Toimeksiannoistamme noin puolet on luonteeltaan kansainvälisiä. Globaaleilla markkinoilla palvelemme asiakkaitamme Suomen ja Venäjän toimistojemme lisäksi kattavan asianajotoimistoista muodostuvan yhteistyöverkostomme välityksellä.
Meillä on yhteistyökumppaneita kaikilla asiakkaillemme merkittävillä markkina-alueilla. Jo perinteisesti olemme tehneet paljon töitä Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen suuntaan. Suhteet yhteistyökumppaneihimme koko Manner-Euroopassa ovat luonnollisesti hyvin aktiivisessa käytössä. Itä-Euroopan ja muiden uusien markkina-alueiden imu näkyy myös nykyään meille tulevissa näihin maihin liittyvissä toimeksiannoissa.
Olemme pitkäaikaisia aktiivisia jäseniä useissa alamme yhteistyöjärjestöissä, kuten IBA:ssa (International Bar Association) ja AIJA:ssa (International Association of Young Lawyers).
Asianajotoimistoja kansainvälisesti arvioivat julkaisut, kuten Chambers ja The Legal 500, arvostavat asiantuntemuksemme jatkuvasti korkealle. Esimerkkinä tästä saimme vuonna 2008 Client Choice -palkinnon Suomen kategoriassa.