutkaton meininki ja että viihdymme hyvin yhdessä. Osoitamme arvostavamme toinen toistemme työtä, ja tarvittaessa saamme kollegoiltamme tukea myös hankalien asioiden käsittelyyn.
Kansainvälisyyttä ja tiimityötä
Haastavat toimeksiannot ja mahdollisuus perehtyä mielenkiintoisten asiakasyritystemme toimintaan ovat syitä, miksi moni lakimies valitsee Castrén & Snellmanin työpaikakseen. Noin puolet toimeksiannoistamme on kansainvälisiä, mikä on monelle työntekijällemme keskeinen kriteeri työpaikkaa hakiessa. Meillä vallitsee vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, ja teemme valtaosan päivittäisestä työstämme tiimeissä – niin asiakastyössä kuin tukiryhmissäkin.
Reilu korvaus tehdystä työstä
Maksamme työntekijöillemme luonnollisesti kilpailukykyistä palkkaa ja tarjoamme kattavat työsuhde-edut
- laaja työterveyshuolto
- puhelinetu
- lounassetelit Suomessa
- myös vapaa-ajalla voimassa oleva matkavakuutus, jos työhön liittyy matkustamista
- 400 euroa vuodessa liikunnan tukemiseen verovapaasti Suomessa
- sairaan lapsen hoitoetu Suomessa
- palkallinen äitiysloma kolmelta kuukaudelta
- palkallinen isyysloma.
Lakimiehillämme on kiinteän kuukausipalkan lisäksi henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkitsemisjärjestelmä. Koko henkilökuntamme saa yrityksen tulokseen perustuvan voittopalkkion.

Opiskelijoiden suosikkityönantaja
Olemme vuosien varrella saaneet useita tunnustuksia opiskelijoilta mukavasta työilmapiiristä. Tuorein tunnustus on valinta vuoden 2011 parhaaksi oikeustieteen opiskelijoiden työnantajaksi. Toimistomme sai palkinnon Suomen Lakimiesliitolta kesällä 2011 järjestetyn opiskelijoiden työolotutkimuksen perusteella. Vuonna 2009 saimme kunniamaininnan samassa tutkimuksessa. Arviointiperusteina olivat muun muassa opiskelijoiden kokema tasa-arvoisuus muun henkilöstön kanssa, palkkaus ja työsuhteen ehdot, työilmapiiri, työn mielekkyys ja joustavuus opintojen eri vaiheissa.
Olimme Universum Student Surveyn vuoden 2011 tutkimus, joka listasi opiskelijoiden mielestä Suomen suosituimmat työnantajat. Sijoituimme asianajotoimistoista ykköseksi jo kolmantena vuotena peräkkäin. Koko juridiikan alan työnantajista olimme kolmansia heti oikeusministeriön ja tuomioistuimien jälkeen.
Suomen parhaaksi kesätyönantajaksi Castrén & Snellman valittiin vuonna 2010, ensimmäisenä juridiikan alan yrityksenä. Meidät valitsi voittajaksi Akavan opiskelijavaltuuskunnan raati, jonka puheenjohtajana toimi työministeri Anni Sinnemäki. Saimme kiitosta muun muassa yksilölähtöisestä ja joustavasta graduohjelmastamme, johon kesätyöntekijöillä on mahdollisuus hakea. Raadin mukaan tarjoamme harjoittelijoille myös erittäin monipuolisen ja huolellisen perehdytyksen sekä hyvät olosuhteet työn tekemiseen.
Miksi liittyä joukkoomme? | Työssä kehittyminen | Työn ja yksityiselämän tasapaino | Työhyvinvointi | Yhteistä ilonpitoa | Henkilöstöfaktaa lyhyesti